Auta niin kauan kuin voit

Lyhyin tie laahustavasta arjesta yltäkylläiseen elämään käy antamisen kautta. Opin asian epämukavalla tavalla, kun uupumuksen laukaisema ahdistus pakotti ammattiavun lisäksi etsimään muita keinoja olon helpottamiseksi. Apu löytyi yllättävästä paikasta, senhetkisestä käytännöllisen teologian tenttikirjasta. Kirjoittajaa en enää muista, mutta ajatuksen kyllä: ”Jos olet epätoivoisessa avuntarpeessa, etsi joku, joka tarvitsee apua vielä enemmän.” Kirjoittajan mukaan pimeään paikkaan joutunut ihminen voi auttaa itseään auttamalla muita.

Epätoivoissani tartuin ohjeeseen. Aloin etsiä arkisia tilaisuuksia auttaa ja antaa. Sulloin huonojalkaisen vaarini autoon ja vein häntä syömään ja hautausmaakävelyille. Muistin läheisensä menettäneitä pienillä lahjoilla. Kiitin ja kehuin tuttuja ja tuntemattomia tilaisuuden tullen. Viimeisellä raskausviikollakin siivosin ystävän asuntoa juhlakuntoon. Tärkeän päivän aamuna kävin tekemässä hänelle vielä juhlameikinkin.

Kävi niin kuin kirjassa luvattiin: Auttaminen auttoi. Ystävällisistä teoista ja niihin liittyvistä kohtaamisista tuli ilmareikiä tukahduttavaan ahdistukseen. Lumevaikutuksesta ei ollut kyse, siitä varmistuin hiljattain, kun sain käsiini Ann Voskampin uutuuskirjan Särkymisen lahja. Kirjassaan Voskamp viittaa tutkimustuloksiin, joiden mukaan ystävälliset teot lieventävät ahdistusta, laskevat verenpainetta ja stressihormonin tasoa sekä nostavat endorfiinien määrää veressä. Auttaminen on ilmainen mielialalääke ilman haittavaikutuksia.

Kaikki auttaminen ei kuitenkaan edesauta hyvinvointia. Vastentahtoinen auttaminen voi katkeroittaa mielen ja yli voimien käyvä auttaminen voi viedä auttamisen ilon. Itse olen nopeasti innostuvana, mutta lyhytjännitteisenä ihmisenä rynnännyt suin päin isoihin hankkeisiin ja katunut niitä jälkeenpäin.

Muistan eräänkin aamun, jolloin istuin lukion aulassa, ja sain mielestäni loistavan idean vanhainkodilla toteutettavasta laajamittaisesta vapaaehtoistyöstä. Innostushuuruissani toimin välittömästi. Iltapäivään mennessä yhteistyökuviot olivat sovittuna ja kymmenkunta pahaa-aavistamatonta vapaaehtoista värvättynä. Mieleen on jäänyt yksittäisiä välähdyksiä vanhainkodilla palloilevista lukiolaistytöistä, ja varsinkin yhdestä, jota talon asukas halusi sylitellä - suukkopalkalla. Muistan myös koollekutsumani hartaushetken, jota en ollut jo muista asioista innostuneena suunnitellut. Pakokauhu oli melkoinen, kun huomasin vahingossa valinneeni synkkääkin synkemmän hartaustekstin. Teksti leikitteli sellaisilla kuolonkankeuden ja kalman veroisilla kielikuvilla, jotka tuntuivat kiusallisilta huomioon ottaen kuulijakunnan ikäjakaumaan. Emme palanneet vanhainkotiin sen koommin.

Epäonnistumisissa on ollut hyvätkin puolensa. Epäonnistumiset auttoivat minua löytämään omalle persoonalle sopivia tapoja antaa ja auttaa. Nykyään ajattelen, että antamisen lahja on oikein mitoitettu silloin, kun sen tuottama ilo kantaa ensimmäisestä ajatuksesta projektin loppuun saakka. Tätä itse muotoilemaani sääntöä pyrin edelleen noudattamaan, vaikka nykyisellään antamislahjakkuuteni onkin enimmäkseen kateissa.

Uskon silti antamisen voimaan. Olen saanut kokea, miten auttamisen ilo kannattelee vielä vuosienkin päästä, joskus jopa tragedian hetkellä. Kolme vuotta sitten näihin aikoihin pitelin sohvasta kaksin käsin ja tuijotin uutislähetystä epäuskoisena. Kuvaruudulta näin taksin takaikkunassa ammottavan luodinreiän ja levottomasti liikehtivän ihmisjoukon. Paareilla kannettiin kahta lakanalla peitettyä ruumista. Toinen lakanan alla kohoilevista ihmisen varjoista kuului ystävälleni.

Ystäväni - se jota, ja jonka juhlia olin valmistellut – menehtyi toisella puolella maailmaa tekemänsä avustustyön parissa. Kaikkein vaikeimmilla hetkillä auttamisen lahja kantoi. Tenttikirjan äärellä koettu oivallus ja sen seurauksena syntyneet muistot tarjosivat toisia kuvia uutiskuvien rinnalle: Minä kylpyhuoneen seiniä pyyhkimässä, ystäväni nauravat kasvot juhlavaatteiden sovituksen keskellä ja hänen keskittynyt ilmeensä, kun levitän luomiväriä yläluomelle. Ystävänpalveluksesta tuli muisto, jota tarvitsin paljon ystävääni enemmän.

Auttamalla muita voi auttaa itseään. Auta siis niin kauan kuin voit.


Kirjoitus on julkaistu Seinäjoen Sanomissa 9.8.2017

Ei kommentteja