sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunday morning glory

Asioita, joita en ole ennen nähnyt sunnuntaiaamun messussa:


- Tulevan kesän rippikoululainen kiipeää penkin yli kesken saarnan, poistuu kirkkosalista ja palaa paikalleen samaa reittiä selkänojan yli.

- Tulevan kesän rippikoululainen äänittää ja kuvaa kirkon tapahtumia ja esittelee tuotoksiaan vierustovereille. Samalla penkillä istuva tyttö salakuvaa kaveriaan kännykällä. Kuvaamiseen on luonnollista reagoida napakalla kiljaisulla.

- Tulevan kesän rippikoululainen tunkee etusormeaan suuhun ja kuuntelee miten Lakeuden Ristin akustiikka kantaa mukavia pikku moksahduksia kirkkosalissa.

- Tulevan kesän rippikoululaiset jonottavat alttarille kuten odottaisivat linja-autoa kolmenkymmen asteen pakkasessa: nahkatakit päällä, huivit tiivisti kaulan ympärille kiedottuna ja  niskat kumarassa. Keskustelu käy aktiivisesti. Tulevan kesän rippikoululaisen vanhempi osallistuu keskusteluun.
Se rippikoululainen, jolla on huppu päässä ja laukku olalla, kyllästyy odottamiseen juuri ennen alttarikaidetta ja laahustaa takaisin penkkiin.

- Tulevan kesän rippikoululaisella käy flaksi ja hän onnistuu saamaan ehtoollisen. Tulevan kesän rippikoululainen leikkii ruoalla. Sekä öylätillä että viinipikarilla.

- Sisäisen Tommy Helsteninsä kadottanut 30-vuotias perheenäiti (ja uskonnonopettaja) nousee penkistä ilmoittamaan tulevan kesän rippikoululaisille olevansa kirkossa vapaaehtoisesti ja pyytämään melutason laskemista, että papin puheesta kuuluisi edes jotain. Tulevan kesän rippikoululainen katsoo perheenäitiä tavalla, joka olisi suomeksi puhuttuna "Haista v***u".


                                                                   * * *

"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen." (Gal.5:22)  Ehtoolliseen mennessä minulta puuttuivat nämä kaikki.

Hengitän sisään, hengitän ulos.

- Novgorodin Hanna




sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Minä uskon kolmioon

Koin hengellisen herätyksen ollessani viidesluokkalainen tyttö. Körtit sanoisivat, että minusta tuli armon kerjäläinen, evankeliset sanoisivat, että löysin kasteen armon, helluntailaiset puhuisivat uskoontulosta, kansanlähetysläiset uudestisyntymisestä. Viidesluokkalainen tyttö sanoisi, että tuli sellainen olo, että Jumala on olemassa.

Riparilla koitettiin sanoittaa sitä, kuka tämä olemassaoleva Jumala on. Opetustunneilta jäi mieleen kolmio, jonka keskellä on silmä. Samanlainen valvova silmä kuin BigBrotherilla. Minä uskon kolmioon.
Jäi leiriltä mieleen muutakin. Nuorisotyöntekijä kertoi ensimmäisestä seksikokemuksestaan tyttöystävänsä kanssa. Kondomi oli kadonnut kesken puuhien (arvaatte varmaan mihin) ja sitä oli sitten etsitty taskulampun valossa. Nuorisotyöntekijä kertoi, että kondomi oli vihreä. Isoset sanoivat, että ei saa pettää.

Rippikoulun jälkeen kokeilin sopisinko helluntailaisten joukkoon. Helluntailaisuudessa  oli plussaa toimiva nuorisotyö, uskonkysymysten vakavastiottaminen, erinomaiset puitteet muusikonaluille ja erinomaiset miesmarkkinat.  Helluntaiseurakunnasta löysin aviomieheni. Helluntailaisuuden kanssa ongelmaksi koitui se, että minut on lapsena kastettu. "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, ja lapsikaste ei ole mikään kaste", seurakuntakaveri toisti. Muut nyökkäilivät, minä itkin.

Ylioppilaskirjoituksissa kohtalo puuttui peliin/Jumala johdatti/onni suosi rohkeaa/tähdet olivat oikeissa asennoissa. Kirjoitin uskonnon reaalikokeesta laudaturin ja sain Suomen uskonnonopettajienliitolta kunniamaininnan menestyksestä kansallisella tasolla. Koska äidinkielen koe epäonnistui (Magna cum laude todellinen emämunaus approbatur), valitsin alakseni teologian. Hakuaika tiedekuntaan oli päättynyt, joten päädyin välivuosilaiseksi Kansanlähetysopiston teologiselle linjalle.

Kansanlähetysopistolla opetettiin Jumalasta. Sain tunnetason kokemuksen siitä, että Jumala on rakkaus, ja että en ehkä ihan oikeasti joudu sinne helvettiin. Se oli iloista aikaa se. Kansanlähetysopistolla plussaa oli myös se, että  Raamattua käytiin läpi systemaattisesti. Miinusta oli se, että vuoden jälkeen aloin todenteolla ärsyyntymään puheista, jotka perustuvat kontekstistaan repäsityihin raamatunlauseisiin.

Jäin Kansanlähetykseen ja luterilaiseen kirkkoon. En abortti-, homoavioliitto-, Räsäs- tai minkään muidenkaan teologisten tai poliittisten kysymysten takia, vaan siksi, että oma henkilökohtainen elämäni on ollut välillä yhtä helvettiä, ja usko sattuu tuomaan siihen turvaa ja toivoa.

