Ovathan he kuitenkin omia

Perhe on ihmeellinen yksikkö.

Se koostuu toisilleen välttämättömistä ihmisistä, jotka saavat ärsyyntymään sekunnissa, paukuttelemaan ovia ja vetämään henkeä niin syvään, ettei ole varma pyöriikö huone silmissä kiukun vai hapenpuutteen vuoksi.

Ja samaan aikaan sitä ei kuitenkaan haluaisi jakaa likapyykkejään kenenkään muun kanssa. Eikä syödä vajaassa ruokapöydässä edes niinä päivinä, jolloin voi käsi sydämellä todeta, että perhedynamiikka on parhaimmillaan kaikkien nukkuessa.

Perhe on ihmeellinen yksikkö. Sen jäsenet tunnistavat toisensa siitä, että ärsyttävimmilläänkin he toivoisivat toistensa olevan sellaisia kotona. Ovathan he kuitenkin pohjattoman rakkaita.

Ovathan he kuitenkin omia.

Saapumisaika

Lento on lyhyt ja minä olen täällä vain hetken. Siksi levitän siipeni ja teen
pesäni ilmaan.

Painan mieleeni vaihtuvat maisemat ja vaaleanpunaisen auringonlaskun: ne tuoksuvat viljalle ja kypsälle onnelle.

Minä olen itkuni itkenyt ja lauluni laulanut. Matkallani oppinut, ettei mitää voi mukanaan viedä.

Että painoksi muuttuu hyväkin, ellei uskalla päästää irti.

Lento on lyhyt ja minä olen täällä vain hetken. Siksi hengitän sisään jokaisen retken ja liikkumattoman joenpinnan.

Kun saapumisaikani koittaa, suljen silmät, ja käännän selkäni maata vasten: antaudun rakkauden varaan.

Riittää, että luotat

Voit paeta tuskaasi maan ääriin, voit juosta kipuasi karkuun. Mutta vaikka muuttaisit merten taakse, et pääsisi pakoon. Kipu on siellä, missä sinäkin. Mutta siellä, missä sinä olet, minä olen jakamassa kaiken kanssasi.

Kuljet tai lepäät, kaiken olen nähnyt. Kaatumisesi, nousemisesi ja yrittämisesi: kuinka olisit halunnut luovuttaa. Kielelläsi ei ole yhtäkään sanaa, jota en tuntisi. Avunpyyntösi olen kuullut kaikki - myös silloin, kun et enää jaksanut pyytää.

Voit koittaa paeta aamuruskon siivin tai juosta viimeiselle rajalle, missä yö peittää päivän ja järjen valon. Missä tuntuu, että kukaan ei näe eikä kuule; että on yksin pimeyden kätköissä, ja sinne myös jää.

Mutta minulle pimeys ei ole pimeyttä, ja yö on kuin päivänvalo. Kanssani kivun kohtaaminen on helpompaa kuin sen pakeneminen. Suunnitelmani ovat ylivertaisia, ja täynnä hyvyyttä, jota et voi vielä ymmärtää.

Et voi vielä ymmärtää, mutta riittää, että luotat.

(Ps 139)

Mistä onni koostuu?

Kun elämästä vähentää tulevaisuuden, selviää millaista arki on nyt.

Selviää, ketkä ovat lähimmät ihmiset; keitä ilman ei voi elää - aivan kirjaimellisesti. Ja keitä olivatkaan ne, joille voidellaan aamuisin ruisleipiä, ja joille kannattaa vastata kaikkein kärsivällisimmin.

Kun elämästä vähentää tulevaisuuden, paljastuu myös, millainen ihminen on nyt.

Paljastuu, millaisen osan onnestaan on pedannut tulevaisuuteen, ja miten paljon tai vähän on ruokkinut päivittäisiä tarpeitaan - voidellut ruisleipiä ihan itselleen.

Kun elämästä vähentää tulevaisuuden, selviää, mistä onni koostuu:

Asioista, jotka ovat aamuisin käden ulottuvilla, ihmisistä, jotka nukkuvat yhteisissä lakanoissa ja ruokapöydälle jääneistä onnenmuruista, joita kiireessä saattaisi roskiksikin luulla.

Älä luovu toivosta

Älä luovu toivosta.
Älä luovu unelmasta.
Älä luovu elämästä.

Ota yksi askel kerrallaan. Pieni askel, hidas askel tai pysähdy ja lepää, mutta älä luovuta.
Tulee uusia päiviä, tulee parempia päiviä, tulee helpompia päiviä.

Päiviä, jolloin kaikki on selvää, eikä kysymyksiä ole. Näet sen vielä, joten älä luovuta.

Kaksinkertaisia haaveita

Haaveeni ovat tällä hetkellä yksinkertaisia:

Haluan suukottaa siskoa poskelle, pidellä kummityttöä sylissä. Haluan nauraa vedet silmissä saman pöydän ympärillä. Ostaa torilta mansikoita ja syödä niitä paljain sormin.

Haluan unohtaa avaimet kahvilaan, tulla tönäistyksi ihmisjoukkossa. Haluan kuunnella musiikkia vieri vieressä. Ruuhkaisella rannalla nuolaista jäätelöpaperin puhtaaksi.

Haaveeni ovat tällä hetkellä yksinkertaisia, tai oikeastaan ne ovat kaksinkertaisia: Jokainen vaatii toisen ihmisen tekemään tavallisesta hetkestä ihmeen.