lauantai 29. lokakuuta 2011

Miten kotiäiti pidetään järjissään?

Jostain syystä lauantaiaamun herääminen on aina viikon takkuisin. Tänäänkin herätessäni olin valmiiksi väsynyt, ja tunsin itseni vähintäänkin maailman kaltoinkohdelluimmaksi ihmiseksi. Jo pelkkä ajatus ruoanlaitosta ja siivoamisesta sai ämmävaihteen silmään. Todellinen harmoninen Kellogg´s cornflakes-herääminen uuteen aamuun (not).

Luulen tämän lauantaishokin olevan jäänne aikakaudelta ennen lapsia. Silloinhan viikonloppu tarkoitti lepoa ja työteliään viikon nollaamista. Oma elimistöni on siinä määrin tapojensa vanki, että se ei ole vieläkään tajunnut vapaapäivien poistuneen valikoimista. Mieleni taas on sen verran tyhmä, että odottaa joka viikko asian olevan toisin. Tämä lauantaiaamu poikkesi kaltaisistaan siinä, että minulla sattui olemaan kampaamoaika varattuna kymmeneksi. Värinvaikutusajalla oli hetki aikaa pohtia miten sitä voisi konkreettisesti parantaa kotiäitien tai pienten lasten äitien olosuhteita. Keksin aika monta kohtaa, ne ovat miehille.

Kotiäidin mielenterveyden ylläpitoon vaaditaan lopulta hyvin vähän. Vähän unta, vähän ruokaa ja vähän harrastuksia. Itse pidän merkittävänä elämänlaadun mittarina juuri ruokarauhaa. Siltä varalta, että joku kehityskelpoinen perheenisä lukee tätä, avaan asiaa hiukan. Ennen kuin ilta koittaa, kotiäiti on todennäköisesti viettänyt kahdeksan tuntia jalkojensa päällä. Hän on lyhyehköjen yöunien voimilla raivannut keskimäärin sata neliötä leluista, parantanut sairaita puhaltamalla, pessyt pari koneellista pyykkiä ja kilpaillut sormet verillä pikkuautoilla Dynacon tallipaikasta. Hän on tehnyt ainakin kolme kattausta, eikä ole siitä huolimatta istunut kertaakaan ruokapöytään. Työisin saapuessa kotiin koittaa hetki, jolloin kotiäiti on ainakin teoriassa lähimpänä suurta fantasiaansa: syödä ruoka lämpimänä kertaakaan tuolista nousematta.

Ruokarauhan ydin on tyytyväiset lapset. Jos siis kotiäiti haluaa syödä rauhassa, se tarkoittaa, että työisin on onnistuttava pitämään lapset hiljaa kymmenen minuuttia. Jos perheessä on vauva, häntä ei missään nimessä saa laittaa sitteriin. Mikäli vauva laitetaan sitteriin, ruoasta nauttimisen sijasta kotiäiti alkaa sääliä muusta perheestä erillään olevaa kuopusta, mikä taas estää ruoan laukaisemien hyvänolon signaalien pääsyn aivoihin. Se, että lapsi  iloisesti jokeltelee ja viihtyy itsekseen, ei ole mikään selitys. Kopiokoneen laulussa työskentelevän konttorirotan mielestä lapsen ääntely voi olla tervetullut ääni, mutta ruokapöydässä olevalle kotiäidille ääntely on vain tyyntä myrskyn edellä. Se on kuin puhelimen torkkuhälytys, joka alkaa viattomana piipityksenä ja pienen tauon jälkeen kasvaa korviavihlovaksi ja vaativaksi meteliksi, joka ei lopeta ennen kuin saa haluamansa. Äidin. Koska äiti tietää mitä tulee tapahtumaan, hän syö mielummin lapsi sylissä kuin ottaa sen riskin, että ruokailu keskeytyy juuri kun se on saavuttamassa kliimaksinsa. Kaukaa viisas työisi menee siis vaikka solmuun hämätäkseen jälkikasvua äidin ruokailun ajan. (Jos joku ameeba vielä miettii miksi äiti ei voi syödä lapsi sylissä, kokeilkoon itse. Harjoitella voi vaikka Korkeasaaren apinoilla.)

