lauantai 25. maaliskuuta 2017

Erity****rkkyydestä

Olen erity****rkkäKuulun siihen ihmisryhmään, jonka hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista perusteellisemmin ja reagoi keskimääräistä voimakkaammin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiinErity****rkkyys ei ole fyysinen tai psyykkinen sairaus. Se on keskushermoston ominaisuus, ja sillä on biologinen perusta. Yritän tällä sanoa, että en ole itse keksinyt käsitettä.

Erity****rkkyys ei ole hyvä tai huono asia, se vain on. Siitä huolimatta erity****rkkyydestä kertominen aiheuttaa joissakin suunnatonta ärsytystä. Erity****rkkä kun olen, haluan ottaa huomioon ärsyyntyjienkin tunteet, ja kunnioitan heidän olemassaoloaan sensuroimalla tekstin keskuskäsitteen eli erity****rkän. Lisäksi haluan tässä kohtaa antaa erityisen herkän jaksuhalin jokaiselle, jonka kovan maailman me erity****rkät pilaamme. Voimia!

Ja sitten takaisin ärsytykseen, nimittäin siihen, mikä siinä erity****rkkyydessä niin hiertää? Luulen ärsytyksen ainakin osittain johtuvan siitä, että monet pitävät puhetta erity****rkkyydestä erikoisuudentavoitteluna. Syytös on sikäli mielenkiintoinen, että kyse on kaikkea muuta kuin harvinaisesta asiasta. Erity****rkkyys koskee noin 15-20 prosenttia väestöstä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Afrikassa asuu 15 prosenttia maapallon väestöstä, mikä tarkoittaa noin miljardia erikoisuudentavoittelijaa. 

Erity****rkkyys saattaa ärsyttää myös siksi, että se on monelle käsitteenä epäselvä. Erity****rkkä saatetaan virheellisesti ymmärtää ihmisenä, joka itkeskelee ja loukkaantuu olemattomista, ja oikeuttaa  käytöksensä herkkyyteen (tai surkeuteensa tai mihin ikinä) vedoten. Tällöin kyse on kuitenkin erityismarttyyriudesta, joka on ihan eri lahjakkuuden muoto. Toisaalta erity****rkkä saatetaan ymmärtää olohuoneen nurkassa kyhjöttävänä arkana ressukkana, joka laskee alleen, kun kuulee nimensä sanottavan. Erity****rkkyyteen liittyy monia muitakin virheellisiä käsityksiä, jotka kyllä oikenisivat, jos ärsyyntyjä vaivautuisi lukemaan muutaman artikkelin. 

Minua erity****rkkiin liittyvässä ärsytyksessä ärsyttää eniten se, että erity****rkkyydestään puhuviin suhtaudutaan vähän samoin kuin niihin, jotka kutsuvat kaikkia vähänkin hankalia ihmisiä narsisteiksi. Rinnastaminen on ikävää, sillä on ihan eri asia syytellä toista mielenvikaiseksi kuin paljastaa itsestään jotain hyvin henkilökohtaista ja päätyä naurunalaiseksi.

Vielä yhden ärsytyksenaiheen keksin. Erity****rkkyys ärsyttänee siksi, että siitä on viime aikoina puhuttu paljon. Puhuminen on kuitenkin hyvä, sillä tunnistamattomana erity****rkkyyden vaaroja ja mahdollisuuksia on vaikea suitsia. Vaara kohdistuu erityisesti kaltaisiini elämyshakuisiin erity****rkkiin, jotka haikailevat sellaisen elämänrytmin perään, jota keskushermosto ei kestä.  Itse ainakin joudun jatkuvasti huolehtimaan siitä, ettei pikku-Hannalla lähde taaperokärry käsistä.

Lopuksi minulla olisi antaa ohjeita. 

Erity****rkille haluan sanoa, että antakaa ärsyyntyjien ärsyyntyä. Pääasia on, että te itse ymmärrätte oman elimistönne lainalaisuuksia.  Ärsyyntyjille haluaisin oikeastaan sanoa melkein saman, nimittäin sen, että ärsyyntykää vaan ihan kaikessa rauhassa. Säästäkää silti itseltänne kaiken ärsyyntymyksen ja halveksunnan osoittamisen vaiva, koska erity****rkkä kyllä aistii pinnan alla kuplivan antipatian joka tapauksessa.

