lauantai 29. lokakuuta 2011

Miten kotiäiti pidetään järjissään?

Jostain syystä lauantaiaamun herääminen on aina viikon takkuisin. Tänäänkin herätessäni olin valmiiksi väsynyt, ja tunsin itseni vähintäänkin maailman kaltoinkohdelluimmaksi ihmiseksi. Jo pelkkä ajatus ruoanlaitosta ja siivoamisesta sai ämmävaihteen silmään. Todellinen harmoninen Kellogg´s cornflakes-herääminen uuteen aamuun (not).

Luulen tämän lauantaishokin olevan jäänne aikakaudelta ennen lapsia. Silloinhan viikonloppu tarkoitti lepoa ja työteliään viikon nollaamista. Oma elimistöni on siinä määrin tapojensa vanki, että se ei ole vieläkään tajunnut vapaapäivien poistuneen valikoimista. Mieleni taas on sen verran tyhmä, että odottaa joka viikko asian olevan toisin. Tämä lauantaiaamu poikkesi kaltaisistaan siinä, että minulla sattui olemaan kampaamoaika varattuna kymmeneksi. Värinvaikutusajalla oli hetki aikaa pohtia miten sitä voisi konkreettisesti parantaa kotiäitien tai pienten lasten äitien olosuhteita. Keksin aika monta kohtaa, ne ovat miehille.

Kotiäidin mielenterveyden ylläpitoon vaaditaan lopulta hyvin vähän. Vähän unta, vähän ruokaa ja vähän harrastuksia. Itse pidän merkittävänä elämänlaadun mittarina juuri ruokarauhaa. Siltä varalta, että joku kehityskelpoinen perheenisä lukee tätä, avaan asiaa hiukan. Ennen kuin ilta koittaa, kotiäiti on todennäköisesti viettänyt kahdeksan tuntia jalkojensa päällä. Hän on lyhyehköjen yöunien voimilla raivannut keskimäärin sata neliötä leluista, parantanut sairaita puhaltamalla, pessyt pari koneellista pyykkiä ja kilpaillut sormet verillä pikkuautoilla Dynacon tallipaikasta. Hän on tehnyt ainakin kolme kattausta, eikä ole siitä huolimatta istunut kertaakaan ruokapöytään. Työisin saapuessa kotiin koittaa hetki, jolloin kotiäiti on ainakin teoriassa lähimpänä suurta fantasiaansa: syödä ruoka lämpimänä kertaakaan tuolista nousematta.

Ruokarauhan ydin on tyytyväiset lapset. Jos siis kotiäiti haluaa syödä rauhassa, se tarkoittaa, että työisin on onnistuttava pitämään lapset hiljaa kymmenen minuuttia. Jos perheessä on vauva, häntä ei missään nimessä saa laittaa sitteriin. Mikäli vauva laitetaan sitteriin, ruoasta nauttimisen sijasta kotiäiti alkaa sääliä muusta perheestä erillään olevaa kuopusta, mikä taas estää ruoan laukaisemien hyvänolon signaalien pääsyn aivoihin. Se, että lapsi  iloisesti jokeltelee ja viihtyy itsekseen, ei ole mikään selitys. Kopiokoneen laulussa työskentelevän konttorirotan mielestä lapsen ääntely voi olla tervetullut ääni, mutta ruokapöydässä olevalle kotiäidille ääntely on vain tyyntä myrskyn edellä. Se on kuin puhelimen torkkuhälytys, joka alkaa viattomana piipityksenä ja pienen tauon jälkeen kasvaa korviavihlovaksi ja vaativaksi meteliksi, joka ei lopeta ennen kuin saa haluamansa. Äidin. Koska äiti tietää mitä tulee tapahtumaan, hän syö mielummin lapsi sylissä kuin ottaa sen riskin, että ruokailu keskeytyy juuri kun se on saavuttamassa kliimaksinsa. Kaukaa viisas työisi menee siis vaikka solmuun hämätäkseen jälkikasvua äidin ruokailun ajan. (Jos joku ameeba vielä miettii miksi äiti ei voi syödä lapsi sylissä, kokeilkoon itse. Harjoitella voi vaikka Korkeasaaren apinoilla.)

