Parisuhteiden väärinymmärretyin lause?

Olen tullut siihen tulokseen, että suomalaisissa parisuhteissa kaikkein väärinymmärretyin lause on tämä: ”Tule mun työ”. Sisukkaan suorittajakansan suussa herkkä huokaus tuntuu kääntyvän muotoon: ”Tule, mun työ!”. Ja työhän tulee - ja vie mennessään monta hyvää parisuhdetta.

Uskon, että liiallinen työnteko on yksi suurimmista nykyparisuhteiden ongelmista. Asiaa pahentaa se, ettei ongelmaa uskalleta tunnustaa. Moni kyllä myöntää tekevänsä runsaasti työtä, mutta harva myöntää edes itselleen mitään silloin, kun työnteko on ylittänyt sairaan ja terveen välisen rajan. Se on sääli. Nimittäin, vaikka työ ei työtä tekemällä lopu, moni parisuhde kyllä loppuu.

Mistä liiallisen työnteon sitten tunnistaa?

Hälytyskellojen pitäisi soida, mikäli työnsä määrää tai sisältöä täytyy jatkuvasti selitellä läheisilleen. Aidosti pakolliset työtehtävät ovat sellaisia, joiden tärkeyden pystyy paketoimaan yhteen lauseeseen. Esimerkiksi ”työpaikka palaa”, on lause, jota ei tarvitse sen kummemmin selitellä. Sen kun lähtee vaan.
Toinen liiallisen työnteon merkki on siinä, kun työssä onnistuminen tai epäonnistuminen alkaa määritellä koko perustyytyväisyyden tilaa. Kolmas, ja mielestäni täysin selkeä liiallisen työnteon merkki on se, kun puoliso joutuu kiihkeästi perustella, miksi työpaikalla käyminen keskellä yötä ON itseasiassa työssäkäymistä, vaikka visiitti kestäisikin vain pari minuuttia.
Liialliseen työntekoon kannattaa puuttua heti, kun sen huomaa. On pelkästään iloinen asia, että kotona on joku, joka odottaa. Työympäristössä ihmiset saattavat pettyä, kun luotettavana pidetty resurssi katoaa, mutta se ei haittaa! Pidemmällä aikavälillä on fiksumpaa jakaa pettymystä tasaisesti ympärilleen, kuin kerätä sitä siihen yhteen ämpäriin, joka saatetaan kaataa kotiovella niskaan.
Joten: ”Tule mun työ” vai ”Tule, mun työ!”? Missä on pilkun paikka tänään? Toivottavasti ei ainakaan töissä.

Ei kommentteja