Mitä joulusta jää, kun lahjat unohtuvat?

Lapsuuden jouluista muistan kuusen tuoksun, mummolan kuusenkävynmuotoiset joulukoristeet, ja jännityksen vatsanpohjassa.

Muistan vaarin leipoman punssikakun, tunnelman, jota kukaan ei viitsinyt pilata, ja rauhan, jota Sylvian joululaulu luovutti olohuoneeseen nuotti kerrallaan.

Muistan serkut, jotka tulivat aattoa vasten yökylään, ja kuinka kahden perheen joulusauna huurrutti peilin niin, että siihen pystyi piirrellä sormella tähtiä.

Tämän kaiken minä muistan, mutta en sitä, mitä sain lahjaksi. Paitsi sen yhden barbin, jonka saatuani kiljuin, että ”Tätä mä oon aina toivonut, enkä enää ikinä toivo mitään!”. Silloin isä purskahti nauruun.

Naurun muistan paremmin kuin lahjan.

Kun tänä vuonna valmistelen joulua, valmistelen omieni lapsuuden joulua. Siksi haluan keskittyä siihen, mitä jää, kun lahjat unohtuvat: Rauhaan, syliin ja rakkauteen, ja siihen että ihmisillä on hyvä tahto.

Ja siihen, että on aikaa piirrellä peiliin kylpytakissa, ja tehdä kaikkia niitä asioita, jotka pysyvät mielessä vielä, kun lahjat unohtuvat.

1 kommentti

Pia kirjoitti...

Tosi kiva kirjoitus ja täyttä asiaa. Minäkään en enään oikein muista lahjoja, muuta kuin sen, että aina sain sellaisen kilon pahvisen paketin englantilaisia lakuja.

Joulunodotukseen vielä suomalaisen lahjalistan ilmainen digitaalinen adventtikalenteri. Ehkä siitä on iloa muillekin blogin lukijoille.
https://wishsimply.com/publiczone/wishlistview?wishlist=0ae1ac8b2c5c6c9711bfcd444201520b