torstai 1. syyskuuta 2011

Enkeleitä, onko heitä?

Jos tavallisen keski-ikäisen suomalaisen uskonnollinen sielunmaisema pitäisi tiivistää yhteen kuvaan, se olisi  lapsuudesta tuttu harras enkelitaulu.  Kuvassa kaunis valkosiipinen enkeli saattelee kahta lasta pitkin kuohuvan kosken ylle kaartuvaa rikkinäistä siltaa.

Enkelit näyttävät olevan kovassa noususuhdanteessa uskonnollisilla markkinoilla. Nuo kauniit eteeriset hahmot liihottelevat paikalle liehuvissa luomuksissaan aina kun luonnon vaarat uhmaavat tai hellan levy on unohtunut päälle. Käteviä, sanon minä. Enkelit ovat myös ihania, koska ne eivät vaadi oikeudenmukaisuutta eivätkä mitään muutakaan. Mikäs on sen mukavampaa kuin ikävistä moraalisista velvoitteista vapaa uskonnollisuus? Viimeinkin on mahdollista sekä syödä kakku että säilyttää se.

Enkeleillä on muutakin käyttöä kuin toimia kodin hyvinä haltioina. Enkelikuoro toimii myös ilman selkeää uskonnollista identiteettiä kuolleiden sielujen kaatopaikkana: ”Hän on nyt enkelinä ja suojelee meitä tuolla”. Eikä niin suurta rikollista, etteikö enkeliksi yltäisi: ”Hän on nyt taivaassa ja ryöstelee siellä pankkeja.” Samaan enkelikuoroon sijoitetaan nykyään myös lemmikkejä. Eläinten oikeuksien aikakaudella Mustillakin on oikeus siipiin.

Pysähtyykö kukaan koskaan pohtimaan, että mitkä ihmeen enkelit? Kenen tallissa ne oikein lentelevät? Ovatko siipiveikot kenties islaminuskossa esiintyviä henkiolentoja eli jinnejä, kristinuskon Jumalan viestintuojia vai Märtha Louisen enkelikoulun maskotteja? Ehkä yksi enkeleiden suosion salaisuus piileekin siinä, että ne ovat uskontorajat ylittävä ilmiö. Risti, puolikuu tai Daavidin tähti voivat olla liian provosoivia, mutta kukapa enkelistä suuttuisi. Monikulttuurisessa maassa kannattaakin aina pitää pari enkelikorttia kaapissa. Mikäli ei ole varma kortitettavan henkilön uskonnollisuudesta, enkeli on varma valinta - ei mene keulimiseksi, mutta saadaan toivotuksiin hieman taivaallista väreilyä.
Klassisessa kristinuskossa enkeleillä on kyllä oma paikkansa (eikä minulla ole mitään sitä vastaan). Enkeleitä ei kuitenkaan palvota, eivätkä ne Raamatun kuvausten mukaan ole edesmenneitä meikäläisiä. Kristinuskon mukaan taivaassa ei kuoleman jälkeen ole luvassa lentoharjoittelua, mutta kylläkin muuta mukavaa puuhastelua kaverien kanssa.

Suomen kansan keskuudessa enkeliusko lienee jonkinlaista New agella laimennettua kristinuskoa. Mielenkiintoista on se, että tämä jokseenkin hataralla pohjalla oleva enkeliuskonnollisuus tuntuu tyydyttävän niitä henkilöitä, jotka ovat hylänneet klassisen kristinuskon älyllisesti kestämättömänä todellisuudenselityksenä. Oli miten oli, enkeleihin langenneiden kannattaa varautua siihen, että vielä jonain päivänä perheen leikki-ikäinen (tai teini-ikäinen) saattaa laittaa vanhempansa selkä seinää vasten ja alkaa penätä jonkinlaista kehyskertomusta enkelitarinoille.

Niin kuin vauvamuskarissa kolme vuotta sitten lauleltiin: "Enkelin siipien havinaa, ja iloa, onnea syvää". Toista säkeistöä ei koskaan laulettu...

Hanna

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen mielenkiintoista pohdintaa...

Anonyymi kirjoitti...

Nasevaa ja osuvaa tekstiä! Oot hurjan taitava kirjoittaja. Toimittaja-ainesta siis.

terkuin Anna-äiti, joka on yrittänyt metsästää juurikin noita enkelitauluja poikasilleen.. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ja rohkeaa tekstiä Hanna! Sitä kaivataan tänä vesitetyn uskon/uskonnollisuuden aikana.

tiiu kirjoitti...

Kuulin juuri pikkupojasta, joka oli yöllä keskustellut mönkijästään enkelin kanssa :) Se taisi olla pojan mieltä askarruttavin aihe :)

Hanna kirjoitti...

Anna: Hipelöin sellaista isoa julistetta täällä Seinäjoella kirpparilla...Mut en keksinyt sille paikkaa. Nettikaupoista varmaan löytyy!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! itse olen aika tympääntynyt tähän keijukais-enkelihöpinään, jota kristinuskooon liitetään. Sen verran olen raamattuun perehtynyt minäkin, että tiedän kaikkien siellä mainittavien enkelien olevan miespuolisia. Missään ei puhuta supattelevista ja hymistelevistä pitsimekkoihin pukeutuneista blondeista, jotka äidillisesti kädestä pitävät. Ei, raamatun enkelit ovat miehiä, sanansaattajia ja puolustajia jne. Oikeampi mielikuva on minun mielestäni nuori, urhea miesenkelisoturi, joka tulisen miekan avulla varjelee sinua.