Ruokarauhan takaamisen lisäksi työisi tekee  hyvin, jos hän silloin tällöin keittää kotiäidille kahvit. Esimerkiksi lauantaiaamuisin. Kofeiiniruiske väsyaamuna voi olla koko perheen koko viikonlopun pelastus. Virtapiikki kun saattaa estää totaalisen sivuluisuun lähdön. Aina niin ei kuitenkaan käy ja silloin työisin tehtävä on ottaa raivo vastaan.  Raivo kannattaa ajatella myrskyävänä merenä, joka kohdataan aalto aallolta. Jos pidät suusi kiinni, et huku. Raivon vastaanottaminen helpottuu, jos ymmärrät, että raivo on kotiäidin itkua. Hän ei vaan osaa itkeä, tai hän ei ole vielä tarpeeksi väsynyt itkeäkseen. Raivotessaan kotiäiti ei tahdo pahaa sinulle, vaan hyvää itselleen. Kotiäidin raivotessa toimi siis kuten toimit silloin kun hän itkee vuolasta itkua.

Kotiäidin kannattaa antaa harrastaa. Ei kannata ihmetellä, jos hän haluaa harjoittaa kamppailulajeja, lihanleikkuuta tai tarkkuusammuntaa. Raskas työ vaatii raskaat huvit. Ei myöskään kannata ihmetellä ylitsepursuavaa sisustusinnostusta: kotiäiti se vaan kaipailee kaunista ympärillensä peilikuvan petettyä aikoja sitten. Työisi tekee viisaasti, jos painostaa kotiäitiä silloin tällöin käyttämään rahaa myös omaan itseensä. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Ehkä paras neuvo työisille tulee kuitenkin tässä: Hallitse ilmeesi, kun kotiäiti ilmoittaa tulevasta menostaan tai on juuri poistumassa menolleen. Sinulla on noin sekunnin sadasosa aikaa loihtia kasvoillesi ilme, jolla vakuutat kotiäidin siitä, että hänen lähtönsä on sinulle sataprosenttisen OK ja totally fine. Muuten ei hyvää seuraa. Tilanne on yhtä vakava kuin silloin, kun seurustelunne alkupuolella nainen kysyi mielipidettäsi koskien hänen uutta upeaa mekkoaan, etkä sinä keksinyt kertakaikkiaan mitään sanottavaa. Työisi harjoitelkoon tasapainoa huokuvia ilmeitä peilin edessä H-hetkeä varten. Kotiäiti nimittäin on kehonkielen ammattilainen. Aistit virittyneinä hän tulkitsee lastensa ilmeitä, eleitä ja ääniä. Hän on todellakin kyvykäs lukemaan myös miehensä ajatuksia. Jos kotiäiti aistii, ettei hänen lähtönsä saa siunausta, hän lähtee huonolla mielellä. Silloin kaikkien osapuolien vaivannäkö valuu hukkaan.

Ja vielä: Työisinä teet hyvin, jos silloin tällöin hierot, silittelet tai rapsuttelet kotiäitiä. Onhan niin, että kotiäiti ansaitsee vähintäänkin saman kohtelun kuin naapurin koira. Koiraa voi rapsutella kuka vaan, mutta jos et sinä helli kotiäitiä, niin ei sitten kukaan.

Hartiahierontaa odotellessa,

Hanna

41 kommenttia:

Mrs.Marple kirjoitti...

Niin totta niin totta.
Tää taitaa jäädä tähän vuorotteluvapaaisin luettavaksi.

Anne kirjoitti...

Oot ihana! kiitos nauruista, tää on niin totta :) Laitan Micken lukemaan tämän seuraavaksi ;)

Jasss kirjoitti...