12 kommenttia:

Miina V kirjoitti...

Apua! En tiedä mihin mun kommentti katosi!

Mutta hyvää ja helposti luettavaa tekstiä kerrassaan! Kirjoitat jotenkin niin suoraan ja kiertelemättä. Tällaista tää on, ready or not.

Ja nuo kaksi sanaa; erit****rkkyys ja nars***mi. Ne on niin totta ja niistä juuri kaikki ärsyyntyy. Ehkä siksi, että pitäisi katsoa peiliin vähän tarkemmin?

Ja jotenkin tää sun teksti tuli myös mun näkökulmasta hyvään kohtaan, oon kirjoittamassa(ihan mainostamatta) juuri omaa erit***rkän kasvutarinaa tuolla-> www.sydanoikealla.blogspot.com

Tarja Heikkilä kirjoitti...

Kuka voi todeta erityisherkkyyden? Jos 250 lukion aloittavaa lukevat artikkelin erityisherkkyydestä ja toteavat olevansa erityisherkkiä, voiko kukaan toinen sanoa, että kaikki eivät voi olla erityisherkkiä? Onko kyse siis itsearviosta vai voiko ulkopuolinen kumota yksilön tekemän erityysherkkyys arvion?

Hanna kirjoitti...

Periaattessa ei kukaan, koska kyseessä on itsearvioinnin pohjalta tehty johtopäätös. Toisaalta sitten, jos prosenttiosuus on 15-20 sijasta 100, niin jotain voi ehkä päätellä...

Mulla kävi itsellä niin päin, että alan ammattilainen tarjosi tätä selitystä, ja kesti 2-3 vuotta myöntää itselleen, että näinhän se on. Samaa olen kuullut muita, joten ainakaan ihan automaattisesti se ei mene niin, että kaikki ihan välttämättä haluavat mieltää itsensä erityisherkiksi.

Toisaalta, kun kyseessä ei ole diagnoosi eikä oikeuta mihinkään erityiskohteluun, niin en käyttäisi hirveästi paukkuja asian kumoamiseen. Varsinkin, kun ihan kaikille tekee hyvää vähän tarkkailla omaa vireystilaansa ja tehdä arkisia ratkaisuja sen perusteella.

Mulla on ainakin hyvin tyypillistä se, että kun alan käydä ylikierrostilassa, niin lepäämisen sijasta aloitan vaan koko ajan uutta tekemistä, kunnes tulee sitten kunnon notkahdus, ja viis kilometriä alivireystilaa ennen kuin ollaan optimaalisessa. Mulle on myös tyypillistä aistia herkästi toisen tunteita ja antaa niiden joko "kaapata" tai sitten ryhtyä auttajaksi. Auttamisessa ei sinänsä ole vikaa, mutta koko maailmaa ei voi auttaa. Tai toisaalta jos miehellä on hirveä työstressi, niin ei se mitään auta, että poden samaa ja lopuksi raivoan miehelle, kun se pilaa mun elämän, heh. Eli ainakin itse koen herkkyyden omaksi ongelmakseni, joka pitää itse ratkaista. Käytännössähän riittää, kun noudattaa seuraavia: syö, nuku, lepää, anna olla ei oo sun ongelma ja LOPETA JO.

Hanna kirjoitti...

Hei! Kävinkin jo aikaisemmin vierailulla blogissasi. Pysyykö sitä seuraamaan Facen kautta?

Miina V kirjoitti...

Lähettelen kohta viestiä meseen. :)

Anna-Reeta Kaiser kirjoitti...

EIMEN! TERVEISIN TOINEN HSP!

Anna-Reeta Kaiser kirjoitti...

Nyt vasta nelikymppisenä löytänyt työkalut itseeni...

Tanja Lehtinen kirjoitti...

Tää oli hyvä kirjoitus!
MÄ olen *******herkkä ihminen.
Vielä harjoittelen omaa jaksamista, sitä, että kaikkea ei voi tehdä eikä murehtia valmiiksi...
Lepo ja oman itsensä kuuntelu, sitä opettelen edelleen!!

Maria kirjoitti...

