lauantai 29. lokakuuta 2011

Miten kotiäiti pidetään järjissään?

Jostain syystä lauantaiaamun herääminen on aina viikon takkuisin. Tänäänkin herätessäni olin valmiiksi väsynyt, ja tunsin itseni vähintäänkin maailman kaltoinkohdelluimmaksi ihmiseksi. Jo pelkkä ajatus ruoanlaitosta ja siivoamisesta sai ämmävaihteen silmään. Todellinen harmoninen Kellogg´s cornflakes-herääminen uuteen aamuun (not).

Luulen tämän lauantaishokin olevan jäänne aikakaudelta ennen lapsia. Silloinhan viikonloppu tarkoitti lepoa ja työteliään viikon nollaamista. Oma elimistöni on siinä määrin tapojensa vanki, että se ei ole vieläkään tajunnut vapaapäivien poistuneen valikoimista. Mieleni taas on sen verran tyhmä, että odottaa joka viikko asian olevan toisin. Tämä lauantaiaamu poikkesi kaltaisistaan siinä, että minulla sattui olemaan kampaamoaika varattuna kymmeneksi. Värinvaikutusajalla oli hetki aikaa pohtia miten sitä voisi konkreettisesti parantaa kotiäitien tai pienten lasten äitien olosuhteita. Keksin aika monta kohtaa, ne ovat miehille.

Kotiäidin mielenterveyden ylläpitoon vaaditaan lopulta hyvin vähän. Vähän unta, vähän ruokaa ja vähän harrastuksia. Itse pidän merkittävänä elämänlaadun mittarina juuri ruokarauhaa. Siltä varalta, että joku kehityskelpoinen perheenisä lukee tätä, avaan asiaa hiukan. Ennen kuin ilta koittaa, kotiäiti on todennäköisesti viettänyt kahdeksan tuntia jalkojensa päällä. Hän on lyhyehköjen yöunien voimilla raivannut keskimäärin sata neliötä leluista, parantanut sairaita puhaltamalla, pessyt pari koneellista pyykkiä ja kilpaillut sormet verillä pikkuautoilla Dynacon tallipaikasta. Hän on tehnyt ainakin kolme kattausta, eikä ole siitä huolimatta istunut kertaakaan ruokapöytään. Työisin saapuessa kotiin koittaa hetki, jolloin kotiäiti on ainakin teoriassa lähimpänä suurta fantasiaansa: syödä ruoka lämpimänä kertaakaan tuolista nousematta.

Ruokarauhan ydin on tyytyväiset lapset. Jos siis kotiäiti haluaa syödä rauhassa, se tarkoittaa, että työisin on onnistuttava pitämään lapset hiljaa kymmenen minuuttia. Jos perheessä on vauva, häntä ei missään nimessä saa laittaa sitteriin. Mikäli vauva laitetaan sitteriin, ruoasta nauttimisen sijasta kotiäiti alkaa sääliä muusta perheestä erillään olevaa kuopusta, mikä taas estää ruoan laukaisemien hyvänolon signaalien pääsyn aivoihin. Se, että lapsi  iloisesti jokeltelee ja viihtyy itsekseen, ei ole mikään selitys. Kopiokoneen laulussa työskentelevän konttorirotan mielestä lapsen ääntely voi olla tervetullut ääni, mutta ruokapöydässä olevalle kotiäidille ääntely on vain tyyntä myrskyn edellä. Se on kuin puhelimen torkkuhälytys, joka alkaa viattomana piipityksenä ja pienen tauon jälkeen kasvaa korviavihlovaksi ja vaativaksi meteliksi, joka ei lopeta ennen kuin saa haluamansa. Äidin. Koska äiti tietää mitä tulee tapahtumaan, hän syö mielummin lapsi sylissä kuin ottaa sen riskin, että ruokailu keskeytyy juuri kun se on saavuttamassa kliimaksinsa. Kaukaa viisas työisi menee siis vaikka solmuun hämätäkseen jälkikasvua äidin ruokailun ajan. (Jos joku ameeba vielä miettii miksi äiti ei voi syödä lapsi sylissä, kokeilkoon itse. Harjoitella voi vaikka Korkeasaaren apinoilla.)

