sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Gospelkiroilua

Seurakuntapiireissä taidetaan brändääminen. Koska ei ole täysin varmaa onko gospel riittävän puoleensavetävä paketti kelvatakseen kaikille kansoille, olemme me kekseliäät seurakunta-aktiivit lanseeranneet erilaisia gospelmuotoisia toimintoja. Maailman gospeloiminen on helppoa! Otetaan mikä tahansa itselle tärkeä harrastus ja liitetään siihen gospel-etuliite. Suomessa voi esimerkiksi harrastaa gospelmoottoripyöräilyä ja gospeljumppaa. Meidän seinäjokelaisten omilla Kansanlähetyspäivillä gospelkeilattiin ja vieläpä suomenmestaruudesta. Tässäpä vinkki kaikille kunnianhimoisille: Jos et pääse lajisi huipulle, voit tehdä siitä gospelversion. Saatat piankin voittaa lajisi gospelsuomenmestaruuden (GSM).

Perheenäitinä olen päättänyt osallistua kökkään lanseeraamalla gospelkiroilun®. Nimittäin, kun oikein ottaa päähän, sanon ruman sanan. Heti perään on tunnustettava, että en ole asiasta ylpeä. Kyseisen tabun käsitteleminen vaatii kuitenkin ulostulon kaapista, joten tässä minä olen! Uskallan avat suuni, koska niilläkin kristityillä, jotka eivät kiroile, on helman alla piilossa joku rakkaudella vaalittu kivittämiseni estävä synti. Suosittuja helmasyntejä sisäpiireissä ovat esimerkiksi gospelanteeksiantamattomuus, gospelmässäily ja gospeljuoruilu eli ”esirukouspyyntöjen” välittäminen.

Mihin kiroilua sitten tarvitaan? Puolisoni (joka on ehdottomasti Suomen kiroiluvastaisin ihminen) kyselee usein auttaako kiroileminen todella? Kysymyksellään hän osuu suoraan ongelman ytimeen. Nimittäin kyllä auttaa! Sopivassa tilanteessa kiroileminen antaa tilapäistä helpotusta, mikä tekee kiroilemisesta erityisen koukuttavaa. Kyllä siinä saattaa muutaman ärräpään joutua päästämään, kun kesken rentouttavimman uimahallivierailun hallivalvoja tulee ilmoittamaan, että nyt pitäisi käydä kotona päästämässä lukittujen ovien takana kyhjöttävät perheenjäsenet takaisin sisälle. Takuuvarmasti suustani olisi päässyt painokelvotonta materiaalia, mikäli olisin ollut puolisoni Björn Borgeissa miettimässä lähdenkö hiipparoimaan naapurista kuuluvaa ruohonleikkurin ääntä kohden boxereissa vai pihalta löytyvässä pressussa. Toki kehon paljaita kohtia olisi voinut peittää vauvalla ja antaa taaperon vaipassa haisevan tavaran harhauttaa muita aisteja. Kerrankin roolit menivät näin päin! Yleensä minä olen se, jolle sattuu ja tapahtuu. 

Takaisin asiaan. Kolmivuotias esikoiseni on varsin oppivaisessa iässä, joten äidin on korkea aika siivota suunsa. Lapsi oppikoon rumat sanansa hiekkalaatikolta ja itse voin sitten puhtaana yksilönä siunailla naapurin vapaiden kanojen munia. Täyteen kiroilemattomuuteen tuskin pääsee kertaheitolla ja avuksi tarvitaankin muutamia siirtymäsanoja. Gospelkirosanoja siis. Tällä hetkellä yleisesti suosittuja gospelkirosanoja ovat esimerkiksi hittolainen, venäjä ja uusimpana vehje. Kaikkiin on mahdollista lisätä voi-etuliite. Mitään edellä mainituista en kuitenkaan haluaisi kuulla lapseni hihkaisevan ehtoollisen asetussanojen välissä, mutta jostain on aloitettava.

