lauantai 12. marraskuuta 2011

"Äiti, minä rakastan isiä"

Ehkä kerran vuodessa isänpäivänä voisi hetkeksi luopua valokeilasta ja siirtää sitä metrin verran vasemmalle: meidän perheen isään. Tarkoitan "meidän isällä" puolisoani Teemua, vaikka tiedän, että hän ei ole minun isäni. Joten se siitä. Isän vielä nukkuessa, kahvin poristessa ja suklaamoussekakun sulaessa (keittiön ainoat munat leikkivät jaloissa, joten kakku on haettu kaupasta) on hetki aikaa jakaa ajatuksia siitä, millainen mahtaisikaan olla maailma ilman meidän perheen isää ja muita hänen kaltaisiaan?

Maailma ilman isiä (monikkomuoto) olisi tyhjä ja kolkko paikka. Tyhjä siinä mielessä, että lapsen aikaansaamiseksi tarvitaan kaksi ihmistä, joista toisen on oltava isä-merkkinen. Kolkko siinä mielessä, että esimerkiksi synnytyssalissa kaikuisi ikävästi, ellei isä toimittaisi tuikitärkeää akustiikkalevyn tehtävää.

Maailma ilman isää olisi värittömämpi paikka. Vain isä osaa pukea lapsen siten, että näyttää kuin Huvikumpu olisi oksentanut. Eikä kukaan osaa lahjakkaammin kompensoida tätä maailmalle aiheuttamaansa värikylläisyyttä pukeutumalla erilaisiin  harmaan ja mustan sävyihin kuin isä.

Maailma ilman isää olisi toivottomampi paikka. Ilman isää lapsilla ei olisi ketään keneltä kysyä toista mielipidettä sen jälkeen kun äiti on sanonut EI. 

Maailma ilman isää olisi lohduttomampi paikka. Kukaan ei osaa taitavammin vakuuttaa, että ”autojen kanssa vahinkoja sattuu”, kuin isä. Tämä teesi on muuten testattu myös lapsuudenkodissani ja vieläpä kahteen kertaan. Sekä minä että siskoni olemme peruuttaneet omassa pihassa isän autolla äidin auton kylkeen. Varsinainen liikenneonnettomuus. No, kyllähän autoista toinen liikkui.

Maailma ilman isää olisi rakkaudettomampi paikka. Ja suukottomampi. 

Maailma ilman isää olisi kylmempi paikka. Mikään ei ole parempi tapa aloittaa aamua, kuin sujauttaa kylmät varpaat puolison peiton alle.

Maailma ilman isää olisi rauhattomampi paikka. Kukaan ei osaa ottaa kolmevuotiaan raivokohtausta vastaan yhtä suurella tyyneydellä kuin meidän perheen isä. Hänen rauhallisuutaan kadehtivat hevoskuiskaajat ja zen-mestaritkin. Jos katsoo oikein tarkasti, voi ehkä nähdä ripsien värähtävän, kun puolisoni luo pitkän ja rauhoittavan katseensa kolmivuotiaaseen. (Jos katsoo oikein todella tarkasti, voi nähdä minut siellä sivussa repimässä peliverkkareita.) 

Tätä ei sovi unohtaa: Maailma ilman isää olisi nolompi paikka. Vain puolisoni seurassa voin itkeä itseni uneen jonkun säälittävän pikkuasian takia ilman häpeilyä. Aamulla hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut, eikä herrasmiehenä palaa asiaan enää koskaan.

Maailma ilman isää olisi sähköjohdottomampi paikka.
Siitä en kyllä keksi mitään huonoa sanottavaa.

Niin kuin 3-vuotias kerran totesi minulle hennolla äänellä auton takapenkiltä:”Äiti, minä rakastan isiä”. Mitäpä siihen lisäämään.






´     Kuva kuvassa: Studio Street /Marko Koivuporras


Hyvää isänpäivää kaikille isille ja esi-isille toivottaen,

Hanna

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi älä nyt.
Mua itkettää täällä.

Toki itkin myös kun luin Hesarista isänpäiväonnitteluja. Herkillä mennään :)

Hyvää isänpäivää teidänkin isälle!

t. Maria ja pojat

titsu kirjoitti...

Hyvä Hansi ja hyvä Tempsu :)