Kolme alastonta cowboyta

Elettiin keskikesää 2012. Ruoho tuoksui, kahvi läikkyi ja terassilaudat notkuivat jalan alla. Pari kuukautta aikaisemmin meille oli syntynyt uusi perheenjäsen. Kaikki oli ihan hyvin, paitsi että olin väsynyt. Todella, todella väsynyt.

Jokainen pidempään valvonut tietää tilan, jossa pää pysyy kasassa vain, jos vastoinkäymisten summa on nolla, pikkulinnut tuovat lehden nokassaan ja kaatavat samalla kahvimaidon - juuri niin väsynyt olin.

Jos ei voi lepuuttaa mieltä yöllä nukkumalla, on sitä lepuutettava päivällä muulla tavoin, ajattelin. En ollut poistunut kertaakaan vauvan syntymän jälkeen omille menoilleni, joten päätin lähteä uimahallille viettämään rauhoittavaa ja kiireetöntä kroolaaus- ja höyrysaunahetkeä.

Olin anonut huviluvan ajoissa, pakannut repun ajoissa ja tarkistanut repun sisällön ajoissa.

- Voinko nyt mennä hyvällä mielellä?, kysyin mieheltäni.
- Voit.
- Saanko olla ihan rauhassa?
- Saat.
- Heippa! (Äläkä soita perään.)

Altaan vesi tuntui kylmältä, niin kuin se aina aluksi tuntuu. Sukelsin ihanan huumaavan hiljaisuuteen, ja aloihin kauhoa pitkiä verkkaisia vetoja tasaisella rytmillä. Tajusin, miten kipeästi olin kaivannut ihan omaa hetkeä. Ehkä se taas tästä, ajattelin, kun olin uinut muutaman altaanmitan. Veto, veto, veto, käänn---. Sitten uintini keskeytettiin.
- Oletko sä Kivisalon Hanna?

Samaan aikaan toisaalla mieheni seisoskeli terassilla pallokuvioisissa Björn Borgin boksereissaan. Muuta hänellä ei sitten päällä ollutkaan ellei vaippasillaan kainalossa olevaa vauvaa ja ympäri pihaa pyörivää kolmevuotiasta lasketa.

Pian lähtöni jälkeen mieheni oli päättänyt grillata lounaaksi makkaraa. Kaikki oli sujunut hyvin, kunnes vauva oli kakannut vaippaan ja ovi oli paukahtanut kiinni ja lukkoon. Tarvittiin joku, joka tulisi avaamaan oven, ja se joku olisin tietysti minä.

Ongelma oli siinä, että puhelin ja miehen vaatteet olivat sisällä lukkojen takana. Pihalta löytyi ainoastaan vihreä pressu, johon kietoutua. Pitkän harkinnan jälkeen mieheni kuitenkin hylkäsi pressuidean ja pian naapurimme ruohonleikkuupuuhat keskeytyivät, kun kolme alastonta cowboyta marssivat tien yli puhelinta kyselemään.

En tiedä kuka oli eniten hämillään: alastomien miesten yllättämä naapuri, minä vai se orvon näköinen hallivalvoja, joka seisoi altaan päässä kyselemässä Kivisalon Hannaa.

Muistan vieläkin sen väsymyksen siivittämän alkukantaisen raivon, jonka valtaan jouduin kiskoessani farkkuja märkää reittä pitkin. Hiukset vettävaluvina, vaatteet joten kuten päällä sujahdin altaille vievän portin alta ja ajoin ylinopeutta kotiin.

Terassille päästyäni keräsin aggression rippeet, keuhkot täyteen ilmaa ja kiroilin ihan maan perusteellisesti heittäessäni avainnipun hiljaisena seisoskelevan miehen sekä hätiin rientäneen appiukon jalkoihin.

En muista itkinkö paluumatkalla vai en. Etelä-Pohjalaisella sisulla ajoin kuitenkin takaisin uimahallille, sujahdin puomin alta takaisin pukuhuoneeseen, riisuin vaattet, vedin märän uimapuvun päälle ja uin loppuun suunnittelun matkan. Höyrysaunassa olo oli aika tyhjä.

Nyt muisto naurattaa, vaikka tapahtumahetkellä nauru oli tilanteesta kaukana. Nykyään, kun ajattelen tapahtunutta, pystyn tuntemaan myötätuntoa sekä itseäni että puolisoani kohtaan. Me molemmat olimme väsyneitä. Me molemmat yritimme kaikkemme.

Jos kohelluksestamme kuitenkin haluaa jotain oppia, kannatta 1) hankkia vara-avain 2) välttää grillaamasta alasti 3) valehdella nimensä uimahallissa.









Ei kommentteja