Elossa

Muutama vuosi sitten istuin pehmeässä nojatuolissa miettimässä elämääni. Alakuloisen kolmevarttisen päätteksi terapeutti pyysi minua keksimään itselleni voimalauseen; sellaisen positiivisen toteamuksen, johon uskoisin itsekin. ”Olen elossa” oli paras, mihin pystyin.

Tuon ja tämän hetken välillä lumet ovat sataneet ja sulaneet. Terassin kalusteetkin on kannettu pihalle ja takaisin varastoon muutamaan otteeseen. Tänään ja tässä hetkessä voin todeta, että olen edelleen elossa. Kaikista kiitollisin olen kuitenkin siitä, että tänään myös tunnen olevani elossa.

Ajanjakso elävänä kuolleena opetti sen, että yksi ihmisen tärkeimmistä velvollisuuksista on opetella varjelemaan sisäistä liekkiään. Sisäisen liekin palamistuotteita ovat ilo, rauha, rakkaus ja uskollisuus. Kun liekki palaa, monet muut tärkeät asiat hoituvat enemmän tai vähemmän omalla painollaan.
Kun tänä pyhäinpäivänä asettelee kynttilää haudalle, voi kuolleiden lisäksi ajatella eläviä. Voi kurkistaa oman takin alle ja tarkistaa tilanteensa: Lepattaako? Paluumatkalla on hyvää aikaa pohtia oman elämänsä suuntaviivoja. Voi tehdä vaikka hautakivitestin miettimällä, mitä ei haluaisi omaan hautakiveensä kaiverrettavan?
Omassani ei ainakaan tule lukemaan: ”Hän oli harmiton.”
Nyt pitää enää elää sen mukaan.

Ei kommentteja