Olen myös erityisherkkä. En ehkä niinkään fyysesti - äänet, maut, kuuma/kylmä ei aiheuta mitään erityistä minussa, mutta aistin toisten, ihan vieraidenkin ihmisten, tunteita/oloja/ajatuksia melkein kuin pystyisin kuulemaan ne. Se on välillä aika kamalaa. Nuorempana, kun oli vielä nuoruuden epävarmuus voimakkaasti läsnä omassa persoonassa, oli välillä lähes mahdotonta olla sosiaalisissa tilanteissa, kun ristikkäisinformaation tulva oli niin valtava, ja otin kaiken kovin henkilökohtaisesti. Onneksi ikä auttaa. Minulla on myös erityisherkät lapset, kukin omalla tavallaan, ja se se vasta kamalaa välillä onkin ;). Tästä omasta kokemuksesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, olen juuri näitä, joita erityisherkkyys sanana ärsyttää. Mielestäni me olemme omine oloinemme välillä juurikin niitä hankalia tyyppejä, ja tuon jälkikasvun erityisherkkyys se vasta välillä hankalaa onkin. Miten voikin olla niin hankalaa välillä pelkkä ihan vähän huonosti oleva sukka kengässä, tai lämmin ruoka, joka on ihan inasen liian lämmin, mutta ei missään tapauksessa kuumaa!? Voi ärstytys. Sitten nämä kaikki "minä näen sen sinusta-" tyyppiset kommentit mitä täällä kämpässä lentelee ristiin rastiin.. Huoh. Ymmärrän kyllä tämän kirjoituksen ajatuksen, hyvinkin, ja minusta sinä olet todella taitava kirjoittaja, mutta vähän tällä kertaa rasitti tuo mutkien oikominen erityisherkkä-narstisti-hankala tyyppi -akselilla. Narsismista en tiedä oikeastaan sen enempää kuin tästä erityisherkkyydestä, mutta eikös se ole niin, että narsistisuus kuuluu jossain määrin ihmisluonteeseen, ja hankalan tyypin mainetta niittävä ihminen voi hyvinkin olla vähän enempi narsistisuuteen kallellaan kuin on keskiarvoihminen, eikä silti ole luonnehäiriöinen. Ja eikös se myöskin ole niin, että me erityisherkät helposti aistimme ihmisistä nämä tämänkaltaiset nyanssit. Ja sitten voisi ajatella olevan myös niin, että erityisherkän kannattaisi olla aika herkillä siinä kuinka itsensä ja olemassaolonsa suhteuttaa muihin nähden. Siinä helposti keikahtaa itsekin siihen narsistisuuden suuntaan huomatessaan, että on paljon muita taitavampi lukemaan toisten ajatuksia ;)

Hanna kirjoitti...

Heissan,

Narsismi on psyykkinen häiriö, persoonallisuushäiriö, ja juuri se erityisherkkyydessä eroaa, ettei kyse ole psyykkisestä häiriöstä vaan keskushermoston toiminnan ominaisuudesta. On totta, että terveeksi luokitellulla ihmisille voi olla narsistisen persoonallisuuden piirteitä, mutta yksittäiset piirteet eivät tee vielä ihmisestä narsistia.

Narsistiksi nimittäminen on iso syytös, ja monet sitä käyttävät eivät edes ymmärrä mistä häiriössä on kysymys. Tekstillä halusin tuoda esiin sitä, että erityisherkkyyden esiintuominen ei ole rinnastettavissa puolihuolimattomiin ja kyseenalaisiin narsismisyytöksiin monestakaan syystä.
On eri asia haukkua toista sairaaksi kuin kertoa omista ominaisuuksistaan, varsinkin kun erityisherkkyys todetaan itsearvioinnin perusteella. Siksi näitä kahta ei voi rinnastaa toisiinsa.

Maria kirjoitti...

Niin juuri tuo kohta, missä itse tekstissäsi rinnastit jollain tapaa narsismin ja erityisherkkyyden, oli aika kryptinen. Ajattelin, että ehkä tämä pohjautuu johonkin kirjoittajan omaan kokemukseen, jonka teksti jättää arvoitukseksi. Joka tapauksessa en ymmärtänyt mistä tämä narsismin ja erityisherkkyyden rinnastaminen kumpuaa?