 Paskasta aion luopua. Sana luetaan Etelä-Pohjanmaalla tavallisten sanojen joukkoon, mutta etelässä ja erityisesti ulkomailla paskalla on huono klangi. Ketuttaa on yksi suosituimmista gospelverbeistäni. Joitakin hauskimpia ilmaisuja on mahdollista sovittaa verbin avulla gospelkorville sopiviksi. Tällaisia ilmaisuja ovat esimerkiksi ”Ketuttaa kuin liito-oravaa hakkuualueen laidalla” tai ”Ketuttaa niin kuin oravaa, jolla on hampaat poikki ja käpy jäässä”. Kyseiset ilmaisut olen poiminut facebook-kaverini statuksista, joten kiitos sinulle jos luet tämän ja tunnistat itsesi! (Nauroin itseni pöydän alle, mutta en todennäköisesti painanut tykkää-nappulaa, koska eihän se olisi ollut sopivaa!!)

Matkalla puhtaaseen suuhun tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja kypsempiä itseilmaisukeinoja. Mikäli olet kuitenkin käyttänyt gospelkirosanoja kävelysauvoina kohti terveempää tulevaisuutta, voit halutessasi jakaa ne alla olevassa kommenttiboksissa.

Terveisin, Hanna

Ps. Yleensä toista käskyä ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä” pidetään ainoastaan kiroilemattomuusteesinä. Muistaakseni olen jostain sollamolaisesta tekstistä käsin ymmärtänyt, että alun perin käskyllä viitattiin oikeudenkäynnilliseen tilanteeseen.  Todistaja pystyi Jumalan nimeen vedoten saattaa toisen ihmisen syylliseksi rikoksesta, myös ilman muita todisteita. Näin ollen Jumalan nimen väärinkäyttö saattoi maksaa jollekulle syyttömälle kovat rangaistukset. Mutta myönnetään, kiroileminen on silti typerää.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Elämää sillipurkissa (osa 2)

Perjantai 22.7.2011

Pohjalukemat: Vahingosta viisastuneena pakkaamme auton valmiiksi jo edellisenä iltana ja lähdemme leppoisissa tunnelmissa ajelemaan kohti pääkaupunkiseutua. Kaikki sujuu hyvin aina Parkanon Shellille asti, kunnes Teemu lausuu kuuluisat viimeiset sanansa – lähes viimeiset ennen Helsinkiä. Matka on piiiiiitkä ja kuoppainen. Tarkalleen ottaen 267,5 kilometriä pitkä ja kuoppainen.  Pysähdymme ulkoiluttamaan esikoista Ideaparkin HopLopissa. Onneksi matkan aikana ei tapahdu mitään hauskaa, joka tuhoaisi hyvän behavioristisesti motivoituneen mielenilmaisuni. Tarkoitus on varmistaa, ettei samaa keskustelua tarvitse käydä enää ikinä uudelleen. Oppi ne Pavlovin koiratkin. Haukahdan ja annan tassua vasta Rastilan leirintäalueella, jonne emme pääse majoittumaan edelleenkään. Nyt uskomme sen.

Huippulukemat: Kreikan matka jäi suunnitelmista huolimatta varaamatta, mutta ei se mitään! Vuosaaren rannasta löytyy ystävä vuosien takaa, kuuma ja kostea meri-ilma sekä kreikkalainen ravintola terasseineen, aurinkovarjoineen ja musiikkeineen. Ihan kuin ulkomailla! Olen varma, että ravintolan perältä olisi löytynyt pieni likainen vessa, jossa pissa haisee ja vessapaperista on muisto vain jäljellä. Edes suomalaiselta työntekijältä tilaamisesta ei meinaa tulla mitään.  Tiskillä yritämme pidätellä naurua ja vääntää tilausta rautalangasta: kak-si kah-vi-a, lim-sa, ve-si ja jää-te-lö. Erinäisten käänteiden jälkeen saamme haluamme. Juttua ja naurua riittää! Aika loppuu kesken.                           

Lauantai 23.7.2011

Pohjalukemat: Heräämme Oittaan leirintäalueelta puolipilviseen aamuun. Leiripaikka sijaitsee Bodomjärven rannalla, mutta markkinointisyistä puhukaamme kuitenkin Oittaan leirintäalueesta. Telttapaikkoja lienee aina vapaana. Norjasta kantautuu huonoja uutisia: Utöyan saarella sekopää nimeltään Anders Behring Breivik on päästellyt hengiltä kymmenittäin nuoria. Tragedian laajuus alkaa selvitä. Breivik tituleeraa itseään kristityksi ja homokeskustelun jäljiltä savuavia noitarovioita sytytellään taas. Pitääpä kaivella kortisonit ja bepanthenit esille.