Ruokarauhan takaamisen lisäksi työisi tekee  hyvin, jos hän silloin tällöin keittää kotiäidille kahvit. Esimerkiksi lauantaiaamuisin. Kofeiiniruiske väsyaamuna voi olla koko perheen koko viikonlopun pelastus. Virtapiikki kun saattaa estää totaalisen sivuluisuun lähdön. Aina niin ei kuitenkaan käy ja silloin työisin tehtävä on ottaa raivo vastaan.  Raivo kannattaa ajatella myrskyävänä merenä, joka kohdataan aalto aallolta. Jos pidät suusi kiinni, et huku. Raivon vastaanottaminen helpottuu, jos ymmärrät, että raivo on kotiäidin itkua. Hän ei vaan osaa itkeä, tai hän ei ole vielä tarpeeksi väsynyt itkeäkseen. Raivotessaan kotiäiti ei tahdo pahaa sinulle, vaan hyvää itselleen. Kotiäidin raivotessa toimi siis kuten toimit silloin kun hän itkee vuolasta itkua.

Kotiäidin kannattaa antaa harrastaa. Ei kannata ihmetellä, jos hän haluaa harjoittaa kamppailulajeja, lihanleikkuuta tai tarkkuusammuntaa. Raskas työ vaatii raskaat huvit. Ei myöskään kannata ihmetellä ylitsepursuavaa sisustusinnostusta: kotiäiti se vaan kaipailee kaunista ympärillensä peilikuvan petettyä aikoja sitten. Työisi tekee viisaasti, jos painostaa kotiäitiä silloin tällöin käyttämään rahaa myös omaan itseensä. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Ehkä paras neuvo työisille tulee kuitenkin tässä: Hallitse ilmeesi, kun kotiäiti ilmoittaa tulevasta menostaan tai on juuri poistumassa menolleen. Sinulla on noin sekunnin sadasosa aikaa loihtia kasvoillesi ilme, jolla vakuutat kotiäidin siitä, että hänen lähtönsä on sinulle sataprosenttisen OK ja totally fine. Muuten ei hyvää seuraa. Tilanne on yhtä vakava kuin silloin, kun seurustelunne alkupuolella nainen kysyi mielipidettäsi koskien hänen uutta upeaa mekkoaan, etkä sinä keksinyt kertakaikkiaan mitään sanottavaa. Työisi harjoitelkoon tasapainoa huokuvia ilmeitä peilin edessä H-hetkeä varten. Kotiäiti nimittäin on kehonkielen ammattilainen. Aistit virittyneinä hän tulkitsee lastensa ilmeitä, eleitä ja ääniä. Hän on todellakin kyvykäs lukemaan myös miehensä ajatuksia. Jos kotiäiti aistii, ettei hänen lähtönsä saa siunausta, hän lähtee huonolla mielellä. Silloin kaikkien osapuolien vaivannäkö valuu hukkaan.

Ja vielä: Työisinä teet hyvin, jos silloin tällöin hierot, silittelet tai rapsuttelet kotiäitiä. Onhan niin, että kotiäiti ansaitsee vähintäänkin saman kohtelun kuin naapurin koira. Koiraa voi rapsutella kuka vaan, mutta jos et sinä helli kotiäitiä, niin ei sitten kukaan.

Hartiahierontaa odotellessa,

Hanna

torstai 27. lokakuuta 2011

Kolmas mahdollisuus

Psykologit (kuten Dr Phil) sanovat, että nuoruus on ihmisen toinen psykologinen syntymä. Nuoruus on mahdollisuus paikata lapsuuden vinoutumia. Korjata vanhaa, rakentaa uutta ja sen sellaista. Olen pohtinut mitä ihmettä tekevät ne, jotka munasivat sen toisenkin mahdollisuuden? Olen  löytänyt vastauksen kaikille kaltaisilleni varjossa kasvaneille, jotka tarvitsevat kolmatta psykologista syntymää. Vastaus on suoraan edessäni ja se on Facebook.

Itse synnyin kolmannen kerran reilut kolme vuotta sitten, kun sosiaalisen median taianomainen maailma tuli elämääni.  Facebook on ikkuna ulkomaailmaan. On mahtavaa kytsiä mitä muut ihmiset tekevät ilman että tarvitse väijyä iltaisin  kenenkään puskissa. Parasta Facebookissa on kuitenkin se, että se on myös ikkuna sisään. Viimeinkin pieni ihminen tulee nähdyksi sellaisena kuin on! Tai sellaisena kuin haluaisi olla. Facebookissa kun nämä kaksi asiaa menevät ihanasti sekaisin. Naamakirjassa voi esitellä koko idealisoidun elämäntyylinsä: Mitä syö, miten asuu, mitä ostaa ja miten viettää vapaa-aikaa.  Tästä on kehitelty myös versio 2.0 meille, jotka haluavat elää lastensa kautta.

