maanantai 8. lokakuuta 2012

Sopeutumis-argumentti


"Lapsi sopeutuu kyllä"


Lapsi sopeutuu väärän värisiin kurahousuihin, pinaattilättyihin ja aikaistettuun nukkumaanmenoon. Lapsi sopeutuu tarpeen vaatiessa nälkään, väkivaltaan ja emotionaaliseen hylkäämiseen.

Lapsi sopeutuu, koska lapsi ei osaa mitään muutakaan.
On vanhemman tehtävä arvioida, mitkä asiat ovat lapsen sopeutumisen arvoisia.

Mitä sopeutumis-argumenttiin tulee, sen päälle voi aina silloin tällöin nostaa jalkaa ja heittää kepillisen.


Ei lisättävää,

Hanna

                                   
                                       Kuvan lähde...näkyy kuvassa.

8 kommenttia:

saaramaija kirjoitti...

Niinpä, mä näen punaista aina kun tuo argumentti kiskaistaan esiin. Miksi lähtökohta pitää olla se että lapsi sopeutuu? JOs aikuisilta vaadittaisiin samanlaista sopeutumista joka asiassa kuin lapsilta, niin ei kukaan suostuisi. Seuraavat inhokit mulla on:
"Kun äiti on onnellinen/tyytyväinen niin lapsikin on onnellinen/tyytyväinen." Ja:
"Jokainen on paras äiti omalle lapselleen."
Että inhoan tuollaisia naurettavia naiveja yleistyksiä joiden alle voi piilottaa vaikka ja mitä.
Oho, tulipa purkaus. Onkohan mulla huono päivä?!

Hanna kirjoitti...

Täällä saa vapaasti purkautua :-)

Kyllähän tuo argumentti on usein laastari märkivään haavaan.

Itse halusin herättää itseäni ja muita ajattelemaan omia valintojaan jotenkin rehellisesti tämän asian suhteen. Että lapsen sopeutuminen ei aina riitä osoittamaan jotain asiaa hyväksi.

Jos päätyy tilanteeseen, jossa pitää valita kahdesta huonosta - ja valitsee lapsen kustannuksella - niin mun mielestä senkin vois ihan sanoa ääneen. Että en nyt kyennyt tämän enempään... Ja olla sen kummemmin ruoskimatta itseään.

Katumapään iskiessä yritän aina itse ajatella, että aikoinaan tehty päätös oli paras päätös, jonka osasi tehdä senhetkisillä tiedoilla.

saaramaija kirjoitti...

Joo mä kyllä tiedostan todellakin sen että aina ei pysty parempaan kuin vähän sinne päin, kuten tiedätkin kirjoituksistani :) Mutta jotenkin mua ärsyttää nykykeskustelussa juurikin se, että totuus pitää piilottaa tuollaisten korulauseiden taakse, jotka pahimmillaan sokaisee edes tiedostamasta totuutta. Mun mielestä parempi tehdä sinne päin tietoisesti kuin tiedostamatta!

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Hanna! Aivan tosi hauska blogi, löysin tänne muutama päivä sitten ja täällä hihittelin koko päivän kun kävin läpi juttujasi. Enimmäkseen sisustusblogeja seuranneena tää oli virkistävää vaihtelua, yleensä en jaksa lukea blogeista tekstejä, mutta musta tuli nyt kyllä tän sun blogin fanittaja! Ja tietysti mainostin heti kaikille kavereillekin. Uusia tekstejäsi odotellen, Katja

Hanna kirjoitti...

Kiitos :-) Tervetuloa!

Anonyymi kirjoitti...

Nii-i. Lopulta meni sitten mielenterveys, kun aina piti sopeutua ja minkään ei pitänyt antaa haitata ja lähes kaikelle, mitä koskaan uskalsin pyytää, sanottiin aina ei. Itseäni en vieläkään pysty arvostamaan.

Ja nyt ihmetellään, miksi en pidä yhteyttä enkä koskaan kerro asioistani mitään.

Hanna kirjoitti...

Niinhän siinä käy. Seuraukset tulee niin paljon jälkijunassa, että ulkopuolisten (tai asianomaisten) on vaikea nähdä syy-seuraussuhdetta.

Maria kirjoitti...

He-hei, täällä on loistoläppää! Mä tulin jäädäkseni. Mitäs ootte mieltä tästä lapsi-äiti-vauvalehtien hittietusivukommentista "vanhemmat, älkää syyllistykö!" Mä oon ihmetellyt niitä k-a-u-a-n. Niin miksi ei vanhempien tarvitsisi kokea syyllisyyden tunnetta? Oma kokemus kyseisestä tunteesta on, että silloin kun on syyllinen olo, on yleensä syyllistynyt johonkin, mikä ei yllä omien arvojen ja periaatteiden tasalle. Mutta joo, irtonumeromyynti kasvaa, se on vissi.