tiistai 14. marraskuuta 2017

Mene rauhassa

Nainen heittäytyi tuntemattoman miehen jalkoihin. Tuntemattoman miehen, joka samaan aikaan tuntui niin ihmeellisen tutulta – niin kuin ystävä vuosien takaa tai ventovieras, jonka silmät näkevät perille asti. Siinä tuntematon mies oli. Jalat tukevasti maata vasten.

Nainen alkoi itkeä. Hän alkoi itkeä mennyttä elämäänsä. Sen pimeitä paikkoja, joihin ei voinut vieraita päästää. Nainen itki myös menneisyyttään, ja sitä, mitä se olisi voinut olla. Toivoakin hän itki. Ja valoa, ja kauneutta ja kaikkea, mikä oli nyt hänen käsiensä ulottuvilla.

Nainen ei välttänyt valtoimenaan valuvista hiuksista. Aikakauden normien mukaan ne olivat verrattavissa paidan riisumiseen. Silti nainen antoi hiusten liimautua märille kasvoilleen ja sekoittua lattian likaan. Hän tarttui hiuksiinsa, ja alkoi kuivata niillä miehen jalkoja, jotka oli juuri kastellut kyynelillä.

Naisen kaulassa roikkui pieni tuoksuöljypullo. Kun jalat olivat kuivat, nainen avasi korkin, ja antoi öljyn valua paljaille jaloille. Huumaavalla tuoksulla, jolla nainen oli aikaisemmin peittänyt iholtaan vieraiden miesten tuoksun, voideltiin sinä päivänä tuntemattoman miehen jalat.

Tuntematon mies otti vastaan kyyneleet, hiukset ja kyseenalaisilla tuloilla hankitun tuoksun. Rakkautta se oli.

***

Toivosin, että olisin saanut olla paikalla, kun nimettömäksi jäänyt nainen kohtasi silloin vielä tuntemattoman miehen. Olisin halunnut nähdä miehen rakkaudesta levolliset silmät ja jokaisen hyväksyvän eleen. Pyhyyden, joka oli pyhyyttä, eikä pyhyydeksi naamioitunutta kovuutta.

Olisinpa saanut olla paikalla, ja painaa mieleen kaikki äänen sävyt ja painot. Huoneessa olevan valon ja sivustaseuraajien kiihtyneen hengityksen. Olisinpa saanut seistä edes hiljaisena oviaukolla ja etäältä kuulla sanat, joita kauniimpia ei voi lausua ihmiselle, joka seisoo elämänsä raunioilla. 

Mene rauhassa.

Mene, niin kuin ”Älä kuvittelekaan, että jäisit maahan makaamaan, tai että raahautuisit jalassani autiomaata pitkin hiekkaa niellen.” Ja rauhassa. Rauhassa, niin kuin ilman itsesyytöksiä, itsesääliä tai virheiden varaan rakennettua identiteettiä.

Toivosin, että olisin saanut olla paikalla. Mutta en ollut. Voin silti mielikuvissani tehdä matkan kahden tuhannen vuoden taakse, ja palata matkalta mukanani sanoja sinulle tähän päivään: 

Saat anteeksi.
Mene rauhassa.