Vanhempien yhteinen aika vapauttaa lapset olemaan lapsia

Vanhempien parisuhde on lapsen koti. Ymmärsin aavistuksen, mistä sanonnassa on kyse, kun kuusikymppiset vanhempani lähtivät kahdestaan ostosreissulle matkan taakse. Havaitsin itsessäni lapsenomaista iloa, kun kuulin, ettei reissuun lähdetty työn takia tai velvollisuudesta, vaan huvin vuoksi, ilman sen suurempaa syytä. Minun äitini ja isäni.

Vanhempien parisuhde voi siis olla lapsen koti myös silloin, kuin lapset ovat jo aikuisia.

Pitäisi useammin yrittää järjestää aikaa oman puolison kanssa. Laatuaikaa kahden kesken tai laadutonta, jos ei parempaan pysty. Voisi vaikka katsella keskinkertaisia tv-ohjelmia tai kerrata keittiön pöydän ääressä kaikki ne päivän tapahtumat, joille nauraminen ei tapahtumahetkellä olisi ollut poliittisesti korrektia. Muistella sitä, että ennen meitä kaikkia olimme me kaksi.  

Vanhempien parisuhde ei ole lapsen ainoa koti, mutta merkittävä osa siitä. Kun parisuhde hengittää, lapsi voi elää ikänsä mukaisesti. Hän voi keskittyä siihen, mikä on tärkeää, eli rakentamaan muurahaisille taloja, heittelemään kiviä lampeen ja eläytymään leikkiin niin syvästi, että kotiintuloaika unohtuu. 

Jos vanhempien parisuhde voi hyvin, lapsen ei tarvitse kannatella kodin ilmapiiriä. Jos vanhemmat elävät muutenkin kuin vanhemmuuden kautta, lapsen ei tarvitse kantaa taakkaa, joka aiheutuu, kun pitäisi jaksaa olla vanhempansa ainoa elämänsisältö.

Vanhempien kannattaa panostaa parisuhteeseen, sillä kahdenkeskeinen aika ei ole lapsilta pois. Päinvastoin, se vapauttaa lapset olemaan lapsia.

Se on rakkautta, jossa kaikki voittavat.










Ei kommentteja