Huippulukemat: Espoolais-ruotsalaisesta elämyspuistosta leijuu lihapullien tuoksu ja käännämme auton nokan seuraavaksi kohti Ikeaa. Lapsi leikkii täysin rinnoin pikkukeittiössä ja me vanhemmat leikimme, että Ikealla syöminen on halpaa. Pääasia on, että kaikilla on kivaa! Matka jatkuu kohti merenrantaa, koska Eiran edustalla on pakko käydä jokaisella kesäreissulla. Löydämme pikkuruiselle mopoautollemme ykkösluokan paikan ihan rannan tuntumasta! Pokkaa löytyy, joten leiri pystyyn. Matkailuautoilun hyvä puoli on siinä, että äkkilähtö onnistuu, mikäli lappuliisa/poliisi/pursiseuran puheenjohtaja käy kohden.





Illalla meitä reissussa rähjääntyneitä vanhempia odottaa ykkösluokkainen yllätys. Isovanhemmat saapuvat kaupunkiin, ottavat lapset ja lähettävät meidät rentoutumaan Flamingo Spahan. Spassa harjoitetaan rankemman luokan syrjintää ja siksi se on lähes paratiisi. Kylpylään on kaikilta alle 20-vuotiailta pääsy kielletty. Aloitamme nautiskelun yrttinyyttihieronnalla (meinaan tipahtaa) ja jatkamme rentoutumista teen, hedelmien, erilaisten saunojen ja suihkujen testailulla. Ihastun suihkuun, josta tulee vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Yritän olla kiljumatta jääkylmän veden alla, koska kylpylän Spa etiquette (ströblôô!) muistuttaa kunnioittamaan ”muiden alueella ja hoidossa olevien asiakkaiden rauhaa”. Kiljun siis äänettömällä, ja koska kukaan ei näe, menen suihkuun yhä uudelleen ja uudelleen.
Sunnuntai 24.7.2011

Pohjalukemat: Ei pohjalukemia.

Huippulukemat: Puolisollani on ollut joko erinomainen lapsuus tai vaihtoehtoisesti paljon vaillejäämisiä. Siksi poikkeammekin paluumatkalla vielä Puuhamaassa. Saattaahan olla, että Sanifani, Jukupark, HopLop ja Linnanmäki viikossa eivät riitä 3-vuotiaalle. Puuhamaa vempeleineen osoittautuu mainioksi paikaksi taaperolle, vaikka kahvilat ja muut yleiset tilat soveltuisivatkin näyttämöksi tuhlaajapoikakertomuksen sikopaimen-kohtaukselle. Puuhaamme, grillailemme ja nautimme Mummin ja Nupan seurasta. Varsinainen päivällinen nautitaan Lielahden American Dinerissa. Ruokailun jälkeen on taas helppo ymmärtää, miksi osa jenkeistä tarvitsee moottoriajoneuvon ruokakaupan sisälläkin. Kotiinpaluiden erikoisammattilaisena matkan varsinainen päättyminen ei ole ongelma. Tavarat ovat hetkessä paikoillaan ja kuivausrumpu päättää vaikeroinnin jo ennen puolta yötä. Ensi kesänä uudestaan!



Ps. Olen muuttanut asetuksia, ja nyt blogin kommentoiminen pitäisi onnistua.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Elämää sillipurkissa osa 1 (matkapäiväkirja)

Maanantai 18.7.2011

Pohjalukemat: Teemu ja Noel lähtevät hakemaan asuntoautoa Alavudelta ja itse jään tekemään lähtöä kotiin. Pakkaaminen on aina kamalaa, mutta tällä kertaa se tapahtuu poikkeuksellisen kaoottisissa tunnelmissa. Pienen touhuamisen jälkeen tilanne on seuraavanlainen: vauva huutaa sitterissä, oikea käsi vuotaa verta, vasemman käden peukalo on palanut, lasagnen valkokastike palaa pohjaan, makaroonilaatikon kuori tummuu uhkaavasti. Itse etsin epätoivoisesti ihoteippirullan alkupäätä todettuani kolmen Salama-laastarin jälkeen, että nyt tarvitaan järeämpiä aseita. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka saavat miettimään elämän tarkoitusta. Seitsemän tunnin pakkaamisen jälkeen olemme valmiita seikkailuun! 


