Joulu tulee sellaisena, kuin se haluaa tulla

Ensimmäinen joulu oli kaikesta kontrollista luopumisen päivä. Juhlasta ei voi puhua, kun ajattelee viisitoistavuotiasta ensisynnyttäjää pimeässä yössä. Hallinnan tunteen täytyi olla kaukana, kun ovi toisensa jälkeen paukahti kiinni kasvojen edessä. Ovet sulkeutuivat, aivan kuten ne sulkeutuivat kotikylässäkin, kun tieto luvattomasta lapsesta levisi.

Luulen, että hiljaisuus peitti nuoren parin alleen niin kuin peitto, kun he laskivat supistusten välejä hetkeen, johon on kuoltu steriileissäkin olosuhteissa. Voin kuvitella Marian raskaan hengityksen ja lantion päälle laskeutuvan kerrostalon painon. Pakokauhun tunteen on täytynyt olla valtava, kun ainoa käsi, jota saattoi puristaa, ei synnyttämisestä mitään tiennyt.
Ihmiselle, jolle hallinnan tunne on taivas, ja täydellinen kontrollin menettäminen on kuolemaakin pahempaa, ensimmäinen joulu on täydellinen mysteeri.

Ensimmäisen joulun jäsentelemättömän kaaoksen muisteleminen saa minut palaamaan omaan kriittisimpään hetkeeni. Siihen, jossa kaikki elämäni siihenastiset pelot tiivistyivät nuppineulanpään kokoiseen pisteeseen.

Ensimmäisen joulun muisteleminen palauttaa minut synnytyssaliin, jossa vuorokauden mittainen väsytystaistelu päättyy sydänäänten romahtamiseen.

Kun ajattelen ensimmäistä joulua, ajattelen sänkyä, joka riuhtaistaan liikkeelle. Ajattelen tyhjillä käytävillä kaikuvia juoksuaskeleita sekä puuskutusta hissin ovien sulkeuduttua. Ensimmäistä joulua ajatellessa katselen, kuinka minua ja hallinnantunnettani raahataan kohti leikkaussalia. Katselen, kuinka luovutan kaiken, millä on koskaan ollut väliä, elämänantajan käsiin.

Marian huuto tähtien kirjailemassa yössä. Viileässä ilmassa höyryävän lämmin vastasyntynyt ja kasvojen täydelliset piirteet. Maria kuiskailemassa lapsen korvaan hänen nimeään – samaa nimeä, jota kahden tuhannen vuoden kuluttua itkun keskeltä toistelen ennen kuin nukahdan. Sitten syntyy poika. Meille molemmille.

Ensimmäinen joulu oli kaikesta kontrollista luopumisen päivä. Enkelit lauloivat, kun lapsi syntyi, mutta sitä ennen ja sen jälkeen oli pimeys. Ensimmäisen joulun tunnelman tavoittaa, kun lakkaa puristamasta siitä rystyset valkoisina. Joulu tulee sellaisena, kun se tänä vuonna haluaa tulla. Se tulee, kun luopuu täydellisyyteen pyrkimisestä: täydellisistä lahjoista, ruuasta, siisteydestä ja täydellisestä elämästä ylipäätään.

Kun puhutaan joulusta, en ajattele sokerikuorrutteen sopivinta koostumusta enkä mustekynällä kirjoitettuja täsmällisiä joulutervehdyksiä. En helman pituutta, en jouluverhojen valikoimaa. Ensimmäisen joulun vertaansa vailla olevaa epävarmuutta minä ajattelen, kun pöytäliina levähtää ilmassa auki ja laskeutuu ruokapöydän kannelle kyyhkysen lailla.

Päästän irti. Annan joulun tulla sellaisena, kuin se haluaa tulla.

Kirjoitus on julkaistu Seinäjoen Sanomissa 13.12.2017

1 kommentti

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua Hanna ja kiitos kauniista kirjoituksesta!