perjantai 14. huhtikuuta 2017

Hyväksymisen kauneudesta

Toisen ihmisen hyväksyminen on yksi elämän kauneimmista asioista. Ymmärsin sen pian kolmannen lapsen synnyttyä, kun suihkun jälkeen pudotin kylpytakin makuuhuoneen peilin edessä. Valoisa huone ja raskauden runtelema keho yhdessä olivat liikaa.

Peilin kautta näin puolisoni ovensuussa minua vaivihkaa katselemassa. Ei hän sanonut mitään, mutta kaikki se ihailu, hyväksyntä ja rakkaus hänen katseessaan. Onneksi huomasin hänet, sillä kestin näkemäni vain katsomalla toisenlaista peilikuvaa hänen silmistään. 

Siinä hetkessä opin, että hyväksyminen on yksi elämän kauneimmista asioista. 

Hyväksyminen on myös yksi elämän vaikeimmista asioista, senkin olen vähitellen oppinut. Hyväksyminen on vaikeaa, sillä hyväksyminen kattaa myös kaikkein tärkeimpien ihmisten ei-toivottavat  ominaisuudet. 

Emme me puolisonikaan kanssa siihen taianomaisen peilihetkeen jääneet. Huoneeseen tunkeutuivat olohuoneen äänet, vauvan pyytävä itku ja minä puin päälleni. Pian ilmassa oli yhtä sun toista arkista molemminpuolista hyväksyttävää.

Hyväksyminen on kuitenkin suhteen säilymisen elinehto. Hyväksyminen on ihmissuhteiden aamusade, valonsäde ja kostea multa: Se mahdollistaa kasvun. Hyväksyminen on osa aikuisuutta, ja aikuisuuteen kuuluu toisten jälkien korjaaminen - myös omassa sydämessä. 

Hyväksymisellä en kuitenkaan tarkoita haavoittavien tekojen hyväksymistä. Tarkoitan nimenomaan niihin tarttumista, ja oman olemisen mukauttamista sellaiseksi, että haavoittaminen käy mahdottomaksi. Kyseessä on epäkiitollinen prosessi, jossa muutoksen vaatimus siirtyy itselle. 

Hyväksyminen tarkoittaa sitä, että minun on etsittävä uusi tapa olla olemassa niille ihmisille, jotka ovat minua rikkoneet. Minun on tehtävä vaikeita ratkaisuja, minun on asetettava uudenlaiset itseä suojelevat rajat, minun on etsittävä ulkopuolista apua. Se olen minä, jonka on hyväksyttävä toinen ihminen sellaisena kuin hän on ja unohdettava se, jonka toivoisin hänen olevan.

Pohjimmilltaan hyväksymisessä on kyse kaksinkertaisesta armahtamisesta: Hyväksymällä vapautan toisen omista epärealistisista odotuksistani, itseni odotuksia seuraavista verenmakuisista pettymyksistä, ja molemmat odottamasta hetkeä, jolloin pinttyneet ongelmat ratkeavat kuin itsestään.

Toisen ihmisen hyväksyminen on yksi elämän kauneimmista asioista, ja sitä minä ainakin itselleni toivon: Että voisin olla  alaston, koruton minä, ja joku rakastaisi silti.




2 kommenttia:

Elina Polvi kirjoitti...

Oon lueskellu sun blogia jo jonkin aikaa, luonnollisesti tykänny näistä merkinnöistä usein kovasti. Ihanan rehellistä ja aitoa.

Käypä vilkaisemassa mun vastaavaa: http://hitaanihmisenmerkinnat.blogspot.fi/

Kirjoitin juuri merkinnän itsensä hyväksymisestä, sattuu sopimaan tähän sun aiheeseen.

Hanna kirjoitti...

Kiitos! Pitääpä käydä tutustumassa! 😊