Huippulukemat: Oliver nukkuu tyytyväisenä kaukalossa, Noel torkkuu isän vieressä auton etupenkillä omassa istuimessaan. Aurinko paistaa juuri sopivalla lämmöllä ja suomalaiset kesämaisemat vilisevät at matkailuauton ikkunoista. Matkanteon onnellisin vaihe on käsillä: ei enää kotona eikä vielä perillä. Vaatteet ovat puhtaat, tavarat oikeilla paikoillaan ja jääkaappi täynnä ruokaa. Mielikuvat tulevasta lomasta vellovat täysillä. ”Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa…” Teemu moikkailee vastaantulevia karavaanareita niin, että käsi kohta irtoaa.




Tiistai 19.7.2011

Pohjalukemat: Ensimmäinen aamu alkaa vesisateella. Asuntovaunumme on yksi iso hiekkasärkkä. Sillipurkki jää pieneksi, esikoinen vinkuu ja kiukuttelee, tavarat ovat hukassa ja kulttuurishokki on ehdottomasti ylimmillään. Kalajoki on köyhien Ibiza. Tätä pitäisi markkinoida brittituristeille. Masennun siitä ajatuksesta, että tämän lähemmäksi lomaa perheessämme ei päästä vielä pitkiin aikoihin. Soitan puhelun yleiseen hätänumeroon, mummille siis. Mummi päättää omasta aloitteestaan järjestellä loppuviikon suunnitelmansa uusiksi. Pidän hiljaisen hetken kaikkien niiden äitien muistolle, jotka joutuvat elämään ilman mummia.


Huippulukemat: Ihana luonto! Puolison ja esikoisen polskiessa läheisessä kylpylässä pakkaan Oliverin vaunuihin ja suuntaamme kohti rantaa. Kuljemme loputtomien hiekkadyynien poikki rantaviivaa myötäileviä pitkospuita. Reittimme päättyy rantaan idyllisille sinipunaraidallisille pukukopeille, jollaisia olen viimeksi tainnut nähdä muumeissa. Niin ihanaa, että sama lenkki on toteutettava iltapäivällä uudestaan! Päivä päättyy iltakävelyyn mielettömässä auringonlaskussa. Paljaat varpaat märässä rantahiekassa on mukava kuunnella kaukaisesta hotellista kaikuvaa suomi-iskelmää. Tulee jostain syystä nostalginen olo. Olen miettinyt miten joku voi hurahtaa iskelmään. Ehkä se tapahtuu vähä vähältä tällaisissa hetkissä. Ei malttaisi mennä nukkumaan.


Keskiviikko 20.7.2011

Pohjalukemat: 42 euron päiväunet Jukuparkissa. Jonoja, jonoja, jonoja. Kuuma, kuuma, kuuma. Äkkiä pois täältä.


Huippulukemat:  Hyvää iltaa Pietarsaari! Lähdimme Kalajoelta ihmisvilinää pakoon ja pakkaudumme pienelle pietarsaarelaiselle leirintäalueelle. Vain kaksi asuntoautoa tönöttää nurmikentällä leirintäalueen merkiksi. Paikka näyttää rauhalliselta, mutta ränsistyneeltä. Ajatelkaa vaikka Wasalandiaa kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Käsittämätöntä, että juuri tänään ja juuri täällä pysähtyneisyyden tyyssijassa on tarjolla elävää musiikkia keskellä yötä. Jos Kalajoella korviin kantautuivat ikivihreät iskelmät, Pietarsaari tarjoaa kulutetuimmat rockklassikot. Illan aloittaa paikallinen ylpeys - kaikesta päätellen emme tule kuulemaan heistä aivan lähiaikoina. Ymmärtäähän sen, että Smoke on the water ja Born to be wild on pakko vetää, kun ilta on nuori ja itse on liian vanha breikkaamaan Idolsissa.  Teemu testaa kertakäyttögrillin. Sehän toimii!


