Rakkaus on tyttöjen juttu

Rakkaus on tyttöjen juttu. Rakkaus on selvästi tyttöjen juttu, kun lukee hämmästyttäviä elämäntarinoita naisista kuten Malala Yousafzai, Kim Puch tai Malalai Rahim, joista jokainen on käynyt vereslihalle asti käyvää taistelua pahuutta vastaan.

Rakkaus on tyttöjen juttu, mutta rakkaus ei ole vaaleanpunaista.

Rakkaus ei ole kuohuviinin tahmaamaa cosmopolitanrakkautta eikä se liioin ole mikään kosminen tähtipölyä yskivä voima, joka elää ainoastaan eteeristen villapaitanaisten kirjoituksissa. Rakkaus on kuolemaa vahvempi. Se on lempeyden ja kärsivällisyyden liitto, joka ei etsi omaa etuaan, katkeroidu, muistele kärsimäänsä pahaa tai iloitse vääryydestä.
Rakkaus on tyttöjen juttu, mutta rakkaus ei ole vaaleanpunaista - Se on mustaa!

Rakkaus on mustaa, kun ajattelee, miten Malalai Rahim toimi lääkärinä Afganistanissa, talebanien hallinnon aikana. Rakkaus on mustaa, kun miettii burkhaan piiloutunutta Malalaita matkalla sairaiden luo oman henkensä uhalla. Rakkaus on musta niin kuin yökin, jona Malalai pakeni perheensä kanssa Helmandin joen yli Iranin puolelle. Rakkaus on mustaa, kun kuvittelee Malalaita jatkamassa työtään pakolaisleirin ainoana lääkärinä, ja lopulta Suomessa, oman kotikaupunkini naisten keskuudessa.

Rakkaus on mustaa silloinkin, kun katselee Vietnamin sodan kuuluisinta valokuvaa yhdeksänvuotiaasta Kim Puchista. Kuvassa Kim juoksee kuvaajaa vastaan kirkuen ja ilman vaatteita sen jälkeen, kun hävittäjät ovat tehneet hyökkäyksen Trang Bangin kylään, ja napalmipommi on sytyttänyt hänen vaatteensa tuleen. Rakkaus on mustaa, kun ajattelee kolmannen asteen palovammoista hädin tuskin hengissä selvinnyttä Kimiä kahden pojan äitinä ja YK:n hyväntahdonlähettiläänä puhumassa anteeksiantamisen voimasta.

Rakkaus on mustaa, kun miettii pakistanilaista Malala Yousafzaita, joka puolusti jo 11-vuotiaana tyttöjen oikeutta koulunkäyntiin ja kritisoi maansa lapsiin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia. Rakkaus on mustaa, kun kuvittelee niskaan ja päähän luodin saanutta Malalaa taistelemassa hengestään. Mitä muuta rakkaus on kuin mustaa, kun katsoo, miten Malala heti ensimmäisessä onnettomuuden jälkeisessä julkisessa esiintymisessään jatkaa sinnikkäästi tyttöjen oikeuksista puhumista? 

Rakkaus on mustaa Suomessakin. Rakkaus on mustaa kaikkialla, missä ihmiset antavat anteeksi, sietävät toistensa heikkouksia ja antavat itsestään silloinkin, kun se tekee kipeää.
Rakkaus on tyttöjen juttu, mutta vaaleanpunaista se ei ole.

Ne, jotka muuta väittävät, eivät tiedä mitään rakkaudesta tai tytöistä.

3 kommenttia

Anonyymi kirjoitti...

Niin kauniisti kirjoitettu, taas. Kiitos! Olet mahtava kirjoittaja. Vaikka en jaakaan kanssasi kristillistä (tai ylipäänsä mitään uskonnollista) vakaumusta, niin koen jollain lailla todella mielenkiintoisena -ja helpottavana lukea kirjoituksiasi. Itselläni ja lähipiirissäni on huonoja kokemuksia uskolla toimintansa perustelevista ihmisistä... Koen että jollakin jopa vähän terapeuttisella tavalla näytät että uskova voi olla hyväsydäminen, avarakatseinen, ymmärtäväinen, huumorintajuonen jne. Ja epäilemättä varmasti moni onkin, tiedostan että on tyhmää leimata jotain hyvin heterogeenistä porukkaa miksikään. Mutta silti, kun itsellä on jostain aiheesta liikaa negatiivisia kokemuksia, se vaikuttaa. Halusin vaan sanoa että teet kirjoituksillasi todella hyvää uskovien ihmisten maineelle. Ja muutenkin, kiitos kun kirjoitat!

Hanna kirjoitti...

Voi että, nyt ei sanat riitä kertomaan miten hyvältä nämä sanat mussa tuntuu ja miten oikeaan ne tuli. Kiitos, että näit vaivan ja kirjoitit. <3 Liikutuin. Toivottavasti näet tämän vastauksen! Kiitos! <3

Anonyymi kirjoitti...

Uskovana allekirjoitan myös edeltävän tekstin.
Haavat voi olla syviä tuli ne keneltä tahansa.
Rakkauden Jumala parantamiin haavat.
Vaikkakin sitten muka hänen nimissään tehdyt.
Onneksi Jumala armahtaa