Naisen laukku vs. miehen pussukat

Jos viikko on ollut kiireinen, meillä sen näkee eteisen lattialle pudotetuista repuista, luistinpusseista ja epämääräisistä kasseista. Ne, jotka vitsailevat naisten käsilaukkujen sisällöistä, voisivat seuraavaksi ottaa kohteekseen miehet, jotka ensin pussittavat koko elämänsä ja sitten jättävät sen toisten kulkureitille.

Sanon tämän kolmen pojan äitinä ja yhden miehen vaimona.

Aina silloin tällöin huvikseni laskesken ovenpielen kassivahvuuden. Ennätyskerralla eteisestä löytyi seitsemän epämääräistä pussia, neljä reppua, yksi vetolaukku, pienen ponin kokoinen jääkiekkokassi sekä roskapussi.

Hengiteltyäni hetken sisään ja ulos, aloin tyhjätä tavaratiivistymiä yksi kerrallaan. Kun urakka oli suoritettu, vein haisevan roskapussin piharoskikseen ja lähdin viemään viimeisiä tavaroita kylpyhuoneeseen. Se oli virhe. Kylpyhuoneen oven takaa löytyi vielä yksi luistelupussi, eväspussi, makuupussi ja täysikokoinen MATKALAUKKU. Vain ruumispussi puuttui - onneksi - sillä pian siinä olisi saattanut olla sisältöä.

Niin että ennen kuin naurat naisen käsilaukun sisällölle, ota ensin roskapussi pois omasta silmästäsi.







Ei kommentteja