Torstai 21.7.2011

Pohjalukemat: Loppuviikon suunnitelmat on lyöty lukkoon ja soitan aamulla ensitöikseni Rastilan leirintäalueelle Helsinkiin. Puhelimitse saan perinteistä helsinkiläistä asiakaspalvelemattomuutta. Lyhyesti sanottuna: älkää tulko tänne. Mutta me emme luovuta! Teemu soittaa Rastilaan päivän mittaan vielä 18 kertaa. Kukaan ei vastaa puhelimeen. Luovutamme sittenkin ja lähdemme suuntaamaan kohti Seinäjokea. Noel jaksaa huutaa koko matkan Pietarsaaresta Härmään. Saavutus se on sekin. Palkitsemme lapsemme hyvästä käytöksestä karkkipussilla Härmäläisellä huoltoasemalla.

Huippulukemat: Metsurinlenkki Camping viisi tähteä. Nyt on pakko vetää henkeä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Anteeks ny sitte!

Onko se nyt niin vaikeaa? No on! Anteeksipyytäminen siis. Olen havainnut, että kykyni pyytää anteeksi tuntuu surkastuvan sitä myötä kun vuosia karttuu. Lapsuudenkodissani anteeksipyytäminen kuului arjen perustaitoihin. Syötiin, pestiin hampaat, katsottiin muumit, tapeltiin, sovittiin. Useamman kuumaverisen ihmisen muodostama perhe on melko otollinen paikka harjoitella anteeksipyytämistä. Kerran isä asetteli sanansa väärin ja sai karjalanpiirakasta - toivottavasti meni voipuoli edellä. Sisko sai milloin barbiesta ja milloin lenkkarista - mitäs juoksi alle. Vessan ovessa oli pitkään kolo sen jälkeen kun pikkuveljeni potkaisi siihen laskettelumonolla. Tervetuloa Saarelaan! Meidän olisi ehkä pitänyt syntyä Italiaan. Italiassa suututaan, mekastetaan ja rakastetaan huomattavasti näyttävämmin kuin Suomessa. Sitä paitsi: Italiassa mustakin on väri!

Ja sitten. Eräänä koleana ja loskaisena talviaamuna huomasin olevani kovaa vauhtia muuttumassa kyräileväksi, anteeksiantamattomaksi ja kyyniseksi ämmäksi, joka ei osaa pyytää anteeksi. Mitä tapahtui? (Tai ”Mitä pahahtu?”, kuten esikoisellani on tapana kysyä.) Ehkä kaikki alkoi siitä, kun ensimmäisen kerran tein tietoisen valinnan kääntää kylkeä sen sijaan, että olisin sopinut riidan. Tai ehkä kaikki alkoikin siitä, kun sain niskaani puhtaasti ansaitsemattoman viharyöpyn ollessani kaikkein haavoittuvimmillani.

Aikuiseksi kasvaminen on tylsää ja kivuliasta, mutta pakollista, kun katsoo silmiin 3-vuotiasta rintaperillistä, joka on kovaa vauhtia omaksumassa äitinsä toimintamalleja. Oikein omien toimintamallieni monumentti! Sillä erotuksella, että tätä monumenttia ei rajatakaan puiston laitaan pelargonioilla ja hopeahärkeillä, vaan se on aina silmissä. Paiskaapa ovi suutuksissa kiinni, lapsi tekee samoin. Poistupa sotatantereelta nenä pystyssä ilman anteeksipyyntöä, lapsi tekee samoin.  EIKÖ TÄÄLLÄ SAA OLLA MISSÄÄN OMILTA SYNNEILTÄÄN RAUHASSA! Oman lapsen kamppailu orastavaa pahuutta, syyllisyyttä ja häpeää vastaan on alkanut. Nyt on kiire muuttua, mikäli haluan jättää lapsilleni perinnöksi muutakin kuin kasan toimimattomia toimintamalleja.