Kiitos!

Anne-Mari Haapala kirjoitti...

ihana, että kykenet sanallistamaan niin puhtaasti ja vilpittömän peittelemättömästi nämä niin monelle tutut tunteet!

Anonyymi kirjoitti...

Siis niin huippu!! :D Päivän naurut! :D

Anu kirjoitti...

Tuo syömiskohtaus on kuin omasta elämästä, kun perheessä oli vielä sitteri-ikäinen. :D

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisen äidin lapsen roolista mulla on kokemusta - valitettavasti :-/

Miia kirjoitti...

Ihana! Kiitos nauruista ja kyynelistä :,) Niin totta, pistän myös isin lukemaan vaikken kotiäiti olekaan kuin viikonloppuisin/iltaisin...harrastamaan en siis pääse tässä elämänvaikeessa koskaan, mutta päivätyö hoitaa saman asian!! ;)

Hanna kirjoitti...

Olkaas hyviä vaan, It´s on me :-)

Eiköhän Miia sun harrastusvuoro koita, kun Aleksi saa taiteiltua sen teidän tuvan pystyyn. Sitten on sun vuoro siirtyä sisustamaan ja Aleksi saa olla äiti ;-)

Äitinä (oli sitten töissä eli ei) oleminen ei ole helppoa, mutta tässä duunissa ainakin saa välitöntä positiivista palautetta omilta palleroiltaan - moni saa ahertaa työpaikallaan ilman positiivisen sanan puolikastakaan.

Neea kirjoitti...

Huippu! :D:)

Mini kirjoitti...

Ihana teksti :D. Juuri viikonlopun helmikurssilla viettäneenä voin sanoa, että muutaman tunnin "oma aika" silloin tällöin tekee ihmeitä :).

Miia kirjoitti...

Joo sitä odotellessa :D

Mieli tekee lisätä tohon palauteasiaan, et töissä on niin kivaa kun saa vaan paskahaukut silmilleen vaikka miten yrittäis murkkuja miellyttää. On se niin tätä, kotiäiti vai uraäiti, ollako vai eikö olla! :O)

Annukka kirjoitti...

Niin totta! :) Laitoin kans heti eteenpäin miehelle luettavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hetkonen, haluatko sanoa että perheen isin työpäivänsä päätteeksi pitäisi aloittaa toinen työpäivä kotonaan?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin muistissa, vaikka kuopuskin on jo pian kaks´kymppinen. Ü

Hanna kirjoitti...

Tarkoitin, että mies voi viikonlopun toisena aamuna napsauttaa lataamani kahvinkeittimen päälle. Ja noin niin kuin yleensä päätettyään oman ruokailunsa pitää hetken esikoista sylissä... Minkä hän onnekseni usein tekeekin.

Varoitan nyt kaikkia lukijoita siitä, että nämä blogikirjoitukset on enimmäkseen kirjoitettu kieli poskella. Olen vaan tehnyt periaatepäätöksen jättää hymiöiden viljelyn tekstiviesteihin, Facebookkiin ja muuhun sellaiseen..

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: Kyllähän ne kotiäiditkin tekevät 24 tuntie töitä vuorokaudesta usein isit vain 8. Ei ole liikaa vaadittu, että iltapäivät ja viikonloput jaetaan kahtia..

Meri kirjoitti...

Niin totta! Nyt kun vielä saatais ne työisit kotiäitien blogeja lukemaan...

Anonyymi kirjoitti...

Itkin ja nauroin! Kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno! Ja niin totta. Mieskin kuunteli, kun luin. Naureskeli oikeissa kohdissa ja tuumas, että noin se varmaan on. Ja alkoi laittaa ruokaa. <3

Hanna kirjoitti...

:-) Postaus on siis täyttänyt tarkoituksensa.

Taru kirjoitti...

