tiistai 14. helmikuuta 2017

Jeesuksen kaupparatsut

Aina silloin tällöin joku ratsastaa ylitseni Jeesuksella, sillä lailla kiitolaukkaa ja oikein hiekka pöllyten. Ei auta, että minut on kastettu ja konfirmoitu, eikä se, että olen kahlannut läpi kaikki vapaat ja kahlitut suunnat, raamattukoulun, sekä teologisen tiedekunnan maisteriopinnotkin. Aina löytyy joku, jonka mielestä tämä kaikki ei kohdallani riitä – Jeesuksen sovitustyöstä puhumattakaan. He kutsuvat sitä ilosanomaksi. Koppoti koppoti ihhahhaa!

Olen yrittänyt varjella uskoani sillä, että pyrin jatkuvasti erottelemaan toisistaan aasilla ratsastavan Jeesuksen ja Jeesuksella ratsastavat aasit. Ensinnä mainittu kutsuu itseään sydämeltään lempeäksi ja nöyräksi, lähestyy ihmistä viattomana vastasyntyneenä, kuluttaa parit sandaalit ja tekee pääsiäisjuhlilla isoimman sisääntulonsa aikansa mopoautolla. Lopulta hän kuolee rikollisten puolesta - edelleen yhtä viattomana kuin vastasyntyneenä. Jälkimmäisenä mainitut saattavat myös kutsua itseään lempeiksi ja nöyriksi, mutta se ei estä heitä hyppäämästä ratsujen selkään ja laukkailemasta siksakkia evankelioitavien yli Raamattu kainalossa ja suu vaahdoten.Tälläisten Jeesuksen kaupparatsujen jäljiltä olo on kaikkea muuta kuin ilonkelioitu.

Jos joskus päädyt tilanteeseen, jossa koet itsesi kristinuskon uhriksi, suosittelen, että käyt ajatuksissasi läpi muutaman seikan. Ensinnäkin, kumpi juoksi yli, Jeesus vai aasi? Kavionjäljet naamassa paljastavat syyllisen. Toiseksi, jos toteat tulleesi kaupparatsun yliajamaksi, kannattaa muistaa, että viestintuojaa ei saa ampua, ei edes itsepuolustustarkoituksessa.  Kolmanneksi, vaikka Jeesuksen kaupparatsut vaikuttavat siltä, että he tietävät tismalleen mitä he ovat tekemässä, he eivät todellakaan tiedä mitä he ovat tekemässä. Sori siitä, sanoi Jeesuskin ristillä.   

Koppoti koppoti ihhahhaa!

 

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan älyttömän hyvä kirjoitus. Kiitos Hanna!

Anonyymi kirjoitti...

Luin sun jutun just uusitie verkkolehdestä. Hienoa, että pidät tällaista blogia! Tästä saa paljon irti. Ihanaa kun te uskovaiset uskallatte puhua asioista. Juuri niistä vakeista asioista. Moni saa tästä varmasti paljon itselleen! Blogisi muistuttaa paljon hattatapilvenvarjossa blogia, tunnettekohan toisenne. Kumpikin uskossa niin mietin sitä, bloginne on aika samanlainen. Avoin ja sellainen mistä saa irti. Iloa elämääsi! Kiitos blogistasi!

Ulla Varis kirjoitti...

Wau mikä sanoitus!

Hanna kirjoitti...

:)

Hanna kirjoitti...

Enpä tunne, mutta pitää käydä kurkkaamassa! Kiitos tästä kommentista, tälläistä rohkaisua tarvitsin juuri nyt!

Hanna kirjoitti...

Kiitos Ulla!

Anonyymi kirjoitti...

Olipas loistavat sanavalinnat ja sisältö,kiitos!

Vaimo kirjoitti...

Huipusti sanoitettu!

Tanja Lehtinen kirjoitti...

Ihan mielettömän mahtavan lennokkaasti kirjoitettu ja niin totta!!!
=)
Siunausta sinulle!!

Hanna kirjoitti...

Kiitos ja kiitos samoin!😊