Olen löytänyt ainakin yhden syyn siihen, miksi anteeksipyytäminen on niin vaikeaa. Nimittäin ennen kuin voi pyytää anteeksi, on pakko myöntää tehneensä väärin. Ja sekös lujille ottaa. Varsinkin jos pääkoppaa hallitsee mustavalkoinen ajattelutapa, jossa ihminenkin on joko hyvä tai huono. Mustavalkoisen ajattelun orja ei pysty myöntämään virhettään, koska virheen myöntäminen tekisi hänestä hänen omissa silmissään kokonaan huonon ja kokonaan epäonnistuneen. Tällaiseen ajattelumalliin ei sovi sellainen ajatus, että voisi olla yhtä aikaa rakastettu ja epätäydellinen. (Tähän kohtaan annan pienen kirjavinkin: Lue Ben Malisen Häpeän monet kasvot. Jos olet laiska, googlaa Ben Malinen + häpeä)

On myös vaikeaa myöntää tehneensä väärin, koska myöntämisestä seuraa syyllisyyden tunne. Syyllisyys on terve elämää suojeleva tunne, mutta varsin ikävä ja hankalasti käsiteltävä, jos siitä ei ole ulospääsyä. Onkin mielenkiintoista nähdä miten suomalainen luovuus puhkeaa kukkaan, kun maallistumisen myötä syyllisyydentunteiden kanssa on pärjättävä ilman sitä typerää Jeesusta.

Ilman sen kummempia perusteluja annan yhden käytännönläheisen vinkin kaikille anteeksipyytelijöille. Vältä seuraavia ilmaisuja: ”Anteeks ny sitte”, ”No anteeks, että oon olemassa” ja ”Anteeksi, MUTTA”. Ne ovat kaikki haistapaskan veroisia ilmaisuja. Eivät toimi, kokeiltu on!

Anteeksipyydellen, Hanna

perjantai 15. heinäkuuta 2011

30 asiaa, jotka opin tultuani äidiksi

1. Lapsella on yliluonnollinen kyky aistia hetki, jolloin haarukka lähestyy äidin suuta
2. Hiustenpesu voi aiheuttaa ihmisessä kuolemanpelon veroista kauhua
3. Automatka Pomppulasta kotiin kestää yhden banaanin ja pillimehun verran. Ja vähän päälle.
4. Lapsi pystyy huutamaan niin, että korvat menevät lukkoon
5. Pahvilaatikosta voi tehdä avaruusrangerin lisäksi monia muita asioita
6. Taaperon suukko on maailman ihanin asia
7. 180-senttiä leveä parisänky on mahdollista pedata samalla kun imettää
8. Puna-valkoisilla ja sinisillä Salama-pikkareilla on VISSI ero
9. Kaikki lapset eivät synny terveinä
10. Jos vaisto sanoo eri asioita kuin lääkäri, lääkäri on väärässä
11. Pikkuveljeä voi käyttää tarrakirjana
12. Vesi on märkää (Äiiitiiii tuu ottamaan uikkari poiiiiis!)
13. Elämä ilman mummia on kuin mutakakku ilman minttujäätelöä
14. Happy meal-lelut ovat juuri niin turhia kuin miltä ne näyttävätkin
15. On mahdollista kiihtyä nollasta sataan alle sekunnissa
16. Vahaliitu ei lähde tapetista
17. Vahaliitu lähtee seinäpaneelista
18. Zurk on Buzz Lightyearin isä
19. Lidlin pillimehuissa on surkea pilli
20. Takan tuhkaluukussa voi säilyttää avaimia
21. On olemassa 1-vuotiaalle suunnattuja leluja, joita aikuinen ei osaa käyttää
22. Kaikki vauvat eivät ole samannäköisiä
23. Kuola tuhoaa kännykän
24. Pikkukakkosen osoite on edelleen PL 34733101 Tampere 10
25. Äiti voi olla toiselle äidille susi
26. Kahvinkeittimessä on oltava termoskannu
27. Junassa ei välttämättä tarvitse istumapaikkaa
28. Muuramen Jolla vetää ainakin kolme henkilöä
29. Juhlavaatteet ovat vihtahousun keksintö
30. Voi rakastaa niin paljon, että tekee kipeää

(31. Bloggailu on koukuttavaa)


Reipasta loppupäivää!