lauantai 12. marraskuuta 2016

Ilman sinua, isä

Rakas isä. Sinulta olen saanut suurimman lahjan, jonka ihminen voi toiselta saada: Elämän lahjan. Ilman sinua kohdallani olisi tyhjä paikka. Ilman sinua ei olisi minua. 

Ilman sinua, isä, ei olisi näitä rakkaita ja joskus raivostuttavia sisaruksia. Ei ketään, jota heittää suutuspäissään lenkkarilla, eikä ketään, jota halata kesken Nintendo-pelin riemun niin, että maitohammas irtoaa.

Ilman sinua, isä, maailma ei tietäisi Metsurinlenkin ihmeistä. Ilman sinua ei olisi kolmea poikaani. Ilman sinua meiltä  puuttuisi täyteen rastittu lelukuvasto, hammasharjojen rivi ja sata suukkoa päivässä. Ilman sinua minulta puuttuisi sata pukluakin, mutta menköön.

Ilman sinua, isä, näyttäisin joltain toiselta. Ilman sinua puuttuisi tämä tumma luonnonkihara ja siniset silmät, joilla sain kerran työpaikankin. Ilman sinua minulla ei olisi hymyä, josta pidän, eikä tavaramerkiksi muodostunutta naurua. Ilman sinua ei olisi helppoa rusketusta, jonka saan kävelemällä pihan poikki aurinkoisena päivänä. Ilman sinua ei olisi näitä kovettuneita jalanpohjiakaan, mutta ei nyt mennä siihen.

Isä, ilman sinua en ajelisi päivittäin tätä tunteiden vuoristorataa. Ilman sinua ei olisi räiskyvää persoonaa, eikä portaatonta ääNENvoimaKUUDEN sääTELYä - jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ilman sinua minulla ei olisi tätä tunnemaailmaa, josta, ja jolla kirjoittaa ja laulaa. Kiitos, isä, tempperamentista, ja anteeksi, että heitin sinua karjalanpiirakalla voipuoli edellä.

Ilman sinua, isä, minulla ei ihan varmasti olisi tätä huumorintajua, jonka voimalla on naurettu sairaalassa vaikeimpien hetkien yli. Ilman sinua ei myöskään olisi ollut mallia hulluttelevasta ja hassuttelevasta perheestä eikä itsekeksittyjen laulujen perinteestä. Ilman sinua en tietäisi miltä näyttää Aarno Ranisen ylähuuli tai suomalais-turkkilainen tanssi. Ilman sinua en tietäisi, että kaskas on couscousin veli. 

Olethan sinä, isä, huumorintajua koetellutkin. Ilman sinua en tietäisi miltä tuntuu teinistä, jolle kuulutetaan ohi ajavasta Chryslerista "MÄ OON HANNAN ISÄ JA MÄ OON HULLU!". Muistatko? Nauroit makeasti päälle. Ilman sinua, isä, en tietäisi millaista on kuovitella koulun pihassa BMW:llä Kari Tapion tahtiin. Ilman sinua en todellakaan tietäisi, ja sen aion kyllä maksaa takaisin heti, kun keksin miten.

Ilman sinua, isä, en olisi nyt tässä kiittämässä sinua. Muistathan, isä, että olet tärkeä ja tarpeellinen silloinkin, kun kaupan ovet eivät käy tai on muuten huono päivä. "
Rakastettu on oikea nimesi, ja tulee nimenäsi olemaan".

Hyvää isänpäivää!

- Hanna


 


lauantai 5. marraskuuta 2016

Täältä ikuisuuteen ja takaisin

Herkistyn aina pyhäinpäivän tienoilla. Pimeä hautausmaa ja lepattavat kynttilät saavat sydämenkin lepattamaan. Askel hidastuu, kun katselee ympärilleen. Miten paljon rakkautta yhdellä silmäyksellä! Jokainen kynttilä kertoo tarinaa: Miten me tapasimme, miten me rakastimme ja miten me luovuimme.

Kävelen usein hautausmaan läpi. Siksi, että se on lenkkipolkuni varrella, ja siksi, että päivittäinen kuoleman poikki kulkeminen muistuttaa rakkaista, jotka vielä ovat. Kävely hautausmaalla on matka täältä ikuisuuteen ja takaisin. Kaunis, hoidettu ja tarkasti laitettu pihamaa rauhoittaa, ja saa uskomaan järjestykseen silloinkin, kun oma elämä on sekaisin. 

Vuodesta toiseen riipaisevinta on ohittaa hautakivi menetettyjen lasten muistolle. Ruskea kaiverrettu kivi seisoo muista erillään. Se muistuttaa toiveista, jotka eivät toteutuneet, ja lapsista, jotka syntyivät silmät kiinni. Sen hautakiven kohdalla ajatukset katkeavat ja sanat loppuvat. Pysähdyn kiven äärelle, ja itken niitä äitejä, jotka huusivat tuskansa saamatta surulleen edes omaa hautakiveä.

Vuosi sitten kuljin tätä samaa hiekkatietä lapsi kohdussa ja toinen kädestä puristaen. Esikoisen silmät tarttuivat menetettyjen lasten hautakiveen. Näin, miten pieni mieli ehti tavata tekstiä, vaikka kuinka yritin kiristää askelta jäisellä maalla. 

- Toivottavasti äiti meille ei käy noin, poika sanoi hiljaa.
- Sitä me toivotaan, ja niin uskotaan, vastasin rohkeutta tavoitellen ja kyyneleitä pidätellen. 

Niin me jatkoimme matkaa sukuhaudalle kuolemasta ja taivaasta jutellen. 

Täältä ikuisuuteen ja takaisin. Se on reitti, jota kannattaa opetella kulkemaan.