Yllättävät ihmiset välittävät yllättävän pienistä asioista

Se yö sujui kymmenen pysähdyksen taktiikalla. Nousin sängystä valmiiksi väsyneenä, aivot nollatilassa. Laahustin keittiöön, jonka kaapilla aivot jaksoivat muodostaa yhden kokonaisen ajatuksen: Kahvi on loppu. Ongelmansa kullakin.

Tiedän, ettei kahvin ehtyminen ole verrattavissa napajäätikön sulamiseen, mutta sinä aamuna se tuntui kuin. Mukin halaaminen vaikutti ainoalta keinolta selvitä päivän mittaisesta pakohuoneesta. Loppu se silti oli ja niin olin minäkin.

Lasten kanssa kauppaan lähteminen on vuorikiipeilyyn verrattava ponnistus, joten lysähdin epätoivoisena nojatuoliin. Tein niin kuin vain kunnon kännykkää räpläävä latteäiti tekee ja huusin surkeaa olotilani julki sosiaalisessa mediassa. Ei mennyt kauaakaan, kun oveen koputettiin.

Oven takana seisoi luokkakaverini kahdenkymmen vuoden takaa. Se sama, jonka kanssa kuljimme koulun hiekkapihaa samanlaisissa anorakeissa ja lauloimme: ”Tässä on possu ja tässä on kärpänen”. Sama hymy, sama musta huumori ja paketti Juhlamokkkaa - maailman paras kärpänen!

Kahvi oli hyvää, mutta paras maku päivään jäi yllättävästä vieraasta. Yhdellä ovenavauksella sisään oli astellut hyvä mieli, joka jäi kylään loppupäiväksi. Jäin miettimään luokkakavereita, jotka olivat sitä vielä vuosien jälkeenkin. Peruskoululiima on kestävää liimaa.

Sitäkin mietin, miten yllättävät ihmiset saattavat välittää yllättävänkin pienistä asioista - yllättävän paljon. Se on ihana ajatus. Sitä mietin nytkin, kun kahvia on.

Yksi hyvä sydän korvaa monta tavallista

Yksi hyvä sydän korvaa monta tavallista. Se on lause, johon nojaan sateisina syysaamuina, jolloin herään valmiiksi väsyneenä, ajatukset levällään ja vähän itseltäni hukassa.

Tarvitaan vain yksi sydän. Yksi tavallinen ihminen, joka tulee ja sanoo oikeat sanat, kun epävarmuus on ainoa varmuus, johon yltää, ja epätoivo toivoista se, joka tulee pyytämättä kylään.

Vain yksi tarvitaan.

Ja aina sellainen on jostain ilmestynyt. Tullut esiin huolien takaa, kunhan on ensin raottanut silmiään valoon ja antanut itselleen luvan nähdä muutakin kuin armottomat ajatuksensa.

Yksi ainakin on lainannut uskoaan, toivoaan ja rakkauttaan kulloisenkin tarpeen mukaan. Kantanut kassillisen omenoita, vetänyt verhot sivuun ja nauranut niin, että huolehtiminen on alkanut tuntua hukkaanheitetyltä hulluudella.

Yksi hyvä sydän on korvannut monta tavallista. Sellaisen sinäkin ansaitset ja sellaisen sinä olet saanut - käyttöä varten

Miten äiti otetaan syliin?

Äiti otetaan syliin ottamalla lapsi syliin. Lapselle sanotut hellät sanat löytävät tien äidin sydämeen. Joskus ne kantavat pidemmälle kuin yksikään suoraan lausuttu lohtu tai kiitoksen sana.

Lapsen ilo on äidin ilo, lapsen kipu on äidin kipu. Äiti ja lapsi ovat selittämättömällä tavalla yhtä. Siksi lasta lohduttamalla voi puhua myös äidin pahimpiin pelkoihin.

Ota syliin lapsi, otat syliin äidin. Yhtä lailla he molemmat ovat syliä varten luodut.

Rauhaton on puolitiessä rauhaan

Rauhattomuus on rauhan esiaste. Se kannattaa muistaa, kun kesä vaihtuu syksyyn ja tuulet puhaltavat lehtien lisäksi liikkeelle mielen ja arjen kaaoksen.

Rauhattomuus ei ole syy hätääntyä. Rauhaton ei ole kuin puu pystyyn kuolemassa, vaan rauhattomuus on elonmerkki. Se tarkoittaa, että ihminen tietää, mitä hän elämältään toivoo, ja että hän tunnistaa toiveiden ja todellisuuden välisen ristiriidan.

Rauhattomuus on siis hyvän palveluksessa. Pehmeällä äänellään se kehottaa etsimään hyvää puoleensa vetäviä ratkaisuja.

Rauhattomuus on rauhan esiaste myös siinä mielessä, että sen opettaa, mitä rauha on. Rauha itsessään ei tunnu miltään, mutta jos sen kerran menettää ja sitten saa takaisin, ei ikinä unohda.

Jos vapiset niin kuin haavanlehti vailla itsevarmuutta ja toivoa selviytymisestä, kuuntele tätä: Rauhattomuus tarkoittaa, että olet jo puolitiessä rauhaan. Jaksa vielä vähän. Apu on jo matkalla.