maanantai 17. huhtikuuta 2017

Unisissa aamuissa

Tänä vuonna en ehtinyt saada pääsiäisestä kiinni, vaikka perjantain lisäksi pitkältä tuntui keskiviikko, torstai, lauantai ja sunnuntai. 

Puoliso vietti juhlapyhät keittössä. Pöytä oli katettuna pöydän yli valuvilla piuhoilla ja lautasliinojen tilalla olevilla valkoisilla papereilla. Pään yläpuolella harmaa huolia piskotteleva pilvi, joka vastasi kysymättäkin miten meni.

Itsestäni en osaa sanoa muuta kuin sen, että en ole ollut hyvää seuraa kuluneina päivinä, vaikka yritin kyllä. Tarvin ihan liian paljon hiljaisuutta, valoa ja aikaa katsella pölyn laskeutumista pöydän lasikannelle. Tarvin vähän, mutta juuri sitä mitä ei ole saatavilla. Lapset katselivat minua aikansa   pettyneinä ja lähtivät sitten yökylään isovanhempien luokse.

Aamulla asettelin tarjottimelle suklaata, jäätelöä, kaksi croisanttia ja pannullisen kahvia. Kannoin tarjottimen makuuhuoneeseen ja sukelsin sarjojen maailmaan. Kahvikin sukelsi, sänkyyn ja paksuun petauspatjaan. Huokaisin, heitin päälle peiton, ja kaadoin uuden kupillisen.

Tänä vuonna en ehtinyt saada pääsiäisestä kiinni, vaikka perjantain lisäksi pitkältä tuntui keskiviikko, torstai, lauantai ja sunnuntai. En ehtinyt, vaikka kävin kirkossa - kolmessa eri kirkossa - kasvatin ruohon ja leikkasin pajunoksat.

En ehtinyt saada kiinni pääsiäisestä, vaikka se kulkee viivytellen, ja vaikka rakastan kiirastorstain messua ja sen hiljaista draaman kaarta, jossa kirkko puetaan surupukuun, alttarille lasketaan kolme tummanpunaista ruusua ja tyhjään saliin jää palamaan yksi ainoa liekki.

Vaan ehkä pääsiäisen sanoma on juuri parhaimmillaan tässä unisessa aamussa ja hiljakseen keinahtelevassa tuolissa, josta en saa itseäni ylösnousemaan. Ehkä pääsiäinen on juuri näissä unisissa aamuissa ja uusissa aluissa. Sen ymmärtämisessä, että elämä ja sen voima eivät tule minusta, ja sen, että en minä niitä edes kannattele, vaan pikemminkin annan kulkea niin kuin auringonsäteet lasin läpi. 

Aurinko paistaa, hauta on tyhjä ja Kristus on ylösnoussut. Minä istun tässä vielä pienen hetken.

2 kommenttia:

Tanja Lehtinen kirjoitti...

Niin, en minäkään saanut kiinni.
En yhtään, mutta luovutan.
Hän saa minusta kiinni, kun en tunnemaailmaltani jaksa nyt yhtään melakolisoida mitään dramatiikkaa lisää.
Turvaudun kuitenkin!

Hanna kirjoitti...

<3