keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sydän ei puhu

Huonon keskustelun tunnusmerkkejä on monia, mutta laiskojen itsestäänselvyyksien käyttäminen on yksi ärsyttävimmistä. Turhauttavista keskusteluista turhauttavimmat rakentuvat sellaisten perustelujen varaan, joita edes keskustelija itse ei pidä totena.
Ykköspaikan vievät ehdottomasti kaikki sydämen personifikaatioon pohjautuvat perustelut. ”Hei Jane, sun on oikeesti tehtävä mitä sun sydän sanoo.” Kuulostaako tutulta? Jos Janen sydän sanoo, että poikakaveri täytyy pistää lihoiksi, niin pitääkö Janen vielä silloinkin kuunnella sydäntään, vai olisko syytä antaa muillekin äänille mahdollisuus? Jos Janen sydän voi pettää, voi pettää kenen tahansa muunkin sydän - niin pienissä kuin suurissa asioissa. Sitäpaitsi: Sydän ei ole elävä olento, se on elin. Sydän ei puhu, se lyö.
Räjäyttävänä kakkosena tulevat kaikki totuudenkieltämisväittämät, kuten ”Ei oo mitään yhtä totuutta”. Väittäessään, että ei ole yhtä totuutta, keskustelija tulee lausuneeksi juuri sellaisen. En jaksa esittää, etteikö tälläinen väite saisi aivoni ylikuumenemaan. Jos ei usko yksiin totuuksiin, kannattaa lakata latelemasta niitä. ”Ei oo mitään oikeeta tai väärää” on myös nopeasti kumottavissa. Jos nappaan sanojan kädestä autonavaimet ja ajan tuliterän katumaasturin katon kautta ympäri, oikean ja väärän konsepti kirkastuu hyvin nopeasti. Siinä on turha esittää korvausvaatimuksia ja heiluttaa lakikirjaa, jos ei kerran usko oikeaan ja väärään
"Kerran me vaan eletään" on myös klassikko, ja se yltää tänään kolmannelle sijalle. Joidenkin arvioiden mukaan joka viides suomalainen uskoo jällensyntymiseen, ja niistä lopuista leijonanosa uskoo sen yhden kerran kestävän ikuisesti. Molempiin katsontakantoihin sisältyy ajatus siitä, ettei ole ihan yhdentekevää miten elämänsä elää. Kerraneläminen onkin innokkaassa käytössä yleensä sillon, kun ihmisellä on tarve selitellä virheitään. Tälläisiltä kerraneläjiltä tekisi mieli kysyä, voisivatko he mitenkään ajatella elävänsä sillä tavalla, ettei heidän yksi kertansa olisi muille aivan täyttä kärsimystä.
Jos haluat saada keskustelukumppanin hulluuden partaalle, aloita näillä kolmella. Laiskat itsestäänselvyydet voivat joskus toimia osana keskustelua, mutta usemmiten ne lähinnä ärsyttävät ja rampauttavat kanssakäymisen. Voin toki olla väärässä. Siinä tapauksessa ei muuta kuin sydämen perässä juoksentelemaan sitten. 

4 kommenttia:

Villa Bohemian kirjoitti...

Voi ja miten voimaton olo tällaisten keskustelujen jälkeen syntyykään. Nämä fraasithan eivät aseta lausujaansa minkäänlaisen reagointi vastuuseen. Edes valitsemaan mielipidettään. Saatika sitten toimimaan pienimmässäkään määrin keskustellun aiheen eteen. Kun itse pyrkii tähtäämään ratkaisukeskeiseen ja toiminnalliseen lähestymiseen varsinkin reagoinnissa ihmiselon haaste pisteiden suhteen olivat ne sitten lajissaan aineettomia puntarointeja tai sitten materiaalisia haasteita. Asettuvat nämä "tehtävä mitä Sydän sanoo" tyyppiset kannanotot tympeiksi pikku mutkiksi matkalla kohti reagointia.
-Hanna-

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on kyllä sana hallussa, napakka nainen! :) Kirjoituksesi ovat saaneet minut nauramaan ja itkemään, ajattelemisen aihetta on tullut joka kerta. Seuraan blogiasi säännöllisesti ja vanhemmat postaukset luin oikein ahmimalla. Kiitos ihan parhaasta blogista! ❤

Hanna kirjoitti...

Sinäpä sen sanoit! Ei tarvitse valita mielipidettään tai ainakaan perustella sitä. Koita siinä sitten keskustella keskenäsi! :D

Hanna kirjoitti...

Voi kun ihana kuulla! <3 En tiedä oletko huomannut, mutta blogia voi seurata myös Facebookin ja Instagramin kautta!