perjantai 18. marraskuuta 2011

Miten kotiäiti pidetään järjissään? Vol 2

Se oli ihan tavallinen keskiviikkoaamu. Tepsuttelin aamuseitsemältä puoliunisena keittiöön, ja aloin tapani mukaan kerätä keittiön tasoille lentäneitä tunnistamattomia objekteja. Hiippailin ympäri keittiötä kuin mikäkin metsästäjä-keräilijä saaden saalikseni lähinnä kaikkea syötäväksi kelpaamatonta. Tämä on joka-aamuinen rutiinini, jonka suoritan saavuttaakseni optimaaliset olosuhteet aamuhetkelleni. Siivouksen lopuksi tallustelin roskiskaapille, tyhjensin saaliini pussiin ja työnsin oven kiinni. Mutta ovipa ei mennytkään kunnolla kiinni. Roskisvaunun matka pysähtyi kaksi senttiä liian aikaisin takapuomin osuessa epämääräiseen putki- ja johtorykelmään. Ovi jäi raolleen - niin kuin se oli tehnyt ainakin viimeiset 365 päivää. Ja sitten se tapahtui.

Massiivinen päänsisäinen räjähdys nimittäin.

Kävelin suorinta tietä ulko-ovesta pihalle sukat maata viistäen. Mielessäni oli vain yksi ajatus: saha. Tartuin varaston oven ripaan sellaisella tarmolla, että ripa oli jäädä käteen. Nappasin seinälle ripustetun sahan, kävelin takaisin keittiöön, kiskaisin roskisvaunun kiskoiltaan ja aloin sahata kuin mielipuolinen. Adrenaliini virtasi, saha kirskui ja palat irtoilivat - ainakin sen jälkeen kun olin hieman auttanut vasaralla.  Käsittelin painavaa kaappia niin kuin jonglööri pallojaan, kuin se olisi höyhenenkevyt. Näillä lihaksilla ne uskomattomien kertomusten äidit ovat nostelleet autoja lastensa päältä! Pikku juttu! Se oli oma Braveheart-hetkeni. Tuntui kun olisin laukannut Mel Gibsonin rinnalla pitkin kumpuilevaa maisemaa. Freeeedoooom!  Hetken aikaa maailmankaikkeus tuntui selkeämmältä paikalta: joihinkin elämää piinaaviin asioihin on sittenkin mahdollista vaikuttaa.    

Keskiviikkoaamun huuma on laskenut, mutta haluan hyödyntää arvokkaan oppimiskokemukseni  pysähtymällä miettimään mitä muuta sitä voisi itse tehdä parantaakseen omaa elämänlaatuaan. Siis roskisvaunun sahaamisen lisäksi. Blogiani seuranneet tietävät minun jakaneen neuvoja isille. Nyt on äitien vuoro. Minäpä kerron.

Ensimmäinen neuvo kuuluu seuraavalla tavalla: Odota vähemmän muilta ja enemmän itseltäsi. Pettyminen ei ole mitään sen kummempaa, kuin että saa jotain muuta kuin mitä odotti. Tulee mieleen lapsuuden joulut, ja tunne, joka valtasi koko kehon ja mielen, kun huomasi kuusen alla olevassa suuressa kovassa paketissa oman nimen.  Kuinka ihanaa oli nautiskellen avata ensin niitä toisia, pienempiä ja pehmeämpiä paketteja. Ohittaa hymyllä iänikuiset Sloggit ja muut semihyvät lahjat leikitellen ajatuksella suuren paketin sisällöstä.  Ehkä siellä on Barbien asuntoauto tai joku muu Mattel-uutuus? Joka tapauksessa varmasti jotain mitä on aina toivonut. Ja sitten avaa paketin, ja paketissa on luistimet. LUISTIMET! Ei luistimissa sinänsä mitään vikaa ole. Sitä vain odotti jotain muuta. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin elämässä: kun ei laita niin hirveästi odotuksia muihin, on helpompi säilyttää tyytyväisyytensä elämään. (Tässä välissä en pysty vastustamaan kiusausta, joten neuvon vähän isiäkin. On paljon reilumpaa olla lupaamatta, kuin pettää lupaus. Jos vaimosi kysyy sinulta milloin tulet töistä kotiin, sano se aika jolloin tiedät tulevasi kotiin. Älä siis sano sitä aikaa jolloin sinä haluaisit tulla kotiin, tai aikaa jolloin tiedät, että sinun pitäisi tulla kotiin. Näin rauha pysyy maassa ja sopuli sialle antaa.)

Ohje numero kaksi: Ole neljänä-viitenä päivänä viikossa armoton itsellesi, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Siivoa, käy kaupassa, vie lapset pihalle ja hoida hommasi kaikin puolin. Näin ollen voit olla tyytyväinen itseesi, ja levätä sitten hyvällä mielellä ne loput päivät. Muista myös lenkkeillä ja elää muutekin terveellisesti: Keksipaketin kyljessä on kaloritaulukko, joka kertoo yhden annoksen ravintoarvon. Minkään keksipaketin kyljessä ei lue, että jos syöt yhden keksin, on ihan sama jos tyhjäät saman tien koko paketin. Jos elät kurinalaisesti arjessa, pysyt paremmalla tuulella, ja pystyt sitten niinä loppuina päivinä paastoamaan liikunnasta ja nautiskelemaan herkuttelusta. Jos kuitenkin päädyt tyhjäämään koko keksipaketin, muista että se ei ole miehesi vika. Ei edes vaikka hän olisi ostanut paketin.

