Suuritarpeinen äiti on takuuvarma lomanpilaaja

Itsetuntemuksen lisääntyminen on hieno asia näin lomankin kannalta. Lukuisten yritysten ja erehdysten kautta olen oppinut, minkälainen lasten kanssa lomaileminen minulle parhaiten sopii. Vastaus on: ei minkäänlainen. Siksi emme lähde tällä hiihtolomalla yhtään mihinkään.

Syy perhelomakammoon ei ole miehessä tai lapsissa, vaan minussa. Olen sellainen suuritarpeinen äiti, joka tarvitsee lomallakin unta, lepoa, säännöllistä rytmiä ja ruokaa ennen nälkää. Jos tarpeeni eivät täyty, ahdistun, valitan ja kommunikoin yksitavuisilla sanoilla. ”Yritä nyt”, sanoo mieheni, ja minä yritän, kaksi minuuttia.

Myönnetään pois. Suuritarpeinen äiti on takuuvarma lomanpilaaja.

Puolisoni ei voi mitenkään ymmärtää, miten nainen, jolle aikaisemmin yhdeksän välilaskun Teksasin matka oli mahtava seikkailu, romahtaa, jos joku vain sanoo sanat ”Keskisen tivoli”. Totta puhuen, en ymmärrä itsekään, mutta nykyään loma-ahdistuneisuuteni käsittää myös yhden päivän huvipuistovierailut. Ihan sama ovatko puistot sisällä vai pihalla, en vaan pysty.

Ei minulla lähtökohtaisesti ole mitään perheen ja matkustamisen yhdistämistä vastaan. Olen vaan niin vanhanaikainen ihminen, että odotan palaavani lomalta virkistyneempänä kuin sinne lähdin. Jos pillimehuralli, takapenkin tuomarointi ja väkisinmakaaminen pienessä hotellihuoneessa on minulle vara-akutkin tyhjentävä kokemus, miksi ihmeessä maksaisin siitä?

”Lasten takia”, sanoo mies ja nyökyttelee.

Se on eittämättä hyvä vastaus. Lastemme lomien pelastukseksi onkin koitunut mieheni, joka on varsinainen perhelomien Kari Grandi. Puolisoni selvittää tyylillä pidemmätkin lomareissut. Asuntovaunut, autot, junat tai teltat eivät ahdista. Mitä huvipuistoihin, konsertteihin ja kylpylöihin tulee, puolisoni mielestä enemmän on enemmän. Lapset nauttivat.

Ja niin nautin minäkin, kotona. Kiitokseksi siitä rokkaan tämän koko viisihenkisen perheen arjen. Se on aika paljon se.







Lue myös:




Miten kotiäiti pidetään järjissään?

http://sekunnitjatunnit.blogspot.fi/2011/10/miten-kotiaiti-pidetaan-jarjissaan.html?m=1



Ei kommentteja