Rauhassa ruma

Kahvilassa käy tasainen puheensorina. Pitelen kuppia kaksin käsin ja kuuntelen kuinka lasten pillimehujen ryystö sekoittuu taustalla polveilevaan keskusteluun.Viereisessä pöydässä istuu pari freesiä ja puolihuolimattomiin treenivaatteisiin pukeutunutta parikymppistä. He ovat niitä, joiden vyötärö on lautasella olevaa kakkupalaa kapeampi ja joiden silti omasta mielestään ”pitäis laihduttaa ainaskii pari kiloo".

Katsoisivat tänne päin, ajattelen ja hörpin kahviani.

Tunnustelen vaivihkaa kolmen lapsen löystyttämää vatsanahkaani. Siellä se kengurupussi yhä roikkuu niin kuin puoliksi tyhjätty ostoskassi.

Vielä kymmenen vuotta sitten itsekin ihan tosissani mietin, mitä ihmettä niiden joidenkin toisten naisten vartaloille iän ja lasten myötä oikein tapahtuu: Yhdessä hetkessä he ovat kuntosalin pukuhuoneessa tupsuttelevia gaselleja ja toisessa hätäpäissään treenivaatteet muovikassiin sullovia kameleita kyttyrät väärälle puolelle tipahtaneina.

Muistan senkin, kuinka ihmettelyni päättyi pari raskautta myöhemmin. Se tapahtui sillä kolmannen raskauden puolivälissä, jolloin löysin särmästi viikatut alushousuni t-paitapinosta. Mieheni ne oli sinne koon ja käytetyn kangasmäärän perusteella lajitellut. Sen koommin ei tarvinnut ihmetellä, mitä ihmettä sille naisvartalolle oikein iän ja lasten myötä tapahtuu: sille tapahtuu elämä.

Jokaisen naisen täytyy selvitä yhden vartalon taktiikalla koko aikuiselämän mittaisesta temppuradasta: valvotuista öistä, kotitöistä, kotiin kannetuista töistä, lasten kantamisesta puhumattakaan. On selvää, että eletty elämä alkaa näkyä myös peilissä.

Mutta tiedättekö mitä? Saa näkyäkin! Kun arki on yksi pöydälle unohtunut maitopurkki tai turvaistuimeen kuivanut oksennus, vähintä mitä voi tehdä, on antaa itsensä edes olla rauhassa ruma.

Tulee nimittäin vielä sekin aika, jolloin freesit parikymppiset alkavat vertailla luomupuuvillalaatuja ja yhdistelmävaunuja, ja silloin me kamelit huitaisemme kyttyrät takaisin selkään ja rokkaamme tämän maailman uuteen uskoon.


2 kommenttia

Armi kirjoitti...

Täällä kyyneleet silmissä nauran! Taas niin hienosti olet raapustanut niitä omiakin ajatuksiani paperille! Näinhän se menee! Ollaan rauhassa rumia ihanimmat pusseinemme! ♥️😍😘

Hanna kirjoitti...

Kyttyrät heilumaan!:D