Sääntö numero kolme: Pyydä apua. Mummeilta, kummeilta ja tarpeen vaatiessa vaikka pummeilta. Itse tiedän olevani tarpeeksi väsynyt pyytämään apua, kun vauvaa nukuttaessa tulee nytkytettyä vaunuja niin, että olkapää on mennä sijoiltaan. Tunnistatko omat väsymerkkisi? Apua on myös muunlaista kuin lastenhoitoapua. Jos viemäri on tukossa, soita putkimies. Se maksaa, mutta toisaalta keksit illaksi varmaan parempaakin tekemistä, kuin hoitaa lapsia miehesi lepuuttaessa päätään allaskaapissa. Putkimies voi korjata putket, mutta hän ei voi hoitaa lapsiasi.

Sääntö numero neljä: Hyödynnä kaikki tarjoutuvat vapaat, vaikka saatatkin menettää sen ansiosta marttyyrikorttisi. Tiedän, että on pelottavaa suoda itselleen jotain todella hyvää, kun on tarpeeksi kauan siirtänyt omia tarpeitaan tuonnemmas. Se, että lähdet vaikka yksin elokuviin ei tarkoita, että muiden mielestä tämä kahden tunnin nautinto on käypä hinta kahden vuoden ahkeroinnistasi. Anna vapaudentunteen viedä. Ota se riski, että kerran irti päästettyäsi saatat haluta lisää. Todennäköisesti olet saanut itsesi jo niin mahtavaan kotityövireeseen, että selviydyt kyllä paluustasi arkeen. Itse kävin viime viikolla hieronnassa, ja voin kertoa, että se oli ihanaa. Muista, että virkistyt parhaiten tekemällä juuri sitä, mitä kulloisellakin hetkellä haluat tehdä. Muista myös, että mikään ei ole elämässä ilmaista.  Saatat joutua jollain tavalla korvaamaan hurvitteluhetkesi, joten tee jotain, mistä todella kannattaa maksaa.

Sääntö numero viisi: Pidä mielesi siellä missä kehosikin on. Kun olet kotona, ole lastesi kanssa myös henkisesti. Katso silmiin, hymyile ja leiki myös niitä leikkejä joita inhoat. Kun kehosi poistuu kotoa, ota mielesi mukaan. Olisi tosi kurjaa, jos kehosi viettäisi hauskan illan ravintolassa, kuntosalilla tai kaupoissa kierrellen, etkä itse tietäisi siitä mitään.

Sääntö numero kuusi: Älä tukahduta tunteitasi, mutta hanki rakentava tapa purkaa niitä. Itse olen ainakin kilon laihempi tämän blogin takia, kun on muukin tapa käsitellä tunteita kuin syöminen. Jos et ole löytänyt itsellesi sopivaa tunteidenpurkukeinoa, näe vaivaa etsiäksesi sellainen. Älä tuhoa puolisoasi ilkeillä sanoilla vain siksi, että sinulla on paha olla. Lopeta piikittely. Muuten puolisosi alkaa muistuttaa riistoviljeltyä eroosion raiskaamaa kukkulaa, tai etelänavan jäätikköä, joka lohkeilee pala palalta mereen.  Älä tuhoa miestäsi, koska rakastat häntä JA tulet tarvitsemaan häntä vielä monta kertaa.

Sääntö numero seitsemän: Rakasta itseäsi ja luota itseesi.
Eeva Kilpeä siteeraten:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Terveisin,
Coffee Housessa vapaahetkeään viettänyt Hanna

6 kommenttia:

Onneli kirjoitti...

:D

Löysin tänne kaverin linkkauksesta ja hihittelin jutuillesi. Kovin paljon kokemusta ei kotiäiteilystä vielä ole, mutta voin vain sieluni silmin nähdä tuon kaiken...

Meillä on onneksi työisi joka nappaa vauvan itselleen jo ulkovaatteet päällä ja viettäisi varmaan suurimman osan illasta tämän kanssa ellei pitäisi käydä tissillä tankkaamassa (siis vauva, ei isi ;D).

saaramaija kirjoitti...

Näinpä. :)
Ja sitten vielä kahdeksas ja tärkein sääntö:
Luo itse omat sääntösi, äläkä yritä väkisin noudattaa muiden laatimia sääntöjä. Parhaatkaan ohjeet eivät välttämättä ole oikeita sinulle.
Nim. Pulla tai kaksi päivässä pitää äipän onnellisena ;D

Anne-Mari Haapala kirjoitti...

Kiitos taas, Hanna!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Annoin sinulle tunnustuksen blogissani, näistä sun kirjoituksista tulee aina hyvälle tuulelle.

http://onnellinenkoti.wordpress.com

T.Meri

Miia kirjoitti...

Taas ihana, itse eletty ja koettu teksti <3 Kiitos myös runosta!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Miten oletkaan osannut tiivistää kaiken niin hyvin :) Kotiäidin suossa täällä mrehdin asioitani tuntien itseni kaiken kaatopaikaksi tai vähintäänkin roskasangoksi ja sait minut ajattelemaan, että ehkä minun pitäisikin muuttaa omaa asennettani ja kunnolla.