Oma kokemus on, että narsistiksi puhekielessä saatetaan nimittää jotain ihan yhtä löyhin perustein kuin nimetään psykopaatiksi tai ADHD:ksi. (Omasta) vilkkaasta lapsesta saatetaan tokaista "se on ihan ADHD" vaikka mitään diagnoosia ei olisi olemassakaan, vaan kyseessä olisi vain keskimääräistä toimeliaampi tapaus. Sama juttu narsisti -kommentissa. Jos lähipiiriin kuuluu joku, joka pyörii pääasiassa oman napansa ympärillä, osaa katsella asioita useimmiten vain omasta näkökulmastaan, ja käyttäytyy usein epäempaattisesti ja kylmästi, voi tällaisesta henkilöstä keskustelussa (useimmiten kyseisen henkilön selän takana:) kuulla tokaistavan: -v**** mikä narsisti! Eikö tällaisissa tilanteissa kuitenkin useimmiten tilannetaju kerro, mitä todellisuudessa tarkoitetaan? Tai esimerkkinä, jos joku tekee jotain hullua, ja sille tokaistaan: -Hullu! Ei varmaan useinkaan kuitenkaan tarkoiteta, että se joku on mielenvikainen, vaan että teki jotain hullua. Ja se hulluksi nimitetty usein tajuaa itsekin, ettei tässä nyt mielisairaaksi haukuta, vaan kritisoidaan päätöntä tekoa.

Mutta no joo, luulen, että sulla oli siinä joku oma kokemus taustalla, joka ei ihan minulle saakka lukijana välittynyt, ja jäin sitä ihmettelemään.

Se vielä tuosta erikoisuuden tavoittelemisesta ja sen ärsyttävyydestä, että ehkä ihan vain pelkästään tuo käsite "eriyisherkkä" kuulostaa erikoisuuden tavoittelulta. Jos kerran kyse on 15-20% maailman ihmisistä, niin eikö silloin pitäisi puhua "vähän keskitasoa herkemmästä yksilöstä" tms. Ymmärrän erittäin hyvin, että omasta erityisherkkyydestä on tarve puhua, sillä se ainakin omassa elämässä on näytellyt niin suurta roolia siinä, miten tasapainoista elämää on pystynyt elämään. Ymmärrän kuitenkin hyvin myös sen, ettei sitä koeta kovin mielenkiintoisena puheenaiheena. Jollain toisella saattaa olla älyttömiä ongelmia ollut esim. suolistonsa tai selkänsä kanssa, ja ne ovat hänen fysiikassaan niitä akilleen kantapäitä, jotka aiheuttavat hankaluuksia, mutta kuka jaksaa kuunnella kovin kauaa sitä, millaisella patjalla tai tyynyllä selkä ei kipeydy tai mitä ruoka-ainetta suolisto kestää ja mitä ei.

Ja tosiaan tuo kuinka tämä erityisherkkyyskirjoitus päättyi, sai niskakarvani nousemaan, sillä siinä vihjattiin niin selvästi omiin kykyihin yli "tavisten" kykyjen. Se on juuri tuo asenne mikä siinä erityisherkkyydessä usein ärsyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä blogikirjoituksesta ! Oli kiva lukea, miten luonnehdit tätä er*****herkkyys ominaisuutta. Toisten tunteiden ja asenteiden ym. aistiminen on ollut lapsena raskastakin, varsinkin, kun vanhemmat ja sisarukset eivät ole aistineet samalla tavalla. Eli ei ole tullut ymmärretyksi ja aina hyväksytyksikään. Ja herkäksi leimaaminen tuntui ikävältä myös, koska tuli tunne, että olen vaan liian herkkä ja aistimuksilla ei ole oikeaa perustetta. Aikuisena olen kokenut enemmän hyötyä herkkyydestäni työssäni, kun silloin tällöin pystyy 'ymmärtämään' ns. vaikeaksi koettuja ihmisiä ja mikä asia siellä voisi hiertää ja estää tasapainoisempaa elämää.
Itseä on tasannut ja eheyttänytkin usko Jeesukseen. Filip 4:6-7 "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette,rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." Filip 4:6-7 toimii silloin, kun sen asian jaksaa ja muistaa viedää Jeesukselle ja tosiaan toisinaan kymmeniä ja ehkä satojakin kertoja :) Jeesus rakastaa herkkää ja rikkinäistäkin. Siunausta toivotellen !