Facebook on armollinen, koska se auttaa unohtamaan. Seinälle voi kirjoitella kaikki mukamimmat tapahtumat ja näppärimmät verbaalikikkailut. Miten hoitavaa onkaan päästä vuosien jälkeen selaamaan omaa seinäänsä ja ihmettelemään miten mahtava tyyppi sitä onkaan. Ja ne kuvat! Profiilikuvaksi voi ladata vaikka kymmenen vuotta vanhan kuvan (tai jonkun muun missä ei näytä lihavalta), ja aikansa sitä tuijotettuaan alkaa itsekin uskoa näyttävänsä kuvan hahmolta.

Facebook-käyttäjiä on moneen junaan, mutta tiettyjä yhtäläisyyksiäkin sekalaisessa käyttäjäkunnassa on havaittavissa. Itse jaottelen käyttäjät viiteen pääryhmään: lörppöihin, siveellisiin, vihjailijoihin, haamuihin ja spämmääjiin.

Lörpöt ovat sosiaalisen median kivijalka. He ovat itsesuojeluvaistottomista henkilöistä koostuva ryhmä, jonka sosiaalisen median käyttöaste on korkea, mutta itsesensuuri alhainen. He jakavat elämästään joka yksityiskohdan, eivätkä osaa hävetä sitä. Lörppöjä  paheksutaan, vaikka kaikessa avoimuudessaan he todellisuudessa ovat sosiaalisen median suola. Facebook ilman lörppöjä olisi kuin autiomaa ilman hiekkaa.
Lörpöllä on paljon kavereita ja hän on helpostilähestyttävä  tyyppi - niin kuin nyt kuka tahansa, joka on kertonut elämästään kaiken viidellesadalle lähimmälle ystävälleen. Lörppöyden kääntöpuoli on siinä, että alhaisesta itsesensuurista johtuen lörpön tulee silloin tällöin kustua omille kintuilleen.

Toinen selkeästi erottuva sosiaalisen median käyttäjäryhmä on siveellisten joukko. Siveellisiin kuuluva facebookkaaja päivittää silloin tällöin staustaan ja saattaapa riehaantuessaan ladata muutaman mobiilitiedostonkin. Siveellisen mielestä vähemmän on enemmän.  Silloinkin kun siveelliseltä lipsahtaa tekstiä statuskenttään, pysytään yleensä kaukana henkilökohtaisesta tasosta. Kouluttautunut siveellinen siteeraa mielellään tunnettuja henkilöitä ja kirjailijoita. Vähän tavallisempi siveellinen leipoo statuksissan sämpylöitä, odottaa perjantain tuloa ja korkeintaan harmittelee kesän loppumista. Hän osaa äärimmäisissäkin tunnetiloissa laimentaa ajatuksensa salonkikelpoisiksi statuspäivityksiksi. Siveellinen mielletään helposti ahkeraksi, tasapainoiseksi ja hyvän itsekurin omaavaksi henkilöiksi, koska hän pystyy pidättäytymään kaikenlaisista julkisista brutaaleista mielenilmauksista. Hän säilyttää salaperäisyytensä, mutta siveellisenä pysyttelemisen kääntöpuoli on siihen kytkeytyvä yksinäisyys. Siveellinen yrittää olla vaikeissakin tilanteissa reipas ja jää siksi vaille sympatiatykkäyksistä ja muista ilmaisista myötätunnonilmaisuista. Yksi asia täytyy vielä mainita: siveellinen ei todennäköisesti unohda onnitella sinua syntymäpäivänäsi.