Kiitos mahtavasta tekstistä! Itse työssäkäyvänä yhden tyttölapsen äitinä voin myös kokea kirjoituksesi kuin omasta elämästä. Luin työisille ääneen kirjoituksesi -jotta se herättäisi ajatuksia :)

Vinkeän Äiti kirjoitti...

Mä palaan tähän tekstiin yhä uudelleen ja uudelleen ja hengitän syvään ja ja ja.

Millä mä saisin miehen tän lukemaan? Lukko tietokoneelle, että etteenpäin ei pääse ennenkuin on vastannut oikeen 10 tenttikysymykseen ks. tekstistä?

Tiia kirjoitti...

Mä niin tiiän tuon lauantaiaamuisen raivon :D kiitos nauruista.

Hanna kirjoitti...

Kiitos näistä kaikista kommenteista. Mielen takkapuita, mukavasti lämmittää :-) <3

Anonyymi kirjoitti...

Just ku tuntui, että kaipaan jonkinlaista vertaistukea ajatuksilleni, törmäsin tähän, vaikken juuri blogeja lue. Tää on niin huippu teksti!

Hanna kirjoitti...

Tervetuloa :-)

Anonyymi kirjoitti...

Olipas tosi hauska uusi tuttavuus, tulen toistekin!

Jaksamista lapsiperheen arkeen toivottaa toinen (epä)toivoinen osa-kotiäiti :-)

Anonyymi kirjoitti...

Buahahaa tää oli niin hyvä ja niin totta :D Löysin vasta blogisi ja tän tekstin perusteella alan vierailemaan täällä säännöllisesti! Seuraavaksi laitan rakkaani lukemaan tämän tekstin vaikkakin täytyy sanoa että hän on tullut aika pro'ksi siinä kuinka pidetään mun ämmävaihde offilla, mut näkeepähän että en oo ainoo kotiäiti joka välillä pimahtelee ;D

Teija kirjoitti...

Aivan ihana ja täysin totta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mahtava, just ollut mielessä se kuinka useat äidit tekee töitä 24/7, ja useimmat isät eivät ymmärrä kuinka rankkaa se välillä on.

Eeva kirjoitti...

😉 Hanna, olet paras!

Unknown kirjoitti...

Juuri eilen menin puutarhatuoliin nukkumaan, kun neiti haluaa minun läsnäoloni. Onneksi ei vaadi myös hereilläoloa. Taitaa likka tietää, että mieluummin karhunpesään kuin väsyneen äidin seurassa. Miehellä on tästä minun unentarpeesta vieläkin oppimista. Minua kun väsyttää, niin hereilläolo ei ole enää vaihtoehto.

Lälly K kirjoitti...

Rankkaahan se on olla kotiäiti. Rankkaa on myös olla työssäkäyvä äiti. Se, että on 8h töissä ja sit kotityöt ei ole paljonkaan helpompaa.

Mutta onneksi tämän perheen isukki tekee puolet kodin töistä. Leikkaa nurtsit, huoltaa auton, viikkaa pyykit ja käyttää lapset rannalla ja kirjastossa. Kun oli vauvoja, niin rankimpana aikana vuoroteltiin yöunissa, vaikka se toinen kävikin päivätöissä (koska kummankin työ yhtä tärkeä).

Sitteriä meillä ei koskaan ollut, koska uskon aktivointiin ja halusin pitää lapset joko sylissä tai lattialla. Luultavasti aika on kullannut muistot, koska en muista vauvoista olleen vaivaa ruokailussa, taaperoista senkin edestä.

Halusin kertoa tämän, koska vaikka mies osallistui, olin aivan loppu, puhki ja poikki kahden vaippaikäisen kanssa. Halusin töihin huilaamaan, kun lapset oli 2 ja 1 -vuotiaat. Huilaamista se ei ollut, mutta vaihtelua. Koin siitä huonoa omaatuntoa. Harmitti, kun en jaksanut kiinnostua kotiäitiydestä. Koin olevani epäonnistunut äitinä. Suoritin kotona hullunlailla kaikkea siivouksesta remontteihin, vaihdoin tapetteja ja maalasin, hoidin lapsia ja kun mies tuli töistä, lähdin lenkille/salille/treeneihin. Töihinmeno rauhoitti. Olisinpa osannut rauhoittua kotiäitinä ja nauttia kotonaolosta.