Ruokarauhan takaamisen lisäksi työisi tekee  hyvin, jos hän silloin tällöin keittää kotiäidille kahvit. Esimerkiksi lauantaiaamuisin. Kofeiiniruiske väsyaamuna voi olla koko perheen koko viikonlopun pelastus. Virtapiikki kun saattaa estää totaalisen sivuluisuun lähdön. Aina niin ei kuitenkaan käy ja silloin työisin tehtävä on ottaa raivo vastaan.  Raivo kannattaa ajatella myrskyävänä merenä, joka kohdataan aalto aallolta. Jos pidät suusi kiinni, et huku. Raivon vastaanottaminen helpottuu, jos ymmärrät, että raivo on kotiäidin itkua. Hän ei vaan osaa itkeä, tai hän ei ole vielä tarpeeksi väsynyt itkeäkseen. Raivotessaan kotiäiti ei tahdo pahaa sinulle, vaan hyvää itselleen. Kotiäidin raivotessa toimi siis kuten toimit silloin kun hän itkee vuolasta itkua.

Kotiäidin kannattaa antaa harrastaa. Ei kannata ihmetellä, jos hän haluaa harjoittaa kamppailulajeja, lihanleikkuuta tai tarkkuusammuntaa. Raskas työ vaatii raskaat huvit. Ei myöskään kannata ihmetellä ylitsepursuavaa sisustusinnostusta: kotiäiti se vaan kaipailee kaunista ympärillensä peilikuvan petettyä aikoja sitten. Työisi tekee viisaasti, jos painostaa kotiäitiä silloin tällöin käyttämään rahaa myös omaan itseensä. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Ehkä paras neuvo työisille tulee kuitenkin tässä: Hallitse ilmeesi, kun kotiäiti ilmoittaa tulevasta menostaan tai on juuri poistumassa menolleen. Sinulla on noin sekunnin sadasosa aikaa loihtia kasvoillesi ilme, jolla vakuutat kotiäidin siitä, että hänen lähtönsä on sinulle sataprosenttisen OK ja totally fine. Muuten ei hyvää seuraa. Tilanne on yhtä vakava kuin silloin, kun seurustelunne alkupuolella nainen kysyi mielipidettäsi koskien hänen uutta upeaa mekkoaan, etkä sinä keksinyt kertakaikkiaan mitään sanottavaa. Työisi harjoitelkoon tasapainoa huokuvia ilmeitä peilin edessä H-hetkeä varten. Kotiäiti nimittäin on kehonkielen ammattilainen. Aistit virittyneinä hän tulkitsee lastensa ilmeitä, eleitä ja ääniä. Hän on todellakin kyvykäs lukemaan myös miehensä ajatuksia. Jos kotiäiti aistii, ettei hänen lähtönsä saa siunausta, hän lähtee huonolla mielellä. Silloin kaikkien osapuolien vaivannäkö valuu hukkaan.

Ja vielä: Työisinä teet hyvin, jos silloin tällöin hierot, silittelet tai rapsuttelet kotiäitiä. Onhan niin, että kotiäiti ansaitsee vähintäänkin saman kohtelun kuin naapurin koira. Koiraa voi rapsutella kuka vaan, mutta jos et sinä helli kotiäitiä, niin ei sitten kukaan.


keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Lue tämä ennen kuin nait yrittäjän


Yrittäjiin ja yrittämiseen liitetään paljon mielikuvia. Haluan nyt jakaa joitakin aiheeseen liittyviä näkökulmia toimittuani 28 vuotta yrittäjän lähiomaisena. Erityisesti kirjoitan kaikille niille rohkeamielisille, jotka harkitsevat vihkivaloja Yrittäjän kanssa. Alla oleva kirjoitus ei päde pseudoyrittäjiin, eli yrittäjiin jotka omaavat työntekijän sydämen ja haaveilevat jonkun muun maksamista hammaslääkärikäynneistä, liikuntaseteleistä ja muunlaisesta leikkirahasta. Mietitkö kumpaan joukkoon mielitiettysi kuuluu? Pseudoyrittäjän tunnistat siitä, että viisi minuuttia ennen virallisen työajan päättymistä hän on työhuoneensa ovella pikajuoksijan lähtöasentoon kumartuneena odottamassa summerin soimista. Pseudoyrittäjän suusta et kuule lauseita, jotka alkavat sanoilla ”Ajattelepa, jos kuule ostettais sellainen iso…” tai ”Mulla on sellainen visio, että viiden vuoden päästä…” Ja niin edelleen.