Vihjailijat ovat siveellisten alalaji. Joskus nimittäin siveellinenkin tuntee vastustamatonta halua itsensä paljasteluun. Vihjailija eroaa tavallisesta siveellisestä siinä, että hän facebookkaa salakielellä. Käyttämällä salakieltä hän voi säilyttää cooliutensa ja samalla nauttia kiinnijäämisen pelon tuomasta jännityksestä.  Esimerkiksi raskaudestaan vihjailija ilmoittaa "salakielellä": kuten "<3 :-) ",  "VÄSYTTÄÄ" tai ”Oksettaa!!"  Vihjailijan päivityksiä rakastavat erityisesti muut vihjailijat, jotka vastaavat vihjailijan soidinhuutoihin tykkäyksin ja kommentein. Usein kommentit muodostuvat pelkistä hymyistä - sellaisista, joilla osoitetaan sisäpiiriin kuuluminen. Yleensä vihjailija rakastaa kiertoviestejä, ja on salaperäisesti kertomassa statuksessaan alkkariensa värin tai minkä tahansa muun yksityiskohdan hyvän asian, kuten eläinten viikon puolesta. Tavallisesti vihjailijan statuspäivitys on kuitenkin "Siis ette ikinä arvaa ;) ;)" tai muu vastaava. Vihjailijaksi voidaan luokitella myös sellainen henkilö, joka omasta mielestään kirjoittaa selvää suomea, mutta käytännössä kukaan ei ymmärrä hänen tajunnanvirtaansa. Mikäli hän on ammatiltaan tai luonteeltaan taiteilija, häntä pidetään älykkäänä. Muussa tapauksessa häntä pidetään hiukan omituisena.

Haamut ovat oma lukunsa sosiaalisessa mediassa. Suurin osa heistä on lupsakoita keski-iän ylittäneitä harmittomia satunnaiskäyttäjiä, jotka ovat unohtaneet salasanansa. Haamuihin lukeutuu myös joukko epävarmoja facebookkaajia, jotka eivät vielä ole keksineet miten hakukenttä eroaa statuspäivityskentästä, eivätkä siksi uskalla käyttää kumpaakaan. Haamuista viheliäisimpiä ovat kyylääjähaamut, jotka vierailevat Facebookissa usein mutta jälkiä jättämättä. Kyylääjähaamun olemassaoloa ei tiedosta, kunnes sitten eräänä päivänä törmää hänenlaiseensa kaupan kassajonossa. Jollain omasta mielestään viattomalla pikku kysymyksellä kyylääjähaamu paljastaa olevansa perillä jokaisesta elämäsi pienimmästäkin yksityiskohdasta. Kyyläjähaamun kohtaaminen on aina pelottava kokemus.

Spämmääjät taas koostuvat sekalaisesta joukosta facebookkaajia, jotka tykittävät etteeriin jatkuvalla syötöllä musiikkia, videopätkiä tai linkkejä omaa ideologiaansa tukeviin artikkeleihin.  Spämmääjät hyödyntävät tehokkaasti keltaisen lehdistön kohuotsikot. Spämmääjiksi lukeutuvat myös kaikki rinnakkaistodellisuudessa elävät Farmvillen tai Mafia Wars-pelin myötä elämänhalunsa menettäneet yksilöt.

Sellaista. Aloitin tämän postauksen kirjoittamalla kolmannesta syntymästä, ja nyt olisi varmaan oikeaoppista vetää ajatukset yhteen ja palata alun teemaan. En kuitenkaan keksi mitään järkevää lopetusta ja kellokin on paljon, joten lopetan tämän kirjoituksen juuri siten kuten äidinkielenopettajani Liisa Visti kielsi: THE END.

Päivitän, siis olen olemassa

Lörppö-Hanna

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Lue tämä ennen kuin nait yrittäjän


Yrittäjiin ja yrittämiseen liitetään paljon mielikuvia. Haluan nyt jakaa joitakin aiheeseen liittyviä näkökulmia toimittuani 28 vuotta yrittäjän lähiomaisena. Erityisesti kirjoitan kaikille niille rohkeamielisille, jotka harkitsevat vihkivaloja Yrittäjän kanssa. Alla oleva kirjoitus ei päde pseudoyrittäjiin, eli yrittäjiin jotka omaavat työntekijän sydämen ja haaveilevat jonkun muun maksamista hammaslääkärikäynneistä, liikuntaseteleistä ja muunlaisesta leikkirahasta. Mietitkö kumpaan joukkoon mielitiettysi kuuluu? Pseudoyrittäjän tunnistat siitä, että viisi minuuttia ennen virallisen työajan päättymistä hän on työhuoneensa ovella pikajuoksijan lähtöasentoon kumartuneena odottamassa summerin soimista. Pseudoyrittäjän suusta et kuule lauseita, jotka alkavat sanoilla ”Ajattelepa, jos kuule ostettais sellainen iso…” tai ”Mulla on sellainen visio, että viiden vuoden päästä…” Ja niin edelleen.

