Enkeleitä, onko heitä?

Jos tavallisen keski-ikäisen suomalaisen uskonnollinen sielunmaisema pitäisi tiivistää yhteen kuvaan, se olisi  lapsuudesta tuttu harras enkelitaulu.  Kuvassa kaunis valkosiipinen enkeli saattelee kahta lasta pitkin kuohuvan kosken ylle kaartuvaa rikkinäistä siltaa.

Enkelit näyttävät olevan kovassa noususuhdanteessa uskonnollisilla markkinoilla. Nuo kauniit eteeriset hahmot liihottelevat paikalle liehuvissa luomuksissaan aina kun luonnon vaarat uhmaavat tai hellan levy on unohtunut päälle. Käteviä, sanon minä.

Enkelit ovat myös siitä ihania olentoja, koska ne eivät vaadi oikeudenmukaisuutta eivätkä mitään muutakaan. Enkeleillä on myös käyttöä kodin hyvinä haltioina, ja enkelikuoro taas toimii ilman uskonnollista identiteettiä kuolleiden sielujen loppusijoituskohteena: ”Hän on nyt enkelinä ja suojelee meitä tuolla”- Eikä niin suurta rikollista, etteikö enkeliksi yltäisi: ”Hän on nyt taivaassa ja ryöstelee siellä pankkeja.”

Samaan enkelikuoroon sijoitetaan nykyään myös lemmikkejä. Eläinten oikeuksien aikakaudella Mustillakin on oikeus siipiin.

Mietin, pysähtyykö kukaan pohtimaan, että mitkä ihmeen enkelit? Kenen tallissa ne oikein lentelevät? Että ovatko siipiveikot kenties islaminuskossa esiintyviä henkiolentoja eli jinnejä, kristinuskon Jumalan viestintuojia vai Märtha Louisen enkelikoulun maskotteja?

Ehkä enkeleiden suosion salaisuus piileekin juuri siinä, että ne ovat uskontorajat ylittävä ilmiö. Risti, puolikuu tai Daavidin tähti voivat olla liian provosoivia, mutta enkelistä ei suutu kukaan. Monikulttuurisessa maassa, kun on pari enkelikorttia kaapissa, niin hyvin pärjää. Mikäli ei ole varma kortitettavan henkilön uskonnollisuudesta, enkeli on varma valinta - ei mene keulimiseksi, mutta saadaan toivotuksiin hieman taivaallista väreilyä.

Klassisessa kristinuskossa enkeleillä on kyllä oma paikkansa, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Raamatussa enkeleitä ei kuitenkaan palvota, eivätkä ne Raamatun kuvausten mukaan ole edesmenneitä meikäläisiä.

Suomen kansan keskuudessa enkeliusko lienee jonkinlaista New agella laimennettua kristinuskoa.
Mielenkiintoista on se, että tämä jokseenkin hataralla pohjalla oleva enkeliuskonnollisuus tuntuu tyydyttävän niitä henkilöitä, jotka ovat hylänneet klassisen kristinuskon älyllisesti kestämättömänä todellisuudenselityksenä.

Oli miten oli, enkeleihin langenneiden kannattaa varautua siihen, että vielä jonain päivänä perheen leikki-ikäinen (tai teini-ikäinen) saattaa laittaa vanhempansa selkä seinää vasten ja alkaa penätä jonkinlaista kehyskertomusta enkelitarinoille. Enkeli ilman kontekstia on kuin - no, enkeli ilman siipiä.

Enkelin siipien havinaa joka tapaukessa!





6 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen mielenkiintoista pohdintaa...

Anonyymi kirjoitti...

Nasevaa ja osuvaa tekstiä! Oot hurjan taitava kirjoittaja. Toimittaja-ainesta siis.

terkuin Anna-äiti, joka on yrittänyt metsästää juurikin noita enkelitauluja poikasilleen.. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ja rohkeaa tekstiä Hanna! Sitä kaivataan tänä vesitetyn uskon/uskonnollisuuden aikana.

tiiu kirjoitti...

Kuulin juuri pikkupojasta, joka oli yöllä keskustellut mönkijästään enkelin kanssa :) Se taisi olla pojan mieltä askarruttavin aihe :)

Hanna kirjoitti...

Anna: Hipelöin sellaista isoa julistetta täällä Seinäjoella kirpparilla...Mut en keksinyt sille paikkaa. Nettikaupoista varmaan löytyy!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! itse olen aika tympääntynyt tähän keijukais-enkelihöpinään, jota kristinuskooon liitetään. Sen verran olen raamattuun perehtynyt minäkin, että tiedän kaikkien siellä mainittavien enkelien olevan miespuolisia. Missään ei puhuta supattelevista ja hymistelevistä pitsimekkoihin pukeutuneista blondeista, jotka äidillisesti kädestä pitävät. Ei, raamatun enkelit ovat miehiä, sanansaattajia ja puolustajia jne. Oikeampi mielikuva on minun mielestäni nuori, urhea miesenkelisoturi, joka tulisen miekan avulla varjelee sinua.