Hyvää matkaa, te tärkeät, hyvää matkaa!

Suvivirsi soi, ja pilvet ovat vyöryneet toisiin kaupunkeihin. Yhteinen kellomme pysähtyy. Toiset meistä jäävät, toiset pakkaavat naurun ja nuoruudenintonsa reppuun ja lähtevät. Huolettomuus ja huonot vitsit keventävät tunnelmaa, mutta silti joudun purra huulta.

Vielä hetki sitten piha oli harmaa, nyt puut ovat vihreän painosta raskaat. Yritän parhaani mukaan pakata sanoihin kaikkea sitä hyvää, mikä on jäänyt sanomatta, ja mitä ihminen saattaa kokonaisen elämänsä aikana tarvita. Tuuli kahisuttaa koivunlehtiä ja ihan kohta kaikki on sanottu, ihan kohta kuulokkeet sujahtavat korviin.

”Kun löydätte omien unelmienne ja lahjojenne risteyspaikan, muistakaa sitten lähettää postikortti”, muistutan. ”Ja olkaa varovaisia, älkää jääkö auton alle!” - siihen ohjeistukseen on aina varma lopettaa. Sitten hymyilemme toisillemme, ja toivotamme hyvää päivänjatkoa viimeisen kerran.

Päätän uskoa siihen, että kaikki kääntyy hyväksi. Päätän uskoa, että osasin näyttää, miten paljon välitin. Aurinko häikäisee ja askel on kevyt.

Hyvää matkaa, te tärkeät, hyvää matkaa!

Viittaa vaille supersankarit

Äidit, nuo tosielämän supersankarit! He ovat ensimmäisenä ja viimeisenä lapsen sängyn vierellä. Kyyneleet he pyyhkivät kämmenselkään, huolet hellyyteen. Kivun parantavat pelkällä läsnäolollaan - antavat puhallukselle kaiken kunnian.

Äidit, nuo tosielämän supersankarit! He antavat enemmän kuin mihin uskovat pystyvänsä. Kestävät senkin, että toisinaan kiukuttelu saa luvan käydä kiitoksesta. Viittaa ei näillä sankareilla nähdä - esiliinaksi käännettynä korkeintaan - mutta rakkaus on raudanluja ja sitä sopii mennä kokeilemaan!

Äidit, nuo tosielämän supersankarit! He piilottelevat panssarinsa alla heikkouksiaan. Epäilysten tullen luulevat epäonnistuneensa ainoassa tehtävässään, käyttäytyvät niin kuin joka nurkan takana seisoisi äitiyttä arvosteleva raati. Eivät hassut huomaa, miten hyvä on lapsen seistä oman supersankarinsa olkapäillä.

Äidit, te tosielämän supersankarit! Te olette pelastaneet jo ainakin yhden ihmisen koko maailman. Istukaa alas ja ottakaa toinenkin pala kakkua, sillä olette sen ansainneet. Antakaa edes kerran vuodessa juhlia itseänne sellaisina kuin lapsen silmissä näyttäydytte: viittaa vaille supersankareina.