Mutta lähdetäänpä liikkeelle perusasioista ja otetaan tähän alkuun sellainen matematiikkajuttu. Yrittäjän puolisoksi pyrkivän on hyvä tietää, että kaikki yrittäjän kassaan kilahtava tulo ei ole niin kutsuttua käyttörahaa. Jos yrittäjä ostaa esimerkiksi vetoketoketjuja 10 000 eurolla ja myy sen jälkeen yhden valmistamansa takin kolmellakymmenellä eurolla, hän ei ole tällöin kolmeakymmentä euroa rikkaampi, vaan 9970 euroa köyhempi. Jos aiot rikkaisiin naimisiin, älä katso kassaan vaan kysy sen sijaan mitä jää viivan alle.

Sitten on ne kaikki aikamääreet. Yrittäjän vuorokaudessa on 24 tuntia, vaikka hän ei itse tiedostaisikaan asian laitaa. Usein Yrittäjä käyttääkin epämääräisiä aikaan liittyviä ilmauksia. Oman puolisoni lempiajanmääre on ”tunti pari”. Esimerkiksi ”Mun pitää vielä lähettää pari sähköpostia ja käydä matkahuollossa. Siinä menee tunti pari”. Seitsemän avioliittovuoden jälkeen olen tajunnut, että kyseessä on sanajärjestysvirhe, ja oikeasti sanonta kääntyy muotoon ”pari tuntia”. Kun perhe istuu aterimet kädessä höyryävän karjalanpaistin äärellä isiä odotellen, näiden kahden ilmaisun välillä on ratkaiseva ero.

Yrittäjän kanssa erilaiset lomat ja juhla-ajat ovat luku sinänsä. Potentiaaliset vapaapäivät saattavat huveta huomaamatta… Otetaan nyt esimerkiksi joulu. Meillä joulun tulo realisoituu Yrittäjän osalta noin kaksi päivää ennen aattoa. ”No nyt mä keskityn tähän meidän perheen jouluun”. Eipä siinä muuta kuin adventtikynttilä palamaan molemmista päistä, että saadaan muu maailma kirittyä kiinni. Myös loma on suhteellinen käsite. Viikon talviloma tuppaa kutistumaan pitkään viikonloppuun eli perjantaivapaaseen. Asiaan on perin vaikea puuttua, koska Yrittäjällä on vaikeiden tilanteiden varalta ässä hihassaan: ”Jos mä en nyt hoida tätä hommaa, niin maanantaina/kesäloman jälkeen/ensi vuonna ei ole kenelläkään enää mitään töitä”. Puolison neuvotteluasemat ovat heikot, koska useimmiten asia on juuri kuten Yrittäjä sanoo. Usein Yrittäjä perustelee reipasta työtahtiaan vedoten johonkin tiettyyn ajanjaksoon, jonka jälkeen työtahti helpottaa. Tämä on bullshittiä, sillä oikeasti työtahti ei helpotu koskaan.

Yrittäjän puolisona joudut myös oppimaan sen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, etkä ole missään turvassa. Sanotaanko vaikka näin, että kymppiuutiset ovat horroria parhaimmillaan. Toisella puolella maapalloa Taotao saa hyppykupan, joka tarttuu juuri siihen eläintarhan työntekijään, joka asuu juuri siinä korttelissa, jonka asukkaat työskentelevät juuri siinä tehtaassa, joka valmistaa juuri ne vetoketjut, jotka  Yrittäjä juuri tilasi.  Tehdas suljetaan, vetoketjuista tehdään riisipussinsulkijoita, takit jäävät valmistamatta, rahat saamatta. Yrittäjä irtisanoo joukon työntekijöitä, ja on sen jälkeen sekä riistoporvari että sika. Ketuilla on luolansa ja työntekijöillä liittonsa, mutta yrittäjällä ei ole mihin päätänsä laskea.

Ehkä yksi asia on vielä mainittava. Monilla tuntuu olevan mielipide siitä, miten Yrittäjän yrityksen asiat pitäisi hoitaa. Jostain syystä näistä näkemyksistä halutaan kertoa juuri sinulle (vaikka et ole tehnyt mitään pahaa). Tiedättehän, kaikki olisi paljon paremmin, jos yritysjohto olisi kaiken muun sijasta keskittynyt järjestelemään kuulakärkikyniä värijärjestykseen.

Yrittäjän kanssa elämisessä on myös monia hyviä puolia. Silti olen sitä mieltä, että yritysjuttujen kuunteleminen menee työstä ja puolison pitäisi saada siitä palkkaa.

Yritteliästä päivää. Toivotaan, että lykästää!

Hanna


Busy busy! Yrittäjän kanssa naimisissa jo vuodesta 2005.