Joten jos saan pyytää: Kun iltapäivälehdet repivät lööppejä Räsäsestä, Kansanlähetyksestä, Kristillisdemokraateista, homoista, lesboista, papeista tai mistä tahansa aiheesta helvetin, maan ja taivaan väliltä, älkää vetäkö yhtäläisyysmerkkejä näiden väittämien ja minun välilleni.

Mutta silti. Minä uskon kolmioon, enkä voi sille mitään. Anteeksi.

Hanna





Ps. KD on ihan yhtä paljon "Kansanlähetyksen puolue" kuin Perussuomalaiset on katolisen kirkon puolue.


perjantai 14. kesäkuuta 2013

There you go, girls!

Tiedättekö mikä on noloa? Se, kun naapuri kehottaa pitämään ulkoroskiksesta parempaa huolta, etteivät linnut jatkossa nokkisi raolleen jääneen roskalaatikon kannen alta pilkottavia roskapusseja rikki. Tällöin saattaa nimittäin  käydä niin, että roskapussin pohjalle kääräisty Always kiepsauttaa itsensä vapaaksi ja leijailee naapurin työhuoneen ikkunan alle. Sillä lailla näyttävästi siipienväli levällään, että koko naapurusto saa tietää, että tässäkin talossa menstruoidaan. Kyllä. Kuukautiset, keskimäärin kolmenkymmenen päivän välein. Kukapa olisi arvannut.

En nyt ihan juurikaan muista koska viimeksi olisin hävennyt yhtä paljon kuin toissapäivänä tontin rajalla. Ehkä se oli silloin, kun muuttoapuna toiminut anoppi pakkasi häälahjaksi saamamme ja mielestäni hyvin piilottamani seksioppaan nätisti muiden tavaroiden joukkoon.

Alkuperäinen suunnitelma oli vaieta terveysside-epidsodista iäksi, mutta taidan pyörtää päätöksen. Salaisuus on nimittäin hirvittävän raskas taakka kantaa! Kokeilkaa vaikka. Että pitäisi suostua elämään loppuelämänsä jokainen päivä tietoisena siitä, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, joilta on onnistuttava salaamaan oma noloutensa?  

Nää, mieluummin olen oman elämäni Anna-Leena Härkönen ja sylkäisen salaisuuteni koko lukijajoukon riemuksi. 

Repikää ja retostelkaa!

Terveisin,
Hanna
                                        (Ei suotta tuo luo linnun kuva paketin kyljessä)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uskonnonopettaja etsii työtä


Kohta kolmekymmentävuotias uskonnonopettaja ja TM etsii omannäköistä ja omankokoista (38/40) työpaikkaa. Työ saisi mieluiten olla opetustyötä, ei haittaa, jos uskonnon. Työltä odotan säännöllisiä työaikoja, säännöllistä palkkaa sekä puhelinnumeroa, johon soittaa, kun on hukannut tärkeän paperin.

Palkatessaan minut työnantaja saa käyttöönsä luovan, idearikkaan ja huumorintajuisen työntekijän, joka laittaa persoonansa likoon niin opetustyössä kuin sen ulkopuolellakin. Innostun helposti, ja saan opiskelijatkin innostumaan. Menetän myös mielenkiintoni helposti, mutta niin menettävät opiskelijatkin.

Osaan käyttää kasettisoitinta, cd-soitinta, mp3-soitinta, Spotifyita, videonauhuria ja dvd-soitinta. Diaprojektoria en osaa käyttää, enkä halua oppia. Osaan käyttää internettiä, intranettiä ja sitä, mihin laitetaan arvosanat. Videotykki, kirjoituskone, tietokone, valkotaulu, dokumenttikamera, flanellotalulu, piirtoheitin ja valkotaulu ovat hallinnassa myös. Liitutaulua en käytä, koska liitu kuivattaa ihoa ja inhoan sitä, että tekisi jatkuvasti mieli nuolla käsiään.

Uskonnonopettajana panostan siihen, että tunnilla on kivaa. Pyrin hyödyntämään kaikki mahdollisuudet nauruun. Pidän kurssia onnistuneena, mikäli tunneilla kaikilla on ollut useammin hyvä mieli kuin paha mieli. Lisäksi pyrin siihen, että jokainen opiskelija ajattelisi olevansa vähintäänkin OK tyyppi. Pidän itseäni todella onnistuneena opettajana, mikäli muistan vielä viimeisen kurssin viimeisellä tunnilla, että Joel haluaa palomieheksi, ja että Amanda tykkää kaikesta Japaniin liittyvästä.

Pyrin opetuksessani siihen, että opiskelija oivaltaisi olevansa uskonsa kanssa samalla viivalla kuin kaikki muutkin. Ja että uskomattomuus lasketaan uskoksi. Pyrin opettamaan, että eri lailla uskominen ei ole merkki vähä-älyisyydestä eikä alempiarvoisuudesta. Saatan innostua liikaa Torinon käärinliinasta, paavin valinnasta, ihmisarvosta, Jesajan kirjan luvusta 53 ja Torinon käärinliinasta. Hyväksyn sen, että kaikki eivät innostu, ja tunnustan sen, että en ole vielä kertaakaan ehtinyt käydä kirkkohistorian kirjaa loppuun.

Työyhteisöltä odotan positiivista ja lämmintä ilmapiiriä. Sellaista, että työpäivän jälkeen tekisi mieli jäädä opettajanhuoneeseen vaihtamaan kuulumisia. Työyhteisö voi odottaa minulta sitä, että osallistun kissanristiäisten järjestämiseen ja ryhmätyöskentelyyn. Opettajainkokouksessa osaan olla puhumatta silloin, kun rehtori puhuu.

Voisinko siis tulla teille töihin?

Ystävällisin terveisin,

Hanna Kivisalo

Ps. Minulla on kaksi lasta, mutta heillä on hyvä vastustuskyky.