Mutta lähdetäänpä liikkeelle perusasioista ja otetaan tähän alkuun sellainen matematiikkajuttu. Yrittäjän puolisoksi pyrkivän on hyvä tietää, että kaikki yrittäjän kassaan kilahtava tulo ei ole niin kutsuttua käyttörahaa. Jos yrittäjä ostaa esimerkiksi vetoketoketjuja 10 000 eurolla ja myy sen jälkeen yhden valmistamansa takin kolmellakymmenellä eurolla, hän ei ole tällöin kolmeakymmentä euroa rikkaampi, vaan 9970 euroa köyhempi. Jos aiot rikkaisiin naimisiin, älä katso kassaan vaan kysy sen sijaan mitä jää viivan alle.

Sitten on ne kaikki aikamääreet. Yrittäjän vuorokaudessa on 24 tuntia, vaikka hän ei itse tiedostaisikaan asian laitaa. Usein Yrittäjä käyttääkin epämääräisiä aikaan liittyviä ilmauksia. Oman puolisoni lempiajanmääre on ”tunti pari”. Esimerkiksi ”Mun pitää vielä lähettää pari sähköpostia ja käydä matkahuollossa. Siinä menee tunti pari”. Seitsemän avioliittovuoden jälkeen olen tajunnut, että kyseessä on sanajärjestysvirhe, ja oikeasti sanonta kääntyy muotoon ”pari tuntia”. Kun perhe istuu aterimet kädessä höyryävän karjalanpaistin äärellä isiä odotellen, näiden kahden ilmaisun välillä on ratkaiseva ero.

Yrittäjän kanssa erilaiset lomat ja juhla-ajat ovat luku sinänsä. Potentiaaliset vapaapäivät saattavat huveta huomaamatta… Otetaan nyt esimerkiksi joulu. Meillä joulun tulo realisoituu Yrittäjän osalta noin kaksi päivää ennen aattoa. ”No nyt mä keskityn tähän meidän perheen jouluun”. Eipä siinä muuta kuin adventtikynttilä palamaan molemmista päistä, että saadaan muu maailma kirittyä kiinni. Myös loma on suhteellinen käsite. Viikon talviloma tuppaa kutistumaan pitkään viikonloppuun eli perjantaivapaaseen. Asiaan on perin vaikea puuttua, koska Yrittäjällä on vaikeiden tilanteiden varalta ässä hihassaan: ”Jos mä en nyt hoida tätä hommaa, niin maanantaina/kesäloman jälkeen/ensi vuonna ei ole kenelläkään enää mitään töitä”. Puolison neuvotteluasemat ovat heikot, koska useimmiten asia on juuri kuten Yrittäjä sanoo. Usein Yrittäjä perustelee reipasta työtahtiaan vedoten johonkin tiettyyn ajanjaksoon, jonka jälkeen työtahti helpottaa. Tämä on bullshittiä, sillä oikeasti työtahti ei helpotu koskaan.

Yrittäjän puolisona joudut myös oppimaan sen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, etkä ole missään turvassa. Sanotaanko vaikka näin, että kymppiuutiset ovat horroria parhaimmillaan. Toisella puolella maapalloa Taotao saa hyppykupan, joka tarttuu juuri siihen eläintarhan työntekijään, joka asuu juuri siinä korttelissa, jonka asukkaat työskentelevät juuri siinä tehtaassa, joka valmistaa juuri ne vetoketjut, jotka  Yrittäjä juuri tilasi.  Tehdas suljetaan, vetoketjuista tehdään riisipussinsulkijoita, takit jäävät valmistamatta, rahat saamatta. Yrittäjä irtisanoo joukon työntekijöitä, ja on sen jälkeen sekä riistoporvari että sika. Ketuilla on luolansa ja työntekijöillä liittonsa, mutta yrittäjällä ei ole mihin päätänsä laskea.

Ehkä yksi asia on vielä mainittava. Monilla tuntuu olevan mielipide siitä, miten Yrittäjän yrityksen asiat pitäisi hoitaa. Jostain syystä näistä näkemyksistä halutaan kertoa juuri sinulle (vaikka et ole tehnyt mitään pahaa). Tiedättehän, kaikki olisi paljon paremmin, jos yritysjohto olisi kaiken muun sijasta keskittynyt järjestelemään kuulakärkikyniä värijärjestykseen.

Yrittäjän kanssa elämisessä on myös monia hyviä puolia. Silti olen sitä mieltä, että yritysjuttujen kuunteleminen menee työstä ja puolison pitäisi saada siitä palkkaa.

Yritteliästä päivää. Toivotaan, että lykästää!