Featured Slider

Ole jonkun muuri

Pikkupojat saivat keväällä päähänpiston kokeilla oveenkoputtamisen ja karkuunjuoksemisen kihelmöivää jännitystä. Kolttosta lähdettiin jäkikäteen selvittämään yhdessä. Ajattelin, että kyseessä läpihuutojuttu - lapset ovat lapsia.

Hämmennys oli melkoinen, kun ovenraosta puhalsikin jääkylmä tuuli. Ventovieras ihminen pidätteli vihaansa vain vaivoin. Yritin olla kuin muuri, vahva ja vakaa aikuinen, mutta jokaisen sanani myötä kutistuin lähemmäksi lasta. Lopulta en enää pystynyt pidättämään kyyneleitäni. Poistuin autolle, jonne häpeän halvaannuttamat jalat kantoivat minut juuri ja juuri.

Kotimatka oli hiljainen.  Jäin miettimään, sanoinko kuitenkin vääriä asioita väärällä äänensävyllä? Olin pettynyt itseeni. Olin pettynyt keskustelun lopputulokseen ja siihen, että en kyennyt olemaan parempi suojamuuri pienelle lapselle. Toiset olivat saaneet vanhemmikseen linnakkeita, minun lapseni olivat saaneet rapisevan raunion, joka varisuttaa laastia joka hipaisulla.

Kun saavuimme kotiin, yritin hukuttaa harmejani kotitöihin siinä onnistumatta. Kesti kauan, ennen kuin sain ajatuksiani irti tapahtuneesta edes huokauksen ajaksi. Lapsi sen sijaan otti saman tien rutiineista kiinni ja jatkoi tavanomaisia leikkejään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Soimasin, syytin ja häpesin itseäni.

Oloni helpotti vasta, kun lapsi tuli mietiskelevän näköisenä keittiöön. ”Äiti, se kyllä auttoi, kun sain seistä sun selän takana”, poika sanoi suloisella, pohdiskelevalla äänellään. Ja tietämättään onnistui yhdellä yksinkertaisella lauseella riisumaan hiostavan päällysvaatteen äitinsä harteilta.

Tilanne meni ohi, mutta tapahtumat jäivät mietityttämään pitkäksi aikaa. Lapsen mielestä itkevä ja horjuva muuri oli riittävän hyvä muuri, mutta pätikö sama kaikissa ihmissuhteissa?  Eikö omista haavoistanikin hitaimmin olleet parantuneet juuri ne, jotka olivat aiheutuneet piiritystilanteista vailla ainoatakaan suojamuuriksi suostunutta ihmistä?

Ja ennen kaikkea: Voisinko minä olla se muuri,  joka ei pakene vaikeita tilanteita? Se, joka sanoo sanottavansa ääni vapisten, viisveisaamatta omasta julkisuuskuvastaan.

Näitä jäin miettimään ja näitä mietin yhä.

Muurin ei tarvitse olla ehjä. Muurin ei tarvitse olla virheetön. Muurin ei tarvitse ulottua taivaisiin. Muurin tärkein ominaisuus on siinä, että se seisoo järkähtämättä paikallaan silloin kuin muut juoksevat karkuun.

Ole jonkun muuri.



Miten säästöpossu saadaan röyhtäisemään ja muita opetuksia

Lapset ja raha on haastava yhtälö. Olisi mukavaa, jos niitä voisi olla molempia yhtä aikaa. Paljon.

Haastavaa on myös se, että lapsille pitäisi onnistua opettamaan rahan arvo, sekä kaikki se, mitä tapahtuu ennen kuin säästöpossu röyhtäisee. Toistaiseksi emme ole onnistuneet tehtävässä ainakaan keskimmäisen poikamme kohdalla.

Totesimme sen viimeksi tänään, kun lapsi huomasi, että isä on tekemässä töihinlähtöä lyhyen lomansa jälkeen. Tieto suututti isäpoikaleikeistä haaveillutta poikaa ja hermostuminen herätti lapsen sisäisen mafioson. Isä sai vastaanottaa ripityksen aitoitalialaiseen tyyliin:

”MÄHÄN OON SANONU SULLE MONTA KERTAA, ETTÄ MIKSET SÄ VAAN KÄY PANKKIAUTOMAATILLA”, lapsi vaahtosi kädet huitoen.

Ei onnistunut sylkeä väistellessä selittää, mistä pankkiautomaatissa makaava raha on peräisin.

Olemme yrittäneet opettaa rahan arvoa myös sillä, että lapset ovat aina silloin tällöin lähteneet isänsä mukaan töihin. Eräänkin kerran sinne lähdettiin innokkaana ja oikein työhaalarit päällä. ”NYT mä olen kuin IHAN kuin OIKEA isi”, keskimmäinen hehkutti silmät loistaen.

En tarkalleen tiedä mitä työpäivän aikana tapahtui, mutta kotiin palasi kaksi tympääntyneen näköistä lasta. Kun auton ovet aukenivat, esikoinen käveli suoraan saunaan. Sieltä hän haki löylykauhan ja ilmoitti lähtevänsä ilmaveivaamaan kauhalla kadun varteen ja kerjäämään rahaa.

Ja sinne hän tosiaan lähti. Kerjäläistä leikkimään. Miehen kanssa jouduimme toteamaan, että opetussuunitelman kohdassa "lapset ja raha" on vielä jonkun verran työmaata.

Vanhemmuuttamme on nyt takana kymmenen vuotta. Tähän asti olemme keskittyneet opettamaan asioista, joita rahalla ei saa. Ehkä seuraavan kymmenen vuoden aikana pitää opettaa myös niistä muista asioista.

Silti, jos joskus tulevaisuudessa näette lähikaupan nurkalla opiskelijapojan ilmaveivaamaassa löylykauhalla, niin tiedoksi, että se on meidän poika.