Me ollaan niin erilaisia. Mun mies ei juurikaan siivoa ja nalkutan siitä, vaikkei pitäisi. Hän on hoitanut oman tonttinsa hyvin, kun olen antanut hoitaa hänen tavallaan. Nyt minäkin haluan töiden jälkeen nostaa jalat hetkeksi ylös ja huilata. Joskus maataan molemmat ketarat ojossa, eikä kukaan tee ruokaa. Sit vaan raavitaan jotain tähteitä tai tehdään pikapuuroa ruoaksi. Ei todellakaan kattauksia.

Tsemppiä kotiäideille, teette tärkeää työtä. Mut muistakaa, et kaikille ei ne samat asiat ole just niin tärkeitä. Se kotiintuleva mies ei ehkä välitä siitä, onko tänään imuroitu tai puunattu sitä ja tätä. Hän voi olla onnellinen siitä, että hienosti kasvatat lapsia, mutta huolehdit myös itsestäsi. Ehkä viikonloppuna voi yhdessä kääriä hihat? Niin tai näin, jaksamista kotiäideille! Ja jaksamista työssäkäyville myös! <3

Anonyymi kirjoitti...

Sain takautumia ex-avioliitosta, terkkuja vaan. Kyllä, kotiäiti saa olla itsekäs, mutta yllättäen kerron että niin saa olla se isäkin.
Toiset jaksavat suorittaa, toiset eivät, vaan haluavat rauhoittua. Jos luonteenlaadut ja halut eivät kohtaa, niin älkää hyvät ihmiset uskoko että uusi sitterivikisijä tai mikään muu harrastus pelastaisi tilanteen. No, ehkä jos harrastus on yhteinen...
Kannattaisi keskustella sen oman puolisosi kanssa, oli se sitten kotiäiti, työäiti, työisä tai työtön. Katsokaa yhdessä peiliin ja pyrkikää paremmiksi. Tapelkaa vaikka, hankkikaa apua, hyödyntäkää sukulaiset ja ystävät, varatkaa parisuhdeterapeutti heti kun siltä tuntuu, ja jos on pakko niin erotkaa, mutta älkää jääkö vellomaan ikuiseen tyytymättömyyteen.
Katso tarkkaan millaisen vaikutuksen teet puolisosi elämään, kohotatko, vai poljetko maahan, parannatko vai teetkö sairaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana teksti �� Vielä kun löytyisi kotoa se mieskin. Näillä mennään.

Anonyymi kirjoitti...

Voisko ajatella näin? Mikä on kotiäidin duuni...hoitaa koti ja lapset. Mikä on työisän duuni... Elättää koko perhe, hoitaa lapsia ja helliä vaimoa. ? En voi kertoa kumpi on uuvuttavmapaa, koska töitä on erillaisia ja lapsia voi olla useampi plus lemmikit yms. Mutta kuinka useasti olen nähnyt työisän kirjoittavan asiasta, en kertaakaan. Kuinka pidetään pitkää päivää tekevä ja fyysisesti rankkaa työtä tekevä työisä järjissään? Kotiäidit kertokaa! :)

Hanna kirjoitti...

Kuule, just tänään mietin, että pitäis haastatella tuota siippaa aiheesta, ja kertoa sekin puoli!

Hanna kirjoitti...

<3

Hanna kirjoitti...

Kyllä, molempien hyvinvointi edesauttaa tilannetta. Ja kommunikaatiota ei voi olla liikaa!

Hanna kirjoitti...

